Hei Aani!
En muista, että kysymääsi kohtaa Raamatusta löytyisi. Spekuloin ajatuksella kuitenkin hieman.
Vanhan testamentin pappeus kulki suvussa, joten siitä ei periaatteessa voinutkaan luopua. Uskoisin, että ilman muuta oli mahdollista jättää työnsä tekemättä, mutta tällaisista tapauksista ei muistaakseni kerrota. Papeilla oli työvuoro vain kahden viikon ajan vuodessa, joten rankkaa hommaa se ei ollut ja temppelipalveluksen suorittaminen oli kunniatehtävä. Siksi papin tehtävien laiminlyönnistä ei varmaan ollut tarvetta antaa sääntöjä.
Seurakunnan paimenen tai johtajan roolista, joka vastaa lähinnä meidän nykyistä pappeuttamme, on ohjeita. Niissä kerrotaan, millainen seurakunnan paimenen on oltava. 1. Tim. 3. luku ja Tituksen kirjeen 1. luku ainakin puhuvat näistä asioista, mutta ohjeissa ei sanota mitään tehtävän jättämisestä. Näiden ohjeiden valossa olisi varsin loogista, että tehtävä on suotavaa jättää, jos paimenelle esitettyjä vaatimuksia ei halua tai pysty noudattamaan.
Toisaalta työhön lupautuminen on kuitenkin iso asia. Paavali kirjoittaa seurakunnan leskistä - joilla hän ilmeisimmin tarkoittaa jotain erityistä seurakunnan luottamustehtävää:
Leskien luetteloon kelpaa vain sellainen, joka on kuusikymmentä vuotta
täyttänyt ja joka on ollut vain yhden miehen vaimo. Hänen on oltava
tunnettu hyvistä teoista, siitä että hän on kasvattanut lapsia, majoittanut
kotiinsa matkalaisia, pessyt uskovien vieraidensa jalat, auttanut vaikeuksissa
olevia ja kaikin tavoin harrastanut hyvää. Nuorempia leskiä älä ota mukaan.
Kun intohimot heräävät, he vieraantuvat Kristuksesta ja tahtovat mennä
naimisiin. He joutuvat tuomion alaisiksi, koska ovat rikkoneet ensimmäisen
uskollisuudenlupauksensa. (1. Tim. 5:9-12)
Paavalin perustamissa seurakunnissa näytti siis olevan joku erityinen työntekijäryhmä, joka koostui leskistä. He antoivat jonkin lupauksen tehdä sitä työtä uskollisesti - ja ilmeisesti lopun ikäänsä. Paavali antoi Timoteukselle ohjeen, että tähän tehtävään ei saanut ottaa nuoria leskiä, koska nämä saattavat haluta mennä uudelleen naimisiin. Ja silloin käy niin, että he rikkovat sen lupauksen, jonka he ovat antaneet tehtävään ryhtyessään. Luulen, että seurakunnan johtajilla ei tässä suhteessa ollut ainakaan enempää vapauksia. Ehkä hekin antoivat lupauksen toimia työssään uskollisesti ja lopun ikäänsä.
Hieman aihetta sivutaan myös Jeesuksen vertauksessa Hyvästä paimenesta:
Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä
hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa
lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman, koska palkkapaimen ei välitä
lampaista. (Joh. 10:12-13)
Tässä puhutaan siitä, kuinka palkkapaimenet saattavat tiukan paikan tullen jättää lauman heitteille. Ja itse ajattelen, että Jeesus puhuu juuri meistä palkkapaimenista, jotka emme osaa tehdä kaikkeamme laumamme eteen. Tässä ei kuitenkaan tarkoiteta - näin ymmärrän - tilannetta, jossa pappi luopuu pappeudestaan, vaan yksinkertaisesti jokapäiväisen elämän virheitä. Kukaan palkkapaimen ei osaa pitää laumastaan huolta yhtä antaumuksellisesti kuin itse Hyvä paimen sen tekee.
No niin. Yhteenvetona näistä parista hajanaisesta ajatuksesta sanon, että on ihan hyvä tapa, että kirkossa annetaan pappislupaus koko elämän ajaksi. Koska Raamattu ei asiasta sano mitään yksiselitteistä, en osaa suoranaisesti pitää syntinä sitä, jos papin työ lopetetaan jossain vaiheessa elämää. Mielestäni pappeuteen pitää kuitenkin suhtautua niin, että se on koko elämän mittainen asia. Pappi julistaa ihmisille sitä, että Kristuksen pitää olla ihmiselle koko elämän keskus ja koko elämän mittainen asia. Joten voi tulla vähän ristiriitainen kuva, jos hän itse sitoutuu iankaikkisesta elämästä julistamiseen pariksi vuodeksi ja sitten jättää työnsä. Mutta ymmärrän kyllä, jos joku näkee asian toisin.
