Täällä jälleen.
Anteeksi, Jenni, että vastaus on viipynyt. Kuten sanoin, jonossa oli muutamia tosi isoja kysymyksiä vastattavana. Enkä halunnut vastata sinulle ennen kuin olin saanut valmiiksi vastaukseni aiheesta
Vanhurskaus. Jos jaksat, niin luepa se myös. Siinä on vanhurskauden näkökulmasta selitetty uskomme ydin. Toivon, että se omalta osaltaan vakuuttaa sinulle, että ihan oikeasti pelastuminen ei ole kiinni ihmisen suorituksista ja teoista.
Kuulostaa hyvältä, totta kai. Lähinnä ongelma on kai se, että vaikka tavallaan uskon toki, niin en välttämättä elä sen mukaisesti, enkä ns. harjoita uskoa. Eihän sitä ilmeisesti ole pakkokaan tehdä (vaikka Raamatun kohdassa kyllä sanottiin "Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan"), mutta herää kysymys, että miksi sitten on jumalanpalveluksia ja muita sellaisia? Ja jotenkin...tätä on vaikea selittää, mutta vaikka aina opetetaan, että pelkkä usko riittää, niin ei se siltä näytä.
Uskonelämään liittyy kaksi asiaa, jotka eivät saa mennä sekaisin. Ensiksikin usko on luottamista Jeesukseen ja Jeesuksen ristinkuoleman vuoksi annettuihin Jumalan lupauksiin. Ja ihminen pelastuu vain uskomalla ja turvautumalla Jeesukseen. Siihen ei saa lisätä mitään. Toiseksi uskoa hoidetaan "uskonelämän tuolinjaloilla" eli Raamatulla, rukouksella, ehtoollisella ja kristittyjen yhteydellä (esim. messuissa ja nuortenilloissa).
Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat
elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat.
(Ap. t. 2:42)1. Raamatun ("apostolien opetus") lukeminen ei ole uskoa, mutta Raamattua lukemalla ihminen saa kuulla yhä uudelleen Jumalan lupauksia ja oppia lisää siitä, miten Jumala meidät pelastaa. Raamattua lukemalla ihminen ei pelastu, mutta ilman Raamattua ihminen saattaa unohtaa, miten pelastutaan. Ja vielä tärkeämpää: ilman Raamatun lupauksia ihmisellä ei ole mihin uskoa. Usko syntyy, kun ihminen kuulee Raamatun lupauksia.
Silloin Jeesus sanoi heille: "Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te
olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet? ...
Ja hän selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen,
mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu. ...
He sanoivat toisilleen: "Eikö sydämemme hehkunut innosta, kun hän
kulkiessamme puhui meille ja opetti meitä ymmärtämään kirjoitukset?"
(Luuk. 24:25, 27, 32)
Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.
(Room. 10:17)2. Ehtoollisella käyminen ei ole uskoa, mutta ehtoollisella ihminen kuulee, kuinka Jeesus kuoli juuri hänenkin puolestaan. Usko vahvistuu, kun ehtoollinen muistuttaa Jumalan suurimmasta lupauksesta. Ja usko vahvistuu, kun ehtoollisessa Jeesus pitää kiinni ihmisestä, joka on häneen kasteessa liitetty:
Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa,
ja minä pysyn hänessä. (Joh. 6:56)3. Toisten kristittyjen kanssa oleminen tai jumalanpalveluksissa käyminen ei ole uskoa, mutta toisia kristittyjä tavatessa yhteinen usko rohkaisee ja auttaa luottamaan Jumalan lupauksiin.
Kristus on kuollut puolestamme, jotta saisimme elää yhdessä hänen
kanssaan, olimmepa valveilla tai kuoleman unessa. Rohkaiskaa ja
vahvistakaa siis toinen toistanne, ja niinhän te teettekin.
(1. Tess. 5:10-11)4. Rukous ei ole sama kuin usko, mutta rukoileminen antaa rauhan ja rukouksen kautta Jumala toimii meissä. Se vahvistaa uskoa.
Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette,
rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka
ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne,
niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa. (Fil. 4:6-7)Usko on luottamista Jumalan lupauksiin. Sitä voi hoitaa, mutta sitä ei voi harjoittaa. Se, mitä harjoitetaan, on uskontoa - ei uskoa.
Syntinen ihminen vihaa Jumalaa. Niinpä uskon hoitaminen muuttuu meidän mielessämme helposti velvollisuudeksi ja pakoksi. Sivusta katsomme, miten joku "raahautuu väkisin kirkkoon" tai "lukee tylsistyneenä Raamattua, kun on pakko". Tai pahimmillaan itse teemme niin. Mutta oikealla tavalla asian ymmärtänyt ihminen haluaa mennä kirkkoon ja lukea Raamattua, jotta hän saisi kuulla lisää hienoja Jumalan lupauksia ja sanomaa ilmaisesta pelastuksesta. Kukaan syntinen ihminen ei tietenkään pysty tähän täydellisesti, mutta niin kävisi, jos uskomme olisi täydellinen.
Uskoa ei pidä hoitaa siksi, että Jumala on tehnyt uskomisesta liian vaikeaa. Uskoa pitää hoitaa siksi, että syntinen ihminen vääntää yhä uudelleen Jumalan hienot lahjat solmuun ja särkee ne. Sanoma ilmaisesta pelastuksesta on hirvittävän vaikea tajuta, koska ihminen haluaa yrittää itse. Siitä seuraa aika hassu yhtälö: Ihmisen täytyy tehdä asioita (hoitaa uskoa), jotta hän tajuaisi, ettei hänen tarvitse pelastuksensa vuoksi tehdä mitään.
Vai enkö sitten oikeasti usko, jos ei kiinnosta elää Raamatun oppien mukaisesti eikä käydä jumalanpalveluksissa tai muissa vastaavissa? Jos taas ei tarvitse miettiä, uskooko oikein, niin...jossainhan on kuitenkin mentävä raja. Ei kai se voi riittää, että sanoo uskovansa Jumalaan, mutta ei millään tavoin muuten ota sitä huomioon arkipäivässä?
Ihmisen kuuluu elää Jumalan tahdon mukaan. Ei siksi, että hän yrittäisi pelastua hyvää tekemällä, vaan siksi, että Jumala tahtoo kaikkien ihmisten tekevän hyvää toisilleen. Hyvää on tehtävä siksi, että se on hyvää. Pahaa on vältettävä siksi, että se on pahaa. Mutta tätä ei saa sotkea pelastumiseen. Pelastuminen tapahtuu ainoastaan uskosta.
Sille ei sitten mitään voi, että uskon löytänyt ihminen muuttuu väkisinkin. Ei ehkä aina kerralla tai hirvittävän paljon. Mutta sydämessä elävä usko saa väkisinkin aikaan jotain muutosta. Kaksi esimerkkiä:
- Kaveri antaa minulle lottokupongin ja sanoo, että siinä on viime viikon 7 oikein -rivi. Jos minä uskon häntä, niin ihan varmasti minä menen veikkaustoimistoon lunastamaan voittoni. Jos en usko, niin lappu päätyy roskiin.
- Jos sanon 7-vuotiaalle pojalle, että hän saa joululahjaksi radio-ohjattavan auton, niin vaikutus riippuu hänen "uskostaan". Yleensä lapsi osaa ottaa lupaukset vastaan tosi hyvin. Siksi hän todennäköisesti pitää asiaa aivan varmana ja elää sen mukaan. Hän on jo valmiiksi iloinen - suorastaan kärsimätön. Ehkä hän esittelee lelukuvastosta kaikille kavereilleenkin jo etukäteen, miten siistin lahjan hän saa. Jos hän ei usko, hän on murheellinen. Hän haluaisi radio-ohjattavan auton, muttei tiedä, miten sen saisi.
Samalla tavalla ihan varmasti tapahtuu muutos ihmisessä, joka tajuaa, että hänen syntinsä on annettu anteeksi ja hän saa iankaikkisen elämän. Millainen se muutos on? Sitä ei voi tietää varmasti. Jokainen ihminen reagoi eri tavalla. Toiset muuttuvat tosi paljon heti kerralla niin, että kaikki läheiset voivat sen huomata. Toisissa ihmisissä muutos on hidasta luottamuksen syvenemistä, joka etenee niin rauhallisesti, että ihminen itsekään ei huomaa muuttuvansa.
Oikeassa olet siis, suorittaja olen kyllä Pelkkä armo riittää, ok, mutta ei kai loputtomasti? Tai varmaan loputtomastikin, mutta...kai sitä jotenkin pitäisi elää Raamatun oppien mukaisesti? Mikä sinänsä ei tietenkään olisi typerää kenellekään, hyviä ohjeitahan siellä on, mutta esimerkiksi en oikeastaan jaksaisi lukea Raamattua. Huono asenne :/ ?
Ei tuo ole huono asenne. Se on täysin looginen asenne, jos ajattelee, että pitää lukea Raamattua, jotta pelastuu. Siitä johtuen sinä näet Raamatussa vain ankaran Jumalan ohjeita. Minua kiinnostavat enemmän hänen suuret lupauksensa:
Armosta teidät on pelastettu. Jumala herätti meidät yhdessä Kristuksen
Jeesuksen kanssa ja antoi meillekin paikan taivaassa osoittaakseen kaikille
tuleville aikakausille, kuinka äärettömän runsas on hänen armonsa ja kuinka
suuri hänen hyvyytensä, kun hän antoi meille Kristuksen Jeesuksen.
Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.
Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.
Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. (Ef. 2:5b-9)Jokainen Raamatun käsky ja neuvo tuntuu raskaalta velvollisuudelta, jos luulee, että niitä on noudatettava pelastumisen vuoksi. Mutta se, joka tietää saaneensa pelastuksen lahjaksi, suhtautuu käskyihin eri tavalla. Hän osaa lukea kaikki ohjeet hyvinä neuvoina viisasta elämää varten. Hän ei ahdistu niistä, koska tietää, että ohjeita on noudatettava siksi, että ne ovat hyviä ohjeita ja ne ovat hänen omaksi parhaakseen. Pelastumiseen riittää Jumalan armo. Ja se riittää nimenomaan loputtomasti:
Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen
kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille.
Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu:
"Uskosta vanhurskas saa elää." (Room. 1:16-17)Pelastus on aina lahjaa. Jumala lahjoittaa vanhurskauden (eli antaa synnit anteeksi) aina uskosta. "Uskosta uskoon" on vähän sama kuin "päivästä päivään". Ensin uskosta, sitten uskosta ja sen jälkeen uskosta... Missään vaiheessa ei tule sitä hetkeä, jolloin pelastumiseen tarvittaisiin myös tekoja.