Aviopari, joka päättää olla hankkimatta lapsia

[Jere]

Hei!
Menimme joku aika sitten naimisiin. Meillä oli suhteen alusta asti ajatus lapsen hankinnasta. Viime aikoina olemme kuitenkin tutkiskelleet itseämme, arvojamme ja sitä, mitä haluamme elämältä. Olemme tulleet lopputulemaan, että emme halua lapsia. Olemme kummeja ja haluamme olla osana sukulaistemme lasten elämää. Haluaisimme myös joskus olla ns. bonuskummeja perheelle, jolla ei ole omaa kummia ja kun ikää karttuu, olla bonusisovanhempia perheelle, jolla ei ole omia isovanhempia.
Meillä on lemmikkejä, jotka vievät paljon aikaa ja jaksamista. Laitamme heidän tarpeet usein meidän tarpeiden edelle ja koemmekin olevamme heille vanhempia. Olemme Jumalalle kiitollinen heistä ja avioliitostamme.
Voimmeko olla kristitty pariskunta, jos päätämme olla hankkimatta lapsia? Koen, että lapset ovat Jumalan siunaus ja lahja. Itse en kuitenkaan toivo omia lapsia, vaan toivon elää puolisoni kanssa kahdestaan. Onko tämä syntiä ja onko meidän pakko hankkia lapsia, jotta Jumala ei rankaisi meitä? Voimmeko olla Jumalan yhteydessä olevia kristittyjä vaikka käyttäisimme ehkäisyä ja emme hankkisi koskaan lapsia?

[Nettipappi Marko]

Tervehdys Jere!

Esitit herkällä mielellä hyvin herkän kysymyksen. Olette selvästi pohtineet vaimonne kanssa asiaa syvästi, mutta kysymyksestäsi jää se kuva, että aivan yksiselitteiseen lopputulokseen ette vielä ole päätyneet. Eivätkä tällaiset kysymykset ole koskaan helppoja. Ne koskettavat ihmisenä olemisen syvimpiä puolia. Toivon, että osaan käsitellä aihepiiriä viisaasti. Kysymystäsi voi lähestyä ainakin kolmesta eri suunnasta: Raamatun kantaa tutkimalla, kirkkokuntien käsityksiä pohtimalla ja ihmisyyden olemusta miettimällä. Käsittelen näitä kaikkia suloisessa sekamelskassa.

Pohdit kovasti sitä, toimitteko Jumalan tahtoa vastaan, jos päätätte olla hankkimatta lapsia. Nostit esille ajatuksen, joka sisältää puolet Psalmista 127:

Lapset ovat Herran lahja, kohdun hedelmä on hänen antinsa. Kuin nuolet soturin kädessä ovat nuorena saadut lapset. Onnellinen se mies, jonka viini on nuolia täynnä! Hän ei jää tappiolle, kun hän kaupunginportissa käräjöi vihamiestensä kanssa. (Ps. 127:3-5)

Tämä raamatunkohta ei mielestäni ota millään tavalla kantaa siihen, onko vapaaehtoinen lapsettomuus oikein tai väärin. Raamatun aikana lapsettomuus oli suuri murhe ja ongelma sekä suorastaan häpeän ja pilkan aihe. Siksi lähtökohtaisesti on vaikea kuvitella, että juuri mikään pariskunta olisi koskaan omasta tahdostaan pyrkinyt lapsettomuuteen. Tämä psalmikin keskittyy vain ylistämään Jumalan lahjana saatuja lapsia.

Raamatuntulkinnallisesti merkittävämpi kohta löytyy luomiskertomuksesta, jota ainakin katolisessa kirkossa käytetään perusteluna sille, että vapaaehtoinen lapsettomuus olisi synti:

Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu." (1. Moos. 1:28)

Ihmiskunnalle annettiin tehtäväksi lisääntyä ja täyttää maa. Niinpä tätä kohtaa on tulkittu siten, että avioliitossa ihmisen täytyy lisääntyä. Erityisesti katolilainen tulkinta on se, että kaikki syntyvyyden sääntelyyn liittyvät toimet ovat kiellettyjä. Tätä näkemystä voidaan vielä korostaa nostamalla rinnalle Juudan pojan Onanin tapaus:

Juuda sanoi Onanille: "Makaa veljesi lesken kanssa, täytä velvollisuutesi hänen lankonaan ja herätä eloon veljesi suku." Mutta Onan tiesi, ettei lasta pidettäisi hänen omanaan, ja aina kun hän makasi kälynsä kanssa, hän antoi siemenensä mennä maahan, ettei antaisi jälkeläisiä veljelleen. Herran silmissä hänen tekonsa oli paha, ja siksi Herra antoi hänenkin kuolla. (1. Moos. 38:8-10)

Onan teki selvän synnin, mutta se synti ei liittynyt siihen, että hän ei itse halunnut lapsia itselleen. Tuohon aikaan voimassa oli niin kutsuttu lankousavioliitto; Jos mies kuoli lapsettomana, miehen veljen täytyi ottaa leski vaimokseen. Ensimmäisenä syntynyt lapsi laskettiin juridisesti jo edesmenneen miehen jälkeläiseksi. Onan ei halunnut täyttää tätä velvollisuutta, joten tämä raamatunkohta ei puhu samankaltaisesta tilanteesta, joka sinulla on pohdittavanasi.

Katolisen kirkon näkemys ei ole myöskään kaikkien kristillisten kirkkojen näkemys. Minunkin on vaikea nähdä, että tuohon luomiskertomuksen kohtaan viittaaminen tarkoittaisi suoraan, että vapaaehtoinen lapsettomuus olisi syntiä. Jos ollaan loogisia, niin silloin myös jokainen ihminen, joka ei ryhdy maanviljelijäksi, rikkoo luomiskertomuksessa ihmisille annettua asetusta:

Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä. (1. Moos. 2:15)

Mielestäni samalla logiikalla luomiskertomusta lukien ihminen ei myöskään saisi vapaaehtoisesti edes jäädä naimattomaksi, koska lisääntyminen ei ole yksinään mahdollista, ja luomisessa kuitenkin ihminen luotiin elämään yhdessä miehenä ja naisena:

Herra Jumala sanoi: "Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen." ... Ja mies sanoi: - Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani. Naiseksi häntä sanottakoon: miehestä hänet on otettu. Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi. (1. Moos. 2:18, 23-24)

Ajattelen, että voitte vaimosi kanssa olla levollisin mielin. Voitte elää täyttä yhteyttä Jumalaan, vaikka olisitte vapaaehtoisesti lapsettomia. Teidän ei tarvitse pelätä, että tekisitte syntiä Jumalan sanaa vastaan, jos ette aktiivisesti yritä hankkia lapsia, tai päädytte omasta vapaasta tahdostanne tavoittelemaan lapsettomuutta.

Paljon suurempi kysymys mielestäni on se, kuinka kaikissa noissa edellä mainitsemissani raamatunkohdissa näkyy jotain ihmisyyden syvyydestä. Raamatun ei tarvitse ottaa kantaa lapsien hankkimisen puolesta, koska se on ollut itsestään selvää yhteiskunnallisesti ja sosiaalisesti. Lapset olivat elämän rikkaus ja konkreettisesti myös sosiaaliturva. Lapset myös olivat oleellinen osa aitoa ihmisenä elämistä.

Nykyään länsimaissa on korostuneesti noussut esiin yksilökeskeinen elämänmalli. Suomi lienee jonkinlaisissa mittauksissa kaikkein lapsivastaisin maa, ja syntyvyyslukemat ovat meillä hyvin alhaisia. Näppituntumani on, että lapset nähdään jonkinlaisena rajoituksena omanlaisen elämän toteuttamisessa. Tällainen tavoite alkaa olla lähellä jo itsekkyyden syntiä.

Kerroit hyvin kauniisti siitä, kuinka haluatte vaimonne kanssa olla bonuskummeja ja bonusisovanhempia, ja koette myös lemmikkinne kuin lapsina. Mielestäni tämä kertoo siitä, kuinka ihmisyyteen kuuluu vanhemmuus. Olen melko varma siitä, että kun nuori avioliittonne saa lisää vuosia, saatatte kokea, että lemmikit, kummilapset tai bonuslapsenlapset eivät tuo elämään ihan sitä merkitystä, mitä omat lapset tuovat.

Ajattelen, että teidän on todella tärkeä pohtia sitä, miltä pohjalta olette päätyneet tähän ratkaisuun. Jos tavoitteenne on ikään kuin saada vähän vähemmän sitoumuksia elämäänne, mutta silti merkitystä ja syvää tarkoitusta elämän jatkuvuudesta, niin onko vaarana se, ettei saa lopulta kumpaakaan.

[Anniina]

Hei Marko, tähän jatkoksi. Vastauksesi esimerkit olivat kaikki VT:n puolelta, jossa lasten saaminen oli normi ja lapsettomuus avioliitossa suuri murhe. Ylipäätään juutalaisessa kulttuurissa kaikkien tuli mennä myös naimisiin, mutta tähän tuli muutos varhaisten kristittyjen aikana. Naimattomuutta ja Jumalalle omistautumista alettiin pitää eräänlaisena hyveenä ja suositeltavana niille, jotka voivat sen vaihtoehdon valita. Esimerkiksi Paavali kannatti tietyissä tilanteissa naimattomuutta, mikä tarkoitti tuohon aikaan tietysti myös lapsettomuutta, jotta uskova voisi paremmin keskittyä Jumalan palvelemiseen.

Eri asiaan liittyen myös Jeesus puhuessaan Jerusalemin tulevasta tuhosta sanoi jopa, että silloin lapsettomia naisia ylistetään onnekkaiksi, ja tämä oli ehkä monia sen ajan kuulijoita hämmentävä lause. Miten lapsettomuus voisi olla hyvä asia, kun lapsia todellakin oli aina pidetty suurina lahjoina? On kuitenkin totta, että perheestä ja varsinkin lapsista on työtä ja vaivaa ihan arkielämässäkin, ja kriisitilanteissa erityisesti huoli lapsista ja perheestä voi nousta suureksi. Nykyään monet nuoret aikuiset pohtivat sitäkin, voiko nykyiseen maailmantilanteeseen poliittisine uhkakuvineen ja etenevine ekokatastrofeineen edes hankkia lapsia. Tämä on toki jokaisen omassa harkinnassa, mutta siis UT:n puolella Raamatussakin on tilanteita, joissa lapsettomuus ja naimattomuus (ne kulkivat tuolloin käsi kädessä, kun avioliiton ulkopuolista seksiä ei uskovien kuulunut harjoittaa) koettiin paremmiksi kuin aviollinen perhe-elämä. Paavalilla ja muilla tuon ajan opettajilla saattoi toki olla käsitys, että Jeesus tulee ihan lähivuosina, ja tämä saattoi vaikuttaa naimattomuussuositukseen. Miksi suunnitella maanpäällistä elämää kovin pitkälle, jos kaikki ihan kohta päättyy?

Kysymys on tämä: voiko Paavalin esittämää ajatusta Jumalalle omistautumisesta ja sen vuoksi lasten hankkimisesta pidättäytymisestä soveltaa myös avioliitossa toteutettavaksi? Siis että aviopari yhdessä päättää keskittyä esimerkiksi seurakunnalliseen toimintaan, lähetystyöhön tai hyväntekeväisyyteen lasten hankkimisen sijaan? Paavali ei voinut tuohon aikaan ohjeita antaessaan ottaa huomioon sitä, että joskus vielä on mahdollista ehkäistä raskaus muullakin keinoin kuin pidättäytymällä sukupuoliyhteydestä. Ja hän antoikin pariskunnille ohjeen, että selibaattiin ei ole syytä ryhtyä avioliitossa, sillä se voi ohjata himot liiton ulkopuolelle. Nykyään kuitenkin on mahdollista sekä säilyttää seksuaalinen suhde puolison kanssa että olla hankkimatta lapsia, eli nykyajassa elävän uskovan täytyy yrittää selvittää, miten ohjeita tulee tulkita tässä tilanteessa.

[Nettipappi Marko]

Hei Anniina!

Edellisen vastaukseni esimerkit olivat tosiaan VT:n puolelta. Uusi testamentti ei mielestäni tuo uutta valoa asiaan. Peruskonsepti on seurakunnassakin se, että lapset ovat osa sitä ihmisyyttä, jonka Jumala on luonut.

Toki niin Vanhasta kuin Uudesta testamentista löytyy kohtia, joissa lapsettomuutta ylistetään tai perheen lisäystä pidetään taakkana. Asiayhteydeltään nämä tekstit kuitenkin liittyvät erityisiin kärsimyksen aikoihin. Kuvaukset siitä, kuinka ilona ja Jumalan lahjana pidetyt lapset muuttuvat taakaksi, eivät varoita lasten hankkimisesta ylipäätään vaan alleviivaavat niissä tilanteissa ahdistuksen syvyyttä. Kohdat siis vain vahvistavat sen, kuinka perhe-elämä on normaali elämänmuoto.

Jeesus puhui maailman loppua edeltävän ajan ahdistuksesta, että silloin ihmiset ylistävät niitä, joiden ei tarvitse kaiken kärsimyksen keskellä huolehtia vielä lapsistaankin:

"Tulee aika, jolloin sanotaan: 'Autuaita ovat hedelmättömät, autuaita ne kohdut, jotka eivät ole synnyttäneet, ja rinnat, jotka eivät ole lasta ruokkineet.' Silloin ihmiset sanovat vuorille: 'Kaatukaa meidän päällemme', ja kukkuloille: 'Peittäkää meidät.'" (Luuk. 23:29-30)

Myös Jeesuksen ennustus Jerusalemin hävityksestä sisältää sen näkökulman, että raskaana ollessa tai pienen lapsen kanssa eläessä ahdistus muuttuu entistä suuremmaksi:

Voi niitä, jotka noina päivinä ovat raskaana tai imettävät! Tähän maahan tulee suuri hätä, ja tätä kansaa kohtaa viha. (Luuk. 21:23)

Tämä sama näkökulma löytyy myös Vanhasta testamentista. Profeetta Jeremia eli Jerusalemin tuhoa edeltävän jakson aikana. Ennen Jerusalemin tuhoutumista 586 eKr. sitä piiritettiin niin, että nälänhädässään ihmiset söivät jopa omia lapsiaan. Tämän vuoksi profeetta Jeremia sai harvinaislaatuisen käskyn Jumalalta. Jumala kielsi Jeremiaa menemästä naimisiin, jotta tämä pystyisi toteuttamaan tehtäväänsä.

"Älä ota itsellesi vaimoa, älä hanki poikia äläkä tyttäriä tässä maassa! Sillä minä, Herra, sanon sinulle, miten käy niiden poikien ja tyttärien, jotka tässä maassa syntyvät, miten heidän äitiensä, jotka ovat heidät synnyttäneet, ja heidän isiensä, jotka ovat heidät siittäneet. He kuolevat tuskallisiin tauteihin! Ei kukaan itke heitä, niin kuin kuolleita itketään, eikä kukaan hautaa heitä, vaan heidän ruumiinsa jäävät hajalleen maatumaan. He kuolevat miekkaan ja nälkään ja joutuvat haaskalintujen ja villieläinten ruoaksi." (Jer. 16:2-4)

Lasten kanssa eläessä tulee aina enemmän vaikeuksia kuin yksin tai vain puolison kanssa kaksin eläessä. Jeremian saaman käskyn taustalla ei silti ole ajatus siitä, että lapset olisivat riesa ja pakollinen paha. Päinvastoin lapset ja puoliso ovat suuremmasta vaivannäöstä huolimatta/johtuen niin rakkaita ihmisiä, että suurten kärsimysten keskellä profeetta voi murtua ja hänen tehtävänsä voi keskeytyä, jos itsensä lisäksi on huolehdittava vielä kaikkein läheisimmistä ihmisistä. Siihen liittyivät Paavalin ohjeetkin, kun hän kirjoitti ohjeita vaikeuksien ajan keskelle:

Sen ahdingon ajan vuoksi, jota nyt elämme, jokaisen on hyvä pysyä entisellään. Jos sinulla on vaimo, älä pyri hänestä eroon. Jos sinulla ei enää ole vaimoa, älä etsi itsellesi uutta. Mutta jos menetkin naimisiin, et tee väärin. Ja jos naimaton nainen menee naimisiin, hänkään ei tee väärin. Naimisissa olevat joutuvat kuitenkin elämässään ahtaalle, mistä haluaisin teitä säästää. ... Toivoisin, ettei teillä olisi huolia. Naimaton mies kantaa huolta siitä, mikä koskee Herraa, siitä, miten olisi Herralle mieliksi. Naimisissa oleva taas huolehtii maallisista asioista, siitä, miten olisi vaimolleen mieliksi. (1. Kor. 7:26-28, 32-33)

Paavali kirjoitti kirjeensä eri aikoina eri seurakuntiin, ja siksi ohjeet ovat joissain käytännönasioissa erilaisia. Paavalin kirjeitä - niin kuin muutakin Raamattua - lukiessa pitää huomioida se, millaiseen tilanteeseen ja missä asiayhteydessä sanat on kirjoitettu. Paavali näet antoi levollisemmassa tilanteessa olevalle seurakunnalle täysin päinvastaisia ohjeita:

Tahdon, että nuoret lesket menevät naimisiin, synnyttävät lapsia ja hoitavat kotiaan, niin etteivät he anna vastustajillemme aihetta solvaamiseen. (1. Tim. 5:14)

Jeesuksen profeetalliset sanat ahdistuksen ajoista eivät myöskään olleet yleispätevä ohje. Hän sanoi, että naimattomuus (mikä tietysti johti myös lapsettomuuteen) edellytti erityistä armolahjaa:

"Se ratkaisu ei sovellu kaikille, ainoastaan niille, joille se osa on annettu." (Matt. 19:11)

Voiko Paavalin esittämää ajatusta Jumalalle omistautumisesta ja sen vuoksi lasten hankkimisesta pidättäytymisestä soveltaa myös avioliitossa toteutettavaksi? Siis että aviopari yhdessä päättää keskittyä esimerkiksi seurakunnalliseen toimintaan, lähetystyöhön tai hyväntekeväisyyteen lasten hankkimisen sijaan?

Paavalille Jumala oli antanut lahjan ja osan, jotta hän pystyi elämään naimattomana. Jeremialle Jumala langetti saman tehtävän. Periaatteessa ei siis mielestäni olisi mitään estettä sille, etteikö Jumala voisi antaa jonkun pariskunnan osaksi olla lapsettomana, jotta he voisivat paremmin omistautua tehtävälle, jonka Jumalalta ovat saaneet.

Omaehtoisesti tällaisen osan ottaminen vaatii valtavan paljon harkintaa. Erityisen tiukasti on punnittava se, milloin kyse on hurskaasta selityksestä ja milloin todellakin tehtävän vaatimasta ratkaisusta. En edelleenkään sano vapaaehtoista lapsettomuutta synniksi, mutta päätös lapsettomuudesta on niin iso ratkaisu, että sen perusteet pitävät olla aidot ja läpinäkyvät. Jos vaikkapa lähetystyöhön tai seurakunnan palvelemiseen vedoten päättää jättää lapset hankkimatta, ja myöhemmin tulee katumapäälle, niin saattaa huomata, että lähetystyötä miettiessään ei miettinytkään riittävän perusteellisesti kysymystä lapsettomuudesta.

Pöyhin perusteita ja erityisesti "lapsettomuuden välttämättömyyttä" parilla näkökulmalla.

Ensinnäkin mainitsit, että lapsettomuuden peruste voisi olla se, ettei halua tähän epävarmaan tulevaisuuteen lapsia. Maailman maista Suomi on kuitenkin yksi turvallisimmista, ja vuosi toisensa jälkeen vieläpä kaikkein onnellisimmaksi tilastoitu maa. Rohkenen väittää, että Suomessa tehtäisiin lastensuojeluilmoitus perheestä, jonka lapset elävät olosuhteissa, joissa suurin osa maailman lapsiperheistä elää. Jos siis suomalainen pariskunta päätyy lapsettomuuteen vapaaehtoisesti vetoamalla vaikkapa turvallisuuteen ja epävarmaan tulevaisuuteen, saattaa perustelu vaikuttaa myöhemmin ontuvalta. Raamatun mainitsemat kärsimyksen ajat, kristittyjen vainot tai maailmanloppu eivät ihan vielä näytä realisoituvan Suomessa.

Toiseksi seurakunnan palvelutehtävät eivät ehkä ole aina pätevin syy lapsettomuudelle. Vaikka intoa olisi antautua kokosydämisesti lähetystyöhön, eivät monen maan lähetystyöntekijät ole koskaan niin hyvin varustettuja kuin suomalaisten lähetysjärjestöjen ihmiset. Olisi suorastaan surkuhupaisaa, jos lähetyskentälle lähtisi pariskunta, joka on valinnut lapsettomuuden siksi, että heidän mielestään paikallisten lapsiperheiden keskellä eläminen on lasten kanssa mahdotonta. Suurin osa seurakuntien palvelutehtävistäkin on sellaisia, että ne ovat valtavan helppoja verrattuna vaikkapa vainottujen seurakuntien palvelutehtäviin. Täytyy siis olla melkoisen suuri ja raskas seurakunnan työtehtävä, jos palvelutehtävän onnistuminen aidosti edellyttää lapsettomuutta.

Paavali oli naimaton. Oletettavasti hänellä oli naimattomuuden armolahja, jonka mukaisesti hän vapaaehtoisesti eli. Silti hänkään ei väitä, että hänen kuuluisi tehtävänsä vuoksi olla naimaton tai että Jumala olisi hänet naimattomuuteen velvoittanut. Paavali päinvastoin vetoaa muiden apostolien käytäntöön, ja toteaa, että hänelläkin olisi siihen oikeus, mutta hän on valintansa tehnyt:

Eikö meillä olisi oikeutta ottaa matkoillemme mukaan vaimoa, uskonsisarta, niin kuin tekevät muut apostolit, Herran veljet ja Keefas? (1. Kor. 9:5)

Perimätiedon mukaan kaikki apostolit Johannesta lukuun ottamatta kärsivät marttyyrikuoleman. Työtehtävät olivat siis ainakin aika-ajoin todella rankkoja. Silti he pystyivät elämään perhe-elämää siinä ohessa. Lapsista ei toki kerrota mitään, mutta oletettavaa on, että ainakin joissakin perheissä lapsia oli. Mahdollisesti matkoille lähdettiin lapsien lennettyä pesästä, tai jotenkin muuten perhekuvioita järjestellen. Edes apostolin tehtävä ei siis edellyttänyt lapsettomuutta.

Otin aika vahvoja näkökulmia tähän vastaukseni loppupuoleen. Haluan siksi painottaa, että minun mielestäni vapaaehtoinen lapsettomuus ei ole synti. Näillä vahvoilla esimerkeillä tahdon vain riisua asiaa pohtivalta ihmiseltä muut perusteet pois. Jos pariskunta miettii lapsettomuutta, täytyy silloin keskittyä vain lapsettomuuden ja sen seurauksien tutkailuun. Lapsettomuutta ei saa käsitellä esimerkiksi Jumalan palvelemisen varjolla puolihuolimattomasti. Se on mietittävä itsessään alusta loppuun.

[Anniina]

Lainaus Markolta: "Toiseksi seurakunnan palvelutehtävät eivät ehkä ole aina pätevin syy lapsettomuudelle. Vaikka intoa olisi antautua kokosydämisesti lähetystyöhön, eivät monen maan lähetystyöntekijät ole koskaan niin hyvin varustettuja kuin suomalaisten lähetysjärjestöjen ihmiset. Olisi suorastaan surkuhupaisaa, jos lähetyskentälle lähtisi pariskunta, joka on valinnut lapsettomuuden siksi, että heidän mielestään paikallisten lapsiperheiden keskellä eläminen on lasten kanssa mahdotonta. Suurin osa seurakuntien palvelutehtävistäkin on sellaisia, että ne ovat valtavan helppoja verrattuna vaikkapa vainottujen seurakuntien palvelutehtäviin. Täytyy siis olla melkoisen suuri ja raskas seurakunnan työtehtävä, jos palvelutehtävän onnistuminen aidosti edellyttää lapsettomuutta."

Käsittääkseni juuri seurakunnalle omistautumiseen vedoten katolinen kirkko on kieltänyt pappien avioliitot vuosisatojen ajan. Olen itse kyllä ihan samaa mieltä kanssasi siitä, että avioliitto tai perhe ei estä seurakunnallisia tehtäviä, mutta tätä on kuitenkin perusteluna pappien perheettömyyteen käytetty maailman suurimmassa kirkkokunnassa. Ymmärrän, että seuraava Raamattusitaatti liittyy edelleen Paavalin puheeseen tulevasta ahdingon ajasta. Sen sisältö on kuitenkin yhtäpitävä arkielämän kanssa siinä, että naimisissa olevan tulee ottaa puolisonsa kaikessa huomioon (myös muulloin kuin ahdistuksen keskellä ).

1. Korinttolaiskirje 7: 32 Toivoisin, ettei teillä olisi huolia. Naimaton mies kantaa huolta siitä, mikä koskee Herraa, siitä, miten olisi Herralle mieliksi.
33 Naimisissa oleva taas huolehtii maallisista asioista, siitä, miten olisi vaimolleen mieliksi. [Luuk. 14:20]
34 Näin hän on jakautunut kahtaalle. Samoin naimaton nainen ja nuori neito kantavat huolta siitä, mikä koskee Herraa, jotta olisivat niin ruumiiltaan kuin hengeltäänkin pyhiä. Naimisissa oleva nainen taas huolehtii maallisista asioista, siitä, miten olisi miehelleen mieliksi. [1. Tim. 5:5]
35 Tämän sanon teidän parastanne ajatellen, en sitoakseni teitä vaan auttaakseni teitä elämään kunniallisesti ja pysymään lujasti ja häiriintymättä Herran yhteydessä.

Lihavoin tuosta lopusta lauseen, että tämä kehotus naimattomuuteen auttaisi Paavalin mielestä ihmisiä pysymään paremmin Herran yhteydessä, koska näiden ajatukset eivät "jakaudu kahtaalle".

Alleviivaan tässä vaiheessa, että minulla ei ole mitään henkilökohtaisia intressejä tässä asiassa. Kiinnostaa lähinnä kulttuurisella ja teologisella tasolla, miksi esimerkiksi katolisessa kirkossa on päädytty ajatukseen, että pappi ei pysty toimimaan kokosydämisesti seurakunnan palvelijana ja isänä, jos on naimisissa. En maininnut vielä luostarilaitosta, mikä on ollut samassa kirkkokunnassa arvostettu perinne eli naimattomuus on ollut jonkinmoinen juttu. Monissa muissa (yleensä näissä uudemmissa) kirkkokunnissa taas papit ja muut seurakuntien palvelijat itsestäänselvästi menevät naimisiin jos haluavat, naimattomuus ei ole ihanne, luostarilaitosta ei ole, eivätkä lapset ole mikään este mihinkään.

[Nettipappi Marko]

Hei Anniina!

Olen täysin samaa mieltä siitä, että jos ihmisellä on kutsumus elää naimattomana, niin hän pystyy varmasti paremmin omistautumaan seurakunnan palvelemiseen tai johonkin muuhun hengelliseen kutsumukseen. Siksi onkin hyvin tarkasti huomioitava se, että noissa esille ottamissasi raamatunkohdissa ei puhuta vapaaehtoisesta lapsettomuudesta vaan nimenomaan naimattomuudesta. On toki selvää, että Raamatun aikaan ehkäisymenetelmät olivat kaukana nykyisestä, jolloin avioliitto sisälsi automaattisesti ajatuksen lapsista. Silti kaikki nuo kohdat puhuvat puolisosta eivätkä koko perheestä.

Vaikka lapset tuntuvat vaativan paljon enemmän aktiivista huomioimista kuin puoliso, niin Raamatun mukaan "tehostetun omistautumisen" raja ei mene vain lapsissa vaan myös puolisossa. Itse asiassa on hyvin vaarallinen ajattelumalli, jos ajattelee omistautuvansa Jumalan palvelemiseen sillä, että välttää lasten hankkimisen, mutta ottaa kuitenkin puolison. Raamatun ajattelumallissa mies ja vaimo ovat yksi liha. Yhteys on todella saumaton ja merkittävä, joka väistämättä muuttaa elämän prioriteetteja verrattuna naimattomuuteen. Paavali liittyy luomiskertomukseen ja Jeesuksen antamiin käskyihin antaessaan ohjeita aviopuolisoille:

Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä. Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään. Eihän kukaan vihaa omaa ruumistaan, vaan jokainen ravitsee ja vaalii sitä. Juuri niin hoitaa Kristuskin seurakuntaansa, omaa ruumistaan, jonka jäseniä me olemme. "Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." Tämä on suuri salaisuus; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. Mutta se koskee myös kaikkia teitä: jokaisen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään. (Ef. 5:25-33)

Nämä ovat todella sitovia velvotteita. Niistä seuraava johtopäätös on, että jos ihminen haluaa elää avioliitossaan Jumalan käskyn mukaan, niin hän on tehnyt silloin valintansa: Hänen on Jumalan käskyn mukaisesti panostettava Jumalan jälkeen seuraavaksi eniten puolisoonsa - eli ei yksin Jumalaan. Jos siis naimisissa oleva ihminen päättää antautua vain Jumalan palvelemiseen samalla tavalla kuin naimaton ihminen, hän rikkoo tätä Jumalan käskyä. Oikea puolison rakastaminen ja kunnioittaminen sitoo voimavaroja riippumatta siitä, onko sen lisäksi perheessä lapsia vai ei.

Katolisessa kirkossa pappeus edellyttää selibaattia samoin kuten vanhojen kirkkojen luostarilaitokseen omaistautuneiden munkkien ja nunnien elämä. Siinä ei ole välimuotoa, jossa laskelmoitaisiin siten, että puolison kanssa pystyy omistautumaan "riittävän kokosydämisesti" mutta lasten kanssa ei. Tämä joko tai -ajattelumalli on looginen riippumatta siitä, mitä ajattelee selibaatin vaatimuksesta yleisesti. Olisi varsin onnetonta olla sellaisen ihmisen puoliso, joka on aikonut omistautua Jumalalle kokosydämisesti. Hän on joko huono puoliso, joka elää kokematta mitään huolta aviopuolisostaan - tai sitten hän on tekopyhä hurskastelija, joka huijaa itseään siinä kokonaisvaltaisen omistautumisen asiassa.