Milloin olen uskossa?

[Aani]

En tiedä onko tätä kysymystä jo täällä, mutta minä en ainakaan ole löytänyt. Mistä tietää että on tullut uskoon? Minun tietääkseni (taino pikemminkin mielestäni) ei ole mitään tiettyä tunnetta, jolloin voi sanoa olevansa uskossa, esim. ei voi sanoa että "olet uskossa silloin kun olet onnellinen/ahdistunut/surullinen" tms. Vai?

Eräs ihminen kysyi tätä minulta ja minun oli hieman vaikea vastata.

[Nettipappi Marko]

Moi, Aani!

Et kysynyt ollenkaan huonoa asiaa. Myös Raamattu käskee meidän kysyä sitä itseltämme.

     Tutkikaa itseänne, oletteko uskossa. Pankaa itsenne koetteelle.
     Ettekö huomaa, että Jeesus Kristus on teidän keskellänne?
     Ellei niin ole, ette selviydy koetuksesta. (2. Kor. 13:5)

Vaikka kysymys kuulostaa uhkaavalta, on vastaus kuitenkin yksinkertainen.

     Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille.
     Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko,
     se tuomitaan kadotukseen. (Mark. 16:15b-16)

     Jeesus sanoi: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun,
     saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun,
     ikinä kuole. Uskotko tämän?" "Uskon, Herra", Martta vastasi, "minä uskon,
     että sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan."
     (Joh. 11:25-27)

     Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus,
     Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä
     tähden. (Joh. 20:31)

Uskossa olemista ei tiedä siitä, että on joskus tullut uskoon tai kokenut jotain suurta. Ei ole väliä, onko usko syntynyt pikkuhiljaa niin ettei edes tiedä, milloin se alkoi, vai onko se tullut kertarysäyksellä tietyllä hetkellä. Merkitystä on sillä, mitä ihminen uskoo nyt. Uskovan ainoa oikea hetki on tämä hetki.

Myöskään sillä ei ole väliä, miltä tuntuu. Uskovalla ihmisellä on tunteet siinä missä ei-uskovallakin. Ja ne vaihtelevat elämäntilanteista riippuen todella paljon. On masentuneita uskovia, on iloisia uskovia, on vakavia uskovia, on surullisia uskovia...

Kysy itseltäsi, onko Jeesus sinulle Jumalan Poika, joka on kuollut sinun syntiesi tähden. Jos uskot, että Jeesus on Jumalan Poika ja luotat siihen, että vain ja ainoastaan hänen ristinkuolemansa voi sinut synneistäsi pelastaa, niin olet uskossa.

[miriva]

tuo kuulostaa helpolta ja yksinkertaiselta, mutta ei ole. ainakaan minulle.

välillä vain tuntuu että uskoo olevansa uskossa. (kuulostaa ehkä fiksuimmalta ikinä..)

miksi jotkut ihmiset tulevat uskoon ja toiset eivät? täytyylö ihmisen vain päättää että "joo, olen uskossa, pelastun." tai että "ei, en ole uskossa, kuolen."
mutta eihän se niin voi mennä? miksi kukaan haluasin kuolla jos pääsisi paratiisiinkin? eikö kannattaisi ottaa edes varman päälle ja uskoa?

kuulostaa nuo jotenkin epätodellisilta, ehkä siksi kysynkin. :> noin ne tulivat mieleen kun niitä järjellä aatteli.
(kröhöm. millä järjellä..?)

[Gethsemane]

Itselläni on ollut lähiaikoina usein ajatuksissa että olenko oikeasti uskossa vai luulenko uskovani.
Haluaisin kyllä uskoa mutta en tiedä pystynkö, olenko, luulenko vai mitä, en tiedä.
Sinäänsä pitäisi olla helppo tietää onko uskossa vai onko vain teennäisesti että näyttäisi "hyvältä".

[Liis]

Mäkin oon miettiny sitä, että oonko oikeesti uskossa...
Ei silleen, että välttämättä ihan kauheesti epäilisin Jumalan olemassaoloa, mutta pelottaa etten tajua kunnolla sitä, miten paljon tarvin nimenomaan Jeesusta ja anteeksantoo joka päivä.
Mutta se, että tiedostaa, että en omin avuin voikaan uskoo, auttaa. Usko on Jumalan teko, ei mun. Mä en ittestäni voi puristaa uskoo, mutta voin rukoilla sitä Jumalalta. Ja jopa saada sen.

[Nettipappi Marko]

Moi teille, Miriva, Gethsemane ja Liis!

Olette tehneet erinomaisia havaintoja:

tuo kuulostaa helpolta ja yksinkertaiselta, mutta ei ole. ainakaan minulle. välillä vain tuntuu että uskoo olevansa uskossa. (kuulostaa ehkä fiksuimmalta ikinä..)

Itselläni on ollut lähiaikoina usein ajatuksissa että olenko oikeasti uskossa vai luulenko uskovani.
Haluaisin kyllä uskoa mutta en tiedä pystynkö, olenko, luulenko vai mitä, en tiedä.
Sinäänsä pitäisi olla helppo tietää onko uskossa vai onko vain teennäisesti että näyttäisi "hyvältä".

Mäkin oon miettiny sitä, että oonko oikeesti uskossa...
Ei silleen, että välttämättä ihan kauheesti epäilisin Jumalan olemassaoloa, mutta pelottaa etten tajua kunnolla sitä, miten paljon tarvin nimenomaan Jeesusta ja anteeksantoo joka päivä.

Kaikkein tärkeintä uskosta puhuttaessa on puhua Jeesuksesta. Kristillistä uskoa ei voi olla ilman Jeesusta. On yleistä ja liian helppoa alkaa penkomaan omaa sydäntään, jos miettii sitä, onko uskossa. Mutta uskoa ei löydy koskaan ihmisestä itsestään. Voit vaikka testata:

     Jeesus käski ankarin sanoin pahan hengen poistua, ja se lähti pojasta.
     Siitä hetkestä poika oli terve. Kun he olivat taas keskenään, opetuslapset
     kysyivät Jeesukselta: "Miksi me emme kyenneet ajamaan sitä henkeä pojasta?"
     "Koska teillä on niin vähän uskoa", vastasi Jeesus. "Totisesti: jos teillä olisi
     uskoa edes sinapinsiemenen verran, te voisitte sanoa tälle vuorelle: 'Siirry
     täältä tuonne', ja se siirtyisi. Mikään ei olisi teille mahdotonta. (Matt. 17:18-29)

Jos sinussa itsessäsi on uskoa, siirrä sillä uskollasi vaikka jotain pöydällä olevaa esinettä. Se on paljon pienempi kuin vuori. Luulisi onnistuvan. Jännää, että en ole kuullut koskaan kenenkään siirtäneen uskollaan vuoria? Jännää, että Jeesus oli ainoa, jolla näytti olleen niin paljon uskoa, että hän pystyi kuivattamaan viikunapuun pelkillä sanoillaan tai tyynnyttämään myrskyn tai kävelemään veden päällä. (Pietari tosin yritti tuota viimeistä, mutta yritys karahti epäuskoon...)

Kannattaa tonkia omaa sisintään ja huomata, että usein se, mitä luulemme uskoksi, onkin vain teeskentelyä. Te kolme olette siis tehneet erittäin hyviä havaintoja. Ihmisen sydämestä ei löydy uskoa. Usko löytyy Jeesuksesta. Usko on sitä, että sinun on pakko pyytää apua Jeesukselta, koska sinulla itselläsi ei ole edes kunnollista uskoa. Äskeistä raamatunlainausta edeltää Jeesuksen ja pojan isän välinen vuoropuhelu toisessa evankeliumissa:

     Jeesus kysyi pojan isältä: "Kuinka kauan hänellä on ollut tämä vaiva?"
     "Pienestä pitäen", vastasi mies. "Henki on monet kerrat kaatanut hänet,
     jopa tuleen ja veteen, jotta saisi hänet tapetuksi. Sääli meitä ja auta,
     jos sinä jotakin voit!" "Jos voit?" vastasi Jeesus. "Kaikki on mahdollista
     sille, joka uskoo." Silloin pojan isä heti huusi: "Minä uskon! Auta minua
     epäuskossani!" (Mark. 9:21-24)

Isän kommentti on erinomainen. Hän tajuaa epäuskonsa, mutta samalla hän tietää, että ainoastaan Jeesus voi auttaa. Samalla tavalla meidän kuuluu ajatella. Jokainen rehellinen itsensä tutkiskelija tietää, että oma usko on mitä on. Ei kelpaa esiteltäväksi. Mutta samalla juuri se säälittävä usko osoittaa meille, että meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti. (Room. 5:6)

Usko on sitä, että tajuamme ja uskomme, että mikään muu meitä kurjia ei voi auttaa kuin Jeesuksen ristinkuolema. Jos minä pystyisin itse johonkin parempaan, en edes tarvitsisi Jeesusta. Mutta tilanne on se, että tarvitsen.

Minä tarvitsen Jeesusta, koska olen tehnyt syntiä, enkä pysty omin avuin pääsemään taivaaseen.
Minä tarvitsen Jeesusta, koska minulla on niin vähän uskoa, että en osaa edes vähäistä uskomisen vaatimusta täyttää oikein.
Minä tarvitsen Jeesusta, koska minua ei usein edes kiinnosta se, että olen huono uskomaan.
Minä tarvitsen Jeesusta, koska en näitä suurimpia syntejäni edes tajua.
Minä tarvitsen Jeesusta, koska en osaa tai aina edes halua katua tätä epäuskoani.

Jeesus ei tullut pelastamaan niitä, jotka ovat epäonnistuneita hyvien tekojen tekemisessä, mutta jotka uskovat hienosti. Jeesus tuli pelastamaan niitä, jotka eivät osaa tehdä mitään niin kuin Jumala käskee - jotka eivät osaa edes uskoa.

Kun alkaa tonkia omaa sydäntään, katse kääntyy sisäänpäin. Usko on sitä, että katsoo Jeesukseen, koska mikään muu ei pelasta.

[Nettipappi Marko]

Moi Miriva!

Vastasin vain puoliksi edelliseen esittämääsi kysymykseen. Tiedustelit myös toista asiaa.

miksi jotkut ihmiset tulevat uskoon ja toiset eivät? täytyylö ihmisen vain päättää että "joo, olen uskossa, pelastun." tai että "ei, en ole uskossa, kuolen."
mutta eihän se niin voi mennä? miksi kukaan haluasin kuolla jos pääsisi paratiisiinkin? eikö kannattaisi ottaa edes varman päälle ja uskoa?

Tämä on todella vaikea asia. Jos jokainen ihminen tajuaisi, että ihan oikeasti on olemassa kuoleman jälkeen kaksi vaihtoehtoa - ikuinen elämä ja ikuinen kuolema - niin varmasti jokainen eläisi sen mukaan, että pääsisi hyvään paikkaan. Mutta tämä nyt vain ei ole kaikille ihmisille todellisuutta. Jopa uskovana ihmisenä huomaa monesti unohtavansa tämän asian. Päivittäistä elämää elää ihan eri tavalla riippuen siitä, ajatteleeko elämää vain tästä hetkestä vai ikuisuudesta käsin.

Aina kannattaisi ottaa varman päälle, niin kuin sanoit. Mutta loppujen lopuksi varman päälle ottaminen ei ole uskoa. Voisinhan minäkin ajatella, että otan varman päälle ja uskon kaiken varalta Buddhaan, Allahiin, Jehovaan ja Brahmaniin Jeesuksen rinnalla. Edelliseen viestiini viitaten: se ei olisi uskoa. Usko on turvautumista, koska muuta vaihtoehtoa ei ole. Tuossa tapauksessa minä pitäisin Jeesuksen rinnalla tosi monta muuta vaihtoehtoa. En luottaisi Jeesukseen vaan moneen muuhun vaihtoehtoon. Samalla tavalla kävisi, jos ajattelisin pelaavani varman päälle ja kaiken varalta myös uskoisin Jeesukseen. Silloin en oikeasti uskoisi.

Mutta miksi siis kaikki eivät usko?

On selvää, että Raamattu kehottaa ihmisiä uskomaan ja kääntymään Jumalan puoleen. Johannes Kastaja aloitti uudessa testamentissa tämän julistuksen:

     "Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!" (Matt. 3:2)

Jeesus jatkoi samaa sanomaa:

     Hän sanoi: "Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle.
     Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!" (Mark. 1:15)

Ja lopulta myös apostolit julistivat samalla tavalla:

     Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen
     Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. (Ap. t. 2:38a)

Ihmiseltä odotetaan siis kääntymistä. Mitä järkeä olisi kehottaa ihmisiä uskomaan, jos he eivät oikeasti pysty kääntymään. Mutta yhtä aikaa voimassa on sekin tosiasia, että ilman Jumalan toimintaa kukaan ihminen ei voi kääntyä:

     Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, (Joh. 15:16a)

     Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt,
     vedä häntä. Sen, joka tulee, minä herätän viimeisenä päivänä. ...
     Teidän joukossanne on kuitenkin muutamia, jotka eivät usko." Jeesus
     tiesi näet alusta alkaen, ketkä eivät uskoneet ja kuka hänet kavaltaisi.
     Hän jatkoi: "Juuri siksi sanoinkin teille, ettei kukaan voi tulla minun luokseni,
     ellei Isä sitä hänelle suo." (Joh. 6:44, 64-65)

     Jeesuksen nimi ja usko siihen antoi voimaa tälle miehelle, jonka te näette
     ja tunnette. Usko, jonka Jeesus antaa, on tehnyt tästä miehestä
     terveen, niin kuin te kaikki näette. (Ap. t. 3:16)

Raamattu sanoo siis kaksi asiaa, jotka ihmisen on tosi vaikea liittää yhteen. Toisaalta meidän käsketään kääntyä ja toisaalta sanotaan, että Jumala antaa uskon. Tätä samaa asiaa ihmiset miettivät näköjään jo Raamatun aikana. Paavali kirjoittaa juuri siitä:

     Jumala siis armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo.
     Joku teistä ehkä kysyy: "Miksi Jumala sitten moittii ihmisiä?
     Eihän kukaan voi vastustaa hänen tahtoaan." Ihmisparka,
     mikä sinä olet arvostelemaan Jumalaa? Sanooko saviastia
     muovaajalleen: "Miksi teit minusta tällaisen?" (Room. 9:18-20)

Aivan kaikkiin kysymyksiin ei voi saada vastausta täällä maan päällä. Tässä on yksi. Uskon syntymisen suhteen voimassa on ns. paradoksi. Eli kaksi vastakkaista asiaa on yhtä aikaa voimassa. On totta, että ihmisellä on vastuu siitä, että hän kääntyy. Mutta on myös totta, että vain Jumala voi viimekädessä lahjoittaa uskon. Jokainen ihminen, joka joutuu helvettiin, joutuu sinne omasta syystään. Jokainen ihminen, joka pääsee taivaaseen, pääsee sinne Jumalan ansiosta. Väliin jää alue, jota emme osaa selittää. Se on vain Jumalan tiedossa.

Tämän kysymyksen äärellä minä voin luottaa kolmeen asiaan:

1. Jumala on oikeudenmukainen. Hän ei tee vääryyttä.
2. Jumala on armollinen. Hän rakastaa ihmistä, eikä tahdo tälle pahaa.
3. Minä en ymmärrä kaikkea, mutta Jumala ymmärtää.

     Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne
     ole minun teitäni, sanoo Herra. Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu
     maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella
     ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella. (Jes. 55:8-9)

[miriva]

voiko olla uskossa vaikka tavallaan ei myöntäisi sitä itselleen? (eikä silloin voi tietenkään kertoa sitä muillekkaan)

pystyykö ihminen itsekkään välttämättä tietämään onko uskossa vai ei. vai tietääkö sen vain jumala?

[miriva]

minä täällä taas. onko uskossa oleminen/uskoon tuleminen myös sitä että epäilee asioita ja sitten ottaa niistä selvää joltakin joka osaa vastata niihin kristillisestä näkökulmasta? tai että kun on uskossa ei tarvitse heti "hyväksyä" kaikkea mitä raamatussa sanotaan, vaan jos siellä on joku kohta joka tuntuu itsestä ihmeelliseltä ja jotenkin ristiriitaiselta pyytää jonkun fiksun ihmisen selittämään tämän kohdan ja sitten "muodostaa mielipiteensä".

itsellä ainakin uskoon tulemisen alussa (ja kyllä vieläkin paljon) tulee mieleen paljon asioita jotka tuntuvat ristiriitaisilta. mutta tähän mennessä aina on joku pystynyt selittämään kohdat niin että ne ovat tuntuneet luontevammilta.

[Nettipappi Marko]

Hei Miriva!

Kyselit hienoja asioita. Toivottavasti osaan edes hieman auttaa, koska kysymyksesi ovat hyvin syvällisiä.

voiko olla uskossa vaikka tavallaan ei myöntäisi sitä itselleen? (eikä silloin voi tietenkään kertoa sitä muillekkaan)
pystyykö ihminen itsekkään välttämättä tietämään onko uskossa vai ei. vai tietääkö sen vain jumala?

Se ainakin on mahdollista, että epäilee omaa uskoaan. Raamatussa sanotaan monia asioita niin, että tulee synnintunto ja omaa uskoa on helppo epäillä. Esimerkiksi Jeesus sanoo tosi tylysti:

     Joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä on Ihmisen Poika häpeävä,
     kun hän tulee kunniassaan, Isänsä ja pyhien enkelien kirkkaudessa.
     (Luuk. 9:26)

     Jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, te voisitte sanoa
     tälle silkkiäispuulle: "Nouse juurinesi maasta ja istuta itsesi mereen",
     ja se tottelisi teitä. (Luuk. 17:6)

Näitä sanoja lukiessa joudun itse monesti tunnustamaan oman uskoni surkeuden. On vain pakko luottaa siihen, että Jeesus pitää säälittävästä kristitystäkin huolta ja tahtoo auttaa tätä uskomaan vahvemmin ja rohkeammin. Mutta siitä huolimatta Raamattu kyllä puhuu uskosta niin, että ihminen kyllä tietää, mihin hän luottaa:

     Tutkikaa itseänne, oletteko uskossa. Pankaa itsenne koetteelle.
     Ettekö huomaa, että Jeesus Kristus on teidän keskellänne?
     Ellei niin ole, ette selviydy koetuksesta. (2. Kor. 13:5)

     Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa,
     että olemme Jumalan lapsia. (Room. 8:16)

     ... pyhittäkää Herra Kristus sydämessänne ja olkaa aina valmiit
     antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne
     perustuu. (1. Piet. 3:15)

Kristityn toivo perustuu siihen, että Jeesus on kuollut hänen syntiensä puolesta ja se on hänen turvansa kuoleman hetkellä. Mielestäni tämä on asia, johon ei oikein pysty luottamaan vahingossa tai tietämättään. Ihminen kyllä tietää, mikä hänen omasta mielestään kantaa hänet kuoleman rajan yli, ja mihin hän viimekädessä luottaa. Mutta on aivan eri asia, miten vahva tämä luottamus on. Vain vähän aikaa Jeesuksen seurassa vaeltaneella kristityllä usko ei voi olla superluja. Heikolta se monesti tuntuu kauemminkin uskon tietä taivaltaneesta. Pikkuhiljaa usko kuitenkin kasvaa, kun sitä hoidetaan:

     Meidän tulee aina kiittää Jumalaa teidän vuoksenne, veljet. Siihen on
     täysi syy, koska teidän uskonne kasvaa kasvamistaan ja koska rakkaus
     toisianne kohtaan yhä lisääntyy teissä kaikissa. (2. Tess. 1:3)

onko uskossa oleminen/uskoon tuleminen myös sitä että epäilee asioita ja sitten ottaa niistä selvää joltakin joka osaa vastata niihin kristillisestä näkökulmasta? tai että kun on uskossa ei tarvitse heti "hyväksyä" kaikkea mitä raamatussa sanotaan, vaan jos siellä on joku kohta joka tuntuu itsestä ihmeelliseltä ja jotenkin ristiriitaiselta pyytää jonkun fiksun ihmisen selittämään tämän kohdan ja sitten "muodostaa mielipiteensä".

Tiedän, että tämä kuulostaa sanoilla kikkailulta, mutta yritän vetää jotain rajoja. Mielestäni uskossa olemista ei ole se, että epäilee ja ottaa selvää. Mielestäni se on normaalia kristityn elämää. Usko on puolestaan sitä, että pitää Jeesusta omien syntiensä sovittajana ja turvautuu häneen. Ja uskoa on se, että Raamatussa puhuu Jumala, vaikka itse ei sitä vielä ymmärtäisikään.

Eli sokea asioiden omaksuminen ei ole koskaan uskoa, eikä muutenkaan hyvä juttu. Silloin jonkun ulkopuolisen ihmisen on helppo syöttää päähäsi vaikka mitä ajatuksia. Raamatun suhteen kannattaa olla aina kyselevällä ja etsivällä mielellä - mutta ei epäilevällä mielellä. Minun mielestäni hyvä lähtökohta on se, että uskoo Raamatun olevan kaikkitietävän Jumalan sanaa. Jos vastaan tulee kohta, joka tuntuu epäselvältä ja vaikealta, sitä on syytä tutkia. Usein joku Raamattua enemmän lukenut ihminen voi auttaa, ja moni vaikealta tuntunut kohta saattaa yhtäkkiä olla päivän selvä. Tutkimisen lopputulokseen kuitenkin vaikuttaa todella paljon se, pitääko Raamattua Jumalan sanana vai ihmisten keksintönä.

Jos pitää Raamattua ihmisten keksintönä, vaikeat kohdat tulee yleensä sivuutettua, eivätkä ne koskaan saa lukijaa kasvamaan uskossa. Ne vain erottavat ihmistä Jumalan sanasta, kun lukija löysi omasta mielestään taas uuden todistuksen siitä, miten Jumalan sana on hankalaa, ristiriitaista ja pelkkää oman aikansa tuotosta.

Jos taas pitää Raamattua Jumalan sanana, vaikeat kohdat voivat aiheuttaa paljon päänvaivaa. Mutta ainakin omalla kohdallani suurin osa vaikeista kohdista on auennut, kun on oppinut lisää Raamatusta. Ja niissä tapauksissa, jotka eivät ole vielä auenneet, luotan siihen, että Jumala on viisaampi kuin minä. Toivottavasti hän antaa ymmärrystä, että niidenkin suhteen saisin aikanaan selvyyden.

[Kukkaistyttö]

Miten tiedän olevani uskossa? Tiedän Jumalan olevan olemassa, mutta en tunne sitä. Esim. riparilla isosena ollessani tuntuu kuin vain selittäisin asioita kaavamaisesti enkä osaa soveltaa asioita.


EDIT: Viesti yhdistetty vanhempaan aiheeltaan samansisältöiseen ketjuun. Marko

[Nettipappi Marko]

Hei Kukkaistyttö!

Olet esittänyt varsin tärkeän kysymyksen. Raamatussakin on kehotus:

     Tutkikaa itseänne, oletteko uskossa. Pankaa itsenne koetteelle.
     Ettekö huomaa, että Jeesus Kristus on teidän keskellänne?
     Ellei niin ole, ette selviydy koetuksesta. (2. Kor. 13:5)

Tästä kehotuksesta tulee suuri ahdistus, jos ei ole selvillä se, onko uskossa vai ei. Sinä esitit kysymyksessäsi kaksi oletusta, jotka ovat erittäin helposti ahdistavia asioita uskosta puhuttaessa.

Tiedän Jumalan olevan olemassa, mutta en tunne sitä.

Usko ei ole sama asia kuin tunne. Tunteesta ei voi päätellä sitä, onko uskossa vai ei. Tunteesta voi päätellä ainoastaan sen, miltä sillä hetkellä tuntuu. Minulla on elämässäni monia hyviä asioita, mutta en minä läheskään päivittäin tunne niiden suhteen yhtään mitään. Silti ne ovat olemassa. Jos usko olisi kiinni tunteista, olisi tunteellisella ihmisellä todellakin taivas ja helvetti läsnä päivittäin. Ja tunteittensa kanssa vaisulla ihmisellä ei olisi oikein mitään. Tunne ei tee Jumalaa olevaksi tai olemattomaksi. Tunne ei myöskään tee uskoa olevaksi tai olemattomaksi. Usko voi saada aikaan tunteita, mutta tunteet eivät saa aikaan uskoa.

Esim. riparilla isosena ollessani tuntuu kuin vain selittäisin asioita kaavamaisesti enkä osaa soveltaa asioita.

Usko ei ole myöskään sama asia kuin tieto, kokemus tai esiintymistaito. Pieni lapsi voi uskoa Jumalaan 100% varmuudella, mutta ihan varmasti hän ei osaa selittää asioita yhtä taitavasti kuin esiintymiskokemusta ja tietoa saanut aikuinen. Ja toisaalta ihminen voi olla erittäin taitava opettaja ja hartauksien pitäjä, mutta hänen uskonsa voi olla vähäinen tai se voi jopa puuttua kokonaan. Sinä selität asioita kaavamaisesti siksi, että olet pitänyt hartauksia ja raamatturyhmiä vain vähän ja sinulta puuttuu kokemus. Mutta se ei kerro sinun uskostasi mitään. Ja vaikka usko vaikuttaisikin meissä erilaisia armolahjoja, niin se ei tee silti kaikista samanlaisia:

     Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. Se, jolla on
     profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänellä on uskoa.
     Palvelutehtävän saanut palvelkoon, opetustehtävän saanut opettakoon,
     rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon. Joka antaa omastaan, antakoon
     pyyteettömästi; joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti; joka auttaa köyhiä,
     auttakoon iloisin mielin. (Room. 12:6-8)

Uskosta ei voi mitata mitään sen mukaan, kuinka hyvin osaa opettaa. Ainoastaan se voidaan sanoa, että jonkun ihmisen käsitykset uskosta voivat olla metsässä, jos hän opettaa täysin Raamatun vastaisia asioita, mutta opettamisen taidokkuus ei ole uskon mittari.



Usko on luottamista ja turvautumista. Ihminen on uskossa, jos hän luottaa siihen, että Jeesus on hänen puolestaan kuollut ja noussut kuolleista.

     Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot,
     että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. (Room. 10:9)

Ihmisen täytyy ensin ymmärtää, että Jeesus on kuollut jokaisen ihmisen puolesta. Jos hän sen jälkeen uskoo, että kasteen kautta se pelastus on välitetty myös henkilökohtaisesti itselle, hän on uskossa. Usko on luottamista ja turvautumista siihen, että Jeesus on ristinkuoleman ja ylösnousemuksen tähden minunkin pelastajani.

     Siksi sanon teille selvästi, että kukaan, joka puhuu Jumalan Hengen valtaamana,
     ei voi sanoa: "Jeesus on kirottu." Kukaan ei myöskään voi sanoa: "Jeesus on Herra",
     muuten kuin Pyhän Hengen vaikutuksesta. (1. Kor. 12:3)

Usko on sitä, että voi sanoa: "Minä luotan siihen, että Jeesuksen tähden minä saan syntini anteeksi ja pääsen taivaaseen." Sen ymmärtäminen on Jumalan lahjana saatua uskoa.

[Elfslayer.]

Tilanteeni on mielenkiintoinen. Ennen olen ollut täydessä uskossa siihen, että Jeesus on sovittanut mun synnit ja että pääsen Taivaaseen. Nykyään uskoni kohde muuttuu joka päivä.

Välillä uskon, että joudun helvettiin koska Jeesuksen uhri ei riitä. Välillä uskon, että olen pilkannut Pyhää Henkeä. Välillä uskon, että en ole edes olemassa tai että olen avaruusolioiden tekemä koe jota testataan antamalla erilaisia ärsykkeitä.

Nämä uskon kohteet eivät ole vain jotain satunnaisia ajatuksia vaan uskon kohteita, jotka vaikuttavat ajatuksiini ja tekemisiini ja jumalasuhteeseeni.

Miten voisin saada takaisin tasaisen uskon? Luen kyllä Raamattua, rukoilen sen mitä jaksan, käyn ehtoollisella ja seurakunnan tilaisuuksissa.

Tämä tilanne on ikävä ja osittain tämän (ja osittain ihmissuhteiden takia) olen itsetuhoinen.

[Nettipappi Marko]

Hei Elfslayer!

En tarkoita ollenkaan olla tyly, vaikka vastaukseni saattaa siltä kuulostaa. Mutta haluan olla rehellinen ja sanon niin kuin asian näen.

Vastasin juuri kysymykseen, joka on pohjimmiltaan aika samanlainen kuin tämä esittämäsi. Vilkaisepa linkkiä Rauha Jumalan kanssa. Siinä haluan tehdä selvän eron, että on olemassa sekä uskoon että muuhun elämään liittyviä ongelmia. Jos nämä yhdistetään liiaksi, tuloksena on todella vakavia ahdistustiloja.

Sen pohjalta, mitä sinua tunnen ja tiedän, olen aika varma, että kyse ei ole oikeasti uskoon liittyvästä ongelmasta. Sinulle uskonasiat ovat harvinaisen selviä. Nämä kysymyksesi ovat mielen tasapainoon liittyviä kysymyksiä, eikä ongelmasi ole uskon epätasaisuus. Koska olet hyvin harras ihminen ja otat uskonasiat vakavasti, henkiset kysymykset heijastuvat tietysti hengellisiin asioihin. Olenkin hyvin surullinen, kun tämä yhdistelmä näyttää aiheuttavan sinulle todella suuria ongelmia. Olisi tärkeää pystyä erottamaan nämä toisistaan.

Jumala on ilmoittanut, että uskon kohde on ristiinnaulittu Jeesus Kristus. Se ei muutu. Ei edes sillä, että ihminen kehittelee mielessään joko tahallaan, syntisyydestään johtuen tai muuten vain heikkouttaan jotain muita kohteita. Edes tunne ei muuta tätä seikkaa. Uskon käsittämättömän suuria ihmeitä ja salaisuuksia on se, että Jeesus on syntien anteeksiantaja. Myös sellaisten syntien, jotka liittyvät aivan uskon ydinkysymyksiin, ja siihen, keneen uskotaan. Jo Luther listasi epäuskon ja epätoivon suuriksi synneiksi, joista muut synnit johtuvat. Mutta nekin synnit ovat anteeksi saatavia syntejä.

Ei ole koskaan lohdullista kuulla, että joku asia on pielessä. Mutta on sinänsä hyvä, jos osaa erotella ne asiat, jotka ovat pielessä ja ne, jotka eivät ole. Silloin ajatukset osaavat paremmin keskittyä tarpeelliseen. Myös ulkopuoliset ihmiset voivat olla tässä erottelussa suureksi avuksi. Ota rohkeasti yhteyttä seurakunnan työntekijöihin tai muihin ihmisiin, joille voi puhua asiasta. Ja toki tällä palstallakin saa jatkaa keskustelua. Niin hieno kuin netti onkin, on se kuitenkin kasvotusten tapahtuvaa keskustelua rajallisempi mahdollisuuksiltaan.

[Sa]

Mistä tietää olevansa uskossa ? Tai siis kun leireillä kuulee hartaudessa kun vanhemmat isoset kertoo siitä kun ne on tulleet uskoon niin pitäiskö sen olla jotenkin samanlaista? Että tuntuu kaikki yhtäkkiä jotenkin kirkkaammalta ja selkeemmältä ja sitä vaan tietää että on uskossa.
Yritän lukea säännöllisesti raamattua ja rukoilla ja kirkossakin käyn aina kun ehdin mutta silti tuntuu että olen epävarma uskossani . Olisiko sinulla jotain raamatun kohtaa josta voisi olla hyötyä ?

Kiitos jo etukäteen