Hei Jaana,
Kysymys taivaasta on äärimmäisen kiehtova. Se kuuluu niihin tiedon rajamailla oleviin asioihin, jotka kiinnostavat juuri siksi, että mitään varmaa ei voida sanoa. Raamattu puhuu paljon taivaasta, mutta keskittyy lähes yksinomaan siihen, kuinka taivaaseen päästään. Millaista perillä on, sen tutkimiseen on sitten ikuisuus aikaa.
Suurin osa niistä raamatunkohdista, jotka luovat meille jotain mielikuvia taivaasta, on vertauskuvallisia. Niillä pyritään luomaan vaikutelmia taivaan olemuksesta, mutta sen todellisuutta ei voida tarkasti kuvatakaan. Onhan tilanne lähtökohtaisestikin tämä: Kukaan ei ole nähnyt Jumalaa, joten on käytännössä mahdoton kuvailla sitä, millainen Jumalan asuinsija on.
Kysymystä vaikeuttaa sekin, että maailmanlopun jälkeistä pelastuneiden taivasta ei vielä ole olemassakaan. On toki olemassa Jumalan asuinsija, mutta minun ymmärrykseni mukaan Raamattu puhuu siitä, että vasta kun tämä maailma loppuu, luodaan uusi taivas ja uusi maa. Siksi esimerkiksi kuoleman rajalla tapahtuneet kokemukset eivät voi olla raportteja siitä, miltä näyttää lopullisesta taivaasta.
Otan seuraavaksi käsittelyyn kaksi taivaskertomusta, joista ensimmäinen on Vanhasta testamentista. Jesajan kirjassa Jumala puhuu uudesta taivaasta ja uudesta maasta. Siinä kuvataan hyvin arkisesti taivaan elämää. Mutta se herättää myös muutamia kysymyksiä:
Uusi taivas ja uusi maa
Katso, minä luon uuden taivaan ja uuden maan. Menneitä ei enää muistella, ne eivät nouse mieleen. Ei, vaan te saatte iloita ja riemuita aina ja ikuisesti siitä, mitä minä luon. Katso, ilon kaupungiksi minä luon Jerusalemin, teen riemuitsevaksi sen kansan. Ja minä riemuitsen Jerusalemista, iloitsen kansastani. Ei siellä enää kuulu itkun ääntä, ei valitusta, eivät vastasyntyneet siellä enää kuole, ei yksikään, ei kuole vanhus, ennen kuin on elänyt päivänsä täyteen. Joka kuolee satavuotiaana, kuolee nuorena, jonka vuodet jäävät alle sadan, häntä surkutellaan. He rakentavat taloja ja saavat asua niissä, he istuttavat viinitarhoja ja nauttivat itse niiden hedelmän, ei niin, että he rakentaisivat ja toinen taloa asuisi, eikä niin, että he istuttaisivat ja toinen söisi hedelmän. Niin kuin puiden päivät, niin ovat minun omieni päivät. Minun valittuni saavat itse nauttia työnsä tuloksista. Enää he eivät näe vaivaa tyhjän vuoksi, eivät synny kuollakseen kohta, vaan he ovat Herran siunaama suku ja heidän vesansa pysyy heidän luonaan. Jo ennen kuin he kutsuvat, minä vastaan, kun he vielä esittävät pyyntöään, minä jo toteutan sen. Susi ja karitsa käyvät yhdessä laitumella, leijona syö heinää kuin härkä, ja käärmeen ruokana on maan tomu. Kukaan ei tee pahaa, kukaan ei vahingoita ketään minun pyhällä vuorellani, sanoo Herra. (Jes. 65:17-25)
Alleviivasin tästä kuvauksesta kaksi kohtaa. Ensimmäinen herättää suuren kysymyksen: Eikö taivas olekaan ikuinen? Onko taivas vain paikka, jossa eletään keskimääräistä onnellisempana, mutta vain rajallinen aika? Näin ei ole, koska Jeesuksen sanoista käy monessa kohdin ilmi, että taivaassa eletään ikuisesti: Sillä, joka uskoo Poikaan, on ikuinen elämä. (Joh. 3:36) Sen vuoksi voimme päätellä, että ainakin osa tuosta Jesajan kirjan kohdasta on vertauskuvallista puhetta.
Toinen alleviivaamani kohta on hyvin perinteinen näkymä lasten Raamattujen kuvituksista. Taivasta kuvataan paikaksi, jossa on eläimiä ja luontoa, ja jossa kaikki on niin hyvin, että edes eläinkunnassa ei ole taistelua tai kuolemaa. Mutta edellisen alleviivauksen vuoksi tämäkin herättää kysymyksen siitä, että onko kyseessä vain kielikuva, jolla pyritään kertomaan taivaan onnellisuudesta, vai onko siellä oikeasti tuollaista. Emme tiedä.
Toinen lainaus tulee Uudesta testamentista. Erityisesti Ilmestyskirjassa on kuvauksia, joiden pohjalta meillä on tapana luoda mielikuvia taivaasta. Niiden suhteen koen samaa epävarmuutta kuin tuon Jesajan kirjan kohdan kanssa. Ilmestyskirja on lähtökohtaisesti vertauskuvallinen näky. Ilmestyskirja alkaa sillä, kun Johannes näkee näyssä Jeesuksen. Hänen näkemänsä asiat ovat selvästi vertauskuvaa. Emme tule tapaamaan taivaassa Jeesusta, jolla sojottaa miekka suussa tai jonka silmät ovat tulta. Tuskin hän kävelee myöskään tähdet käsissään. Tämän vuoksi suhtaudun kaikkiin Ilmestyskirjan näkyihin vertauskuvallisesti - myös sen loppupuolella kerrottuihin taivaskuvauksiin.
Uusi Jerusalem
Yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli seitsemässä maljassaan seitsemän viimeistä vitsausta, tuli luokseni ja puhui minulle. Hän sanoi: "Tule, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon." Henki valtasi minut, ja enkeli vei minut suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui taivaasta, Jumalan luota. Se loisti Jumalan kirkkautta, se säihkyi kuin kallein jalokivi, kuin kristallinkirkas jaspis. Sitä ympäröi suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia, ja niitä vartioi kaksitoista enkeliä. Portteihin oli hakattu Israelin kahdentoista heimon nimet. Idän puolella oli kolme porttia, pohjoisessa kolme, etelässä kolme ja lännessä kolme porttia. Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. (Ilm. 21:9-14)
Näitä Raamatun viimeisiä lukuja luetaan mielestäni liian usein kirjaimellisina kuvauksina taivaasta. Niistä tulee mieleen jokin hehkuva ja loistava kaupunki, jossa olevia asioita on vaikea edes tarkasti nähdä kaiken loiston keskeltä. Ainakin minulle tulisi hyvin helposti mieleen, että ihmisetkin ovat kuin jotain eteerisiä enkeliolentoja, jotka jalokivikaupungin kaduilla leijuvat paikasta toiseen.
Alleviivasin jälleen kaksi kohtaa. Niistä käy ilmi, että Uusi Jerusalem ei lopulta edes ole kuvaus taivaasta. Tekstissä sanotaan, että kyse on vertauskuvasta, joka puhuu seurakunnasta, Kristuksen morsiamesta. Uusi Jerusalem kuvaa pelastettua seurakuntaa, niin uuden kuin vanhan liiton seurakuntia. Siksi minä ymmärrän nuo jakeet ja niitä seuraavat kuvaukset vertauskuvina pelastuksen todellisuudesta enemmän kuin kuvauksena taivaasta.
Vastaukseni on tähän mennessä ollut kuin savolaista tien neuvomista: Ensin kerrotaan ne vaihtoehdot, jonne ei kannata mennä. Minun mielestäni siis lähes kaikki taivaaseen liitetyt Raamatun kertomukset ovat enemmän tai vähemmän vertauskuvaa. Niillä halutaan korostaa jotain näkökulmaa taivaan olemuksesta, mutta ne eivät kerro mitään konkreettista. Keskeisintä on alleviivata sitä, miten upea ja hieno paikka taivas on.
Minulle kaikkein merkittävimmäksi taivasta kuvailevaksi raamatunkohdaksi on valikoitunut varsin yllättävä kohta. Mielestäni jotain hyvin todellista kerrotaan siinä hetkessä, kun Jeesus ilmestyy ylösnousemuksensa jälkeen opetuslapsille:
Jeesus ilmestyy apostoleille
Kun he vielä puhuivat tästä, yhtäkkiä Jeesus itse seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille." He pelästyivät suunnattomasti, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta Jeesus sanoi heille: "Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä? Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan." Näin puhuessaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa. Kuitenkaan he eivät vielä tienneet, mitä uskoa, niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat. Silloin Jeesus kysyi: "Onko teillä täällä mitään syötävää?" He antoivat hänelle palan paistettua kalaa ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi. (Luuk. 24:36-43)
Kun Jeesus nousi kuolleista, hän ei ollut henkiolento. Hän nousi kuolleista ruumiillisesti. Häntä pystyi koskettamaan ja hän söi ruokaa niin kuin ennen kuolemaansakin. Hänessä olivat jäljellä myös ristiinnaulitsemisen jälkiä, vaikka toisaalta hän pystyi ilmestymään myös muodoltaan vieraana, että esimerkiksi Emmauksen tien kulkijat eivät häntä tunnistaneet.
Uskontunnustuksessa lausumme, että uskomme ”ruumiin ylösnousemuksen”. Paavali opettaa, että kristitty nousee kuolleista niin kuin Kristuskin nousi:
Jos kerran yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin hän. (Room. 6:5)
Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi. (1. Kor. 15:22)
Näiden kohtien pohjalta ajattelen, että taivas on hyvin käsinkosketeltava paikka. Raamattu alkaa opetuksella paratiisista, johon ihminen luotiin. Se kuvataan tavallisena, joskin erityisen onnellisena, elämänä. Syntiinlangennut maailmakin kuvastaa Jumalan luomistyötä konkreettisena asiana. Paluu takaisin Jumalan yhteyteen on siksi pikemminkin paluuta paratiisin todellisuuteen kuin johonkin henkimaailman todellisuuteen. Toki erojakin on oltava. Laitan tähän vähän pidemmän lainauksen Paavalin ylösnousemusopetuksesta:
Ylösnousemusruumis
Joku ehkä kysyy: "Millä tavoin kuolleet herätetään? Millainen ruumis heillä silloin on?" Mikä järjetön kysymys! Eihän se mitä kylvät tule eläväksi, ellei se ensin kuole. Ja kun kylvät, et kylvä tulevaa kasvia vaan pelkän siemenen, vehnänjyvän tai jonkin muun kasvin siemenen. Mutta Jumala antaa sille sellaisen varren kuin hän on nähnyt hyväksi, jokaiselle siemenelle sellaisen kuin sille kuuluu. Ei kaikkien elollisten ruumis ole samanlainen, vaan ihmisellä on oma ruumiinsa, nelijalkaisilla omansa, linnuilla omansa ja kaloilla omansa. On taivaallisia ja maallisia ruumiita, mutta taivaallisten loisto on aivan toisenlainen kuin maanpäällisten. Auringolla on oma loistonsa, kuulla omansa ja tähdillä omansa, ja toinen tähti loistaa toista kirkkaammin.
Samoin tapahtuu kuolleiden ylösnousemuksessa. Se, mikä kylvetään katoavana, nousee katoamattomana. Mikä kylvetään vähäpätöisenä, nousee kirkkaana. Mikä kylvetään heikkona, nousee täynnä voimaa. Kylvetään ajallinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on olemassa ajallinen ruumis, on myös hengellinen. Onkin kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä olento." Mutta viimeisestä Aadamista tuli eläväksi tekevä henki. Ensimmäisenä ei siis ole hengellinen vaan ajallinen; vasta sen jälkeen tulee hengellinen. Ensimmäinen ihminen on maallinen, maasta lähtöisin, toinen ihminen on taivaasta. Millainen tuo maallinen ihminen oli, sellaisia ovat kaikki maalliset ihmiset, ja millainen tuo taivaallinen ihminen on, sellaisia tulevat olemaan taivaalliset ihmiset. Ja niin kuin me nyt olemme maallisen ihmisen kaltaisia, niin me tulemme kerran taivaallisen ihmisen kaltaisiksi. (1. Kor. 15:35-49)
Vaikka taivas on konkreettinen paikka ja siellä eletään ruumiillista elämää, on silti vaikea mieltää, millainen on synnitön, katoamaton, voimakas, ”kirkas” ja hengellinen ruumis. Jeesus tosiaan söi ja häntä pystyi koskettamaan, mutta toisaalta hän myös ilmestyi lukittujen ovien taakse ja rikkoi jotain maanpäällisen ihmisen rajoituksia. Hän myös opetti, etteivät taivaassa päde aivan kaikki maanpäällisen elämän säännöt: Ei ylösnousemuksessa oteta vaimoa eikä mennä vaimoksi. Ylösnousseet ovat kuin enkelit taivaassa. (Matt. 22:30)
Kuten sanoin, vastasin hiukan kiertotietä. Mielestäni Raamattu ei kerro juurikaan mitään taivaan maantieteestä, biologiasta, arkkitehtuurista ja todellisuudesta. Eniten minulle avautuu sen kautta, millainen Jeesus oli ylösnousemuksensa jälkeen. Taivaan täytyy näet olla jonkin sellainen paikka, joka on suunniteltu hänen kaltaisilleen ylösnousseille olennoille.
