Tervehdys Hullu-usko vai hulluusko!
Puhdas omatunto ei ole sama asia kuin synnittömyys. Tästä aiheesta kirjoittaa apostoli Johannes kirjeessään, josta poimin pari katkelmaa. Ensimmäinen käsittelee Jeesuksen seuraamista ja häneen turvautumista. Toinen Jumalan tahdossa vaeltamista.
Jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä. (1. Joh. 1:7-10)
Siitä me ymmärrämme, että totuus on meissä, ja me voimme hänen edessään rauhoittaa sydämemme, jos se meitä jostakin syyttää. Jumala on meidän sydäntämme suurempi ja tietää kaiken. Rakkaat ystävät, jos sydämemme ei meitä syytä, me voimme rohkeasti lähestyä Jumalaa. (1. Joh. 3:19-21)
Toisin sanoen Johannes toteaa, että synnittömäksi itseään luuleva ihminen on valehtelija. Silti hän puhuu siitä, kuinka sydän voi olla puhdas. Jumalan antama rauha ja puhdas omatunto tulevat syntien anteeksi saamisesta eivätkä synnittömyydestä.
Kuinka paljon paremmin puhdistaakaan Kristuksen veri! Ikuisen henkensä voimalla hän on antanut itsensä virheettömänä uhrina Jumalalle, ja hänen verensä puhdistaa meidän omantuntomme kuoleman teoista, niin että voimme palvella elävää Jumalaa. (Hepr. 9:14)
Tärkeää on kuitenkin huomata, että edes puhdas omatunto ei aina kerro siitä, onko ihminen oikealla tiellä. Paavali puhuu pitkään apostolin työtä tehtyään Jerusalemissa suuren neuvoston edessä: "Veljet! Koko elämäni, tähän päivään asti, minä olen elänyt Jumalan edessä vilpittömästi, omaatuntoani loukkaamatta." (Ap. t. 23:1) Karkeasti ottaen Paavalin elämässä oli kaksi vaihetta. Ensin hän oli kiihkoileva fariseus, joka vainosi kristittyjä. Sitten hän oli rohkea apostoli, joka puolusti Kristusta. Kummankin vaiheen elämästään hän oman todistuksensa mukaan eli hyvällä omallatunnolla. Hän teki sitä, minkä uskoi oikeaksi, vaikka suunta kääntymyksen myötä vaihtuikin päinvastaiseksi.
Myös Job eli elämänsä hyvällä omallatunnolla. Tuossa kysymässäsi jakeessa hän sanoo hyvin samoilla sanoilla kuin Paavali: "Minä olen oikeassa. Siitä en luovu, en tingi. Omatuntoni ei minua syytä, ei mistään, mitä elämäni päivinä olen tehnyt." (Job 27:6)
Noilla sanoillaan Job ei tarkoita olevansa synnitön. Hän tiesi tehneensä myös elämässään virheitä: "Sinä määräsit minulle nämä katkerat päivät, panit taakakseni nuoruuteni synnit." (Job 13:26) Mutta Job tunsi myös Jumalan anteeksiannon, ja siksi hänellä oli puhdas omatunto. Hänestä kerrotaan heti Jobin kirjan alussa, kuinka hän uhrasi syntiuhreja jopa omien lastensa vuoksi:
Jobin pojat järjestivät usein toisilleen pitoja. He tekivät sen kukin vuorollaan omassa talossaan, ja jokainen kutsui myös kolme sisartaan aterialle. Kun kaikki olivat pitonsa pitäneet, Job kutsui aina poikansa luokseen uhratakseen puhdistusuhrin. Hän nousi varhain aamulla ja toimitti polttouhrin jokaisen puolesta erikseen. Hän näet ajatteli: "Poikani ovat hyvinkin voineet tehdä syntiä. Ehkä he ovat mielessään rikkoneet Jumalaa vastaan." Joka kerta hän teki näin. (Job 1:4-5)
Jobin hyvä omatunto kumpusi siis anteeksiannosta ja sen tuomasta levollisesta sydämestä Jumalan edessä. Tämän lisäksi hän myös pyrki kaikessa elämään Jumalan tahdon mukaan. Jumala itse antoi Jobista valtavan hyvän todistuksen Saatanan kanssa keskustellessaan: "Oletko pannut merkille palvelijani Jobin? Ei ole maan päällä toista hänen kaltaistaan, niin vilpitöntä ja nuhteetonta ja jumalaapelkäävää, ei ketään, joka niin karttaisi kaikkea pahaa." (Job 1:8 )
Paavalin elämässä oli vaihe, joka sai hänet vaihtamaan elämänsä suuntaa, mutta se ei muuttanut sitä tosiasiaa, että koko ajan hän eli hyvällä omallatunnolla. Samoin Job oppi koettelemustensa kautta lisää Jumalasta. Hän ei siis missään vaiheessa ollut toiminut suhteessa Jumalaankaan huonolla omallatunnolla. Jobin kirjan loppupuheenvuorossaan Jumalakaan ei moittinut Jobia synnistä vaan siitä, että Job luuli ymmärtävänsä enemmän kuin ymmärsi. Niinpä Job teki johtopäätöksen:
Sinä kysyit: "Kuka on tämä, joka näin peittää minun tarkoitukseni mielettömillä puheillaan?" Minä se olen. Olen puhunut mitään ymmärtämättä asioista, joita en käsitä - ne ovat minulle liian ihmeellisiä. Sinä sanoit: "Kuuntele nyt, kun minä puhun. Nyt minä kysyn sinulta, ja sinä vastaat." Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut. Sen tähden minä häpeän puheitani ja kadun niitä tomussa ja tuhkassa. (Job 42:3-6)
Job vaihtoi suuntaa, ja jatkoi elämistä hyvällä omallatunnolla.
