Seurakunta

[Jere]

Sano tietenkin viimeinen sana, mutta koen että minun on vielä kirjoitettava.

Sanon aika vahvasti, kun totean, että mielestäni et ole tässä asiassa vielä oikein löytänyt ideaa. Olet mieluummin valinnut tien olla kuulumatta mihinkään tunnustuskuntaan, jotta voisit elää niin kuin Raamatun esimerkki mielestäsi antaa ymmärtää - etkä sen vuoksi pysty noudattamaan annettuja käskyjä. Minun mielestäni esimerkkien ja käskyjen painoarvojen kuuluisi mennä juuri toisinpäin.

Voit mielestäni ilman muuta toivoa ja rukoilla, että löytäisit seurakunnan, jossa on järjestys, joka sinulle sopii. Mutta siihen asti pitäisin oikeana ratkaisuna odottaa sen seurakunnan löytymistä kuulumalla ja sitoutumalla johonkin olemassa olevaan järjestykseen ja rakentamalla sitä muutenkin kuin vain hengellisen yhteyden tasolla.

Mitä seurakuntaa sinä suosittelisit? Vai oletko sitä mieltä, että ainoa kriteeri on se, että kyseinen tunnustuskunta sopii mielestäni minulle itselleni?


EDIT: Keskustelu on jatkoa ketjun "Pappi" alta, kun aihe alkoi liukua seurakuntaa kohti. Edeltäviä viestejä voi lukea tästä linkistä.

[Nettipappi Marko]

Hei vaan Jere!

Olen kovin aralla mielellä suosittelemaan jotain tiettyä tunnustuskuntaa. Sen kääntöpuoli kun on, että silloin mielestäni muut tunnustuskunnat eivät olisi oikeita, kristillisiä tai riittävän hyviä. Olen itse luterilainen, enkä keksi, miksi haluaisin johonkin muuhun tunnustuskuntaan liittyä. Sinulla puolestaan ei ole luterilaista taustaa, joten en omista mielipiteistäni huolimatta halua sinua ajaa samaan muottiin.

Tärkeintä on, että siinä tunnustuskunnassa, johon kuuluu, elää omalla paikallaan ja rakentaa Kristuksen ruumista. Olen kirjoittanut pienen vihkosen aiheesta "Seurakunnan kolminaisuus". Sen pääpointti on, että Kristuksen kirkon pitäisi ilmetä yhtä moninaisesti ja laajasti kuin Kolmiyhteinen Jumalakin itsensä on ilmoittanut. Siihen voi tässä linkissä tutustua: Seurakunnan kolminaisuus.

Minun näkemykseni mukaan nykyisessä pirstoutuneessa kristikunnassa seurakunnat painottuvat samankaltaisten ja samaan suuntaan kallellaan olevien uskovien mukaan. Kristittyjen yhteys tarkoittaa silloin käytännössä loputonta kädenvääntöä siitä, kenen uskonelämän tapa pitäisi ottaa pohjaksi, jos halutaan syvempää yhteyttä.

Mihin tahansa tunnustuskuntaan menetkään, rakenna sitä omilla lahjoillasi niin, että Kolmiyhteinen Jumala näkyisi siellä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti, eikä vain yhteen suuntaan painottuneesti.

1. Isän ja Luojan luoma elämä, lähimmäisen rakkaus, altis palvelu, auttaminen ja suoraselkäinen johtaminen - ylipäätään tavallinen elämä ja järjestys - pitää olla kunnossa. Seurakunnan pitää käytännössä olla toimiva paikka. Siellä on oltava oikea rakkaus.

2. Pojan ja Lunastajan julistaminen, kokeneiden paimenten johdonmukainen ja kokonaisvaltainen raamattuopetus sekä evankeliumin julistaminen ei-uskoville tarvitaan luomaan oikea sisältö uskonelämälle. Seurakunnalla täytyy olla oikea sanoma.

3. Pyhän Hengen ja Pyhittäjän toiminta tarvitaan mukaan kaikkeen. Rukouselämän tulee olla aktiivista ja karismaattisten armolahjojen oikea käyttö tukee edellä mainittuja kohtia. Seurakunnan kuuluu kasvaa oikeaan suuntaan ja siellä on oltava oikea usko.

Yksinään kukaan ei omalla paikallaan saa tällaista aikaan. Siksi meitä kaikkia tarvitaan.

Tämän enempää en halua mihinkään tiettyyn suuntaan sinua potkia.

[Jere]

Moi taas!

Alkaa mennä jo Pappi-aiheen ohi, joten pitäisikö tästä ja kahdesta aiemmasta viestistä tehdä uusi keskustelu aiheesta Seurakunta?

Kirjoitit siis: "Sanon aika vahvasti, kun totean, että mielestäni et ole tässä asiassa vielä oikein löytänyt ideaa. Olet mieluummin valinnut tien olla kuulumatta mihinkään tunnustuskuntaan, jotta voisit elää niin kuin Raamatun esimerkki mielestäsi antaa ymmärtää - etkä sen vuoksi pysty noudattamaan annettuja käskyjä. Minun mielestäni esimerkkien ja käskyjen painoarvojen kuuluisi mennä juuri toisinpäin."

En itse voi uskoa, että Jumalan käskyn noudattaminen ei olisi mahdollista ilman jonkun tunnustuskunnan jäsenyyttä. Raamattu ei edellytä tunnustuskunnan jäsenyyttä eikä mielestäni Raamatulla voida vaatia ketään sellaiseen liittymään.

Siis kaksi käskyä, pureudutaan niihin ensin. 1. Kokoontuminen yhteen. 2. Kuuliaisuus johtajille.

1. Tätä voin noudattaa vallan helposti ilman minkään tunnustuskunnan jäsenyyttä. Eikö seurakunnan kokous ole nimen omaan kristittyjen kokoontumista yhteen Jeesuksen nimessä? Voin mennä ja kokoontua siellä, missä muutkin kristityt niin tekevät. Tällä hetkellä se tarkoittaa käytännössä pääosin eri tunnustuskuntien tilaisuuksissa käymistä, sillä niistä paikkakuntani kristittyjä pääosin löydän. Heidän kanssaan tahdon olla yhtä ja heidän kanssaan rakentua. He ovat seurakuntani.

Mutta, jos Jumala suo, tämä ei ole lopullinen tapa. En kokoontuessani tahdo myöskään pitää pimennossa sitä, että seurakunnan tulisi olla yksi niinkuin Isä ja Poika. Niinpä soisin, että jonain päivänä ei enää tarvittaisi eri tunnustuskuntia, joissa kristityt kokoontuvat omien piiriensä kanssa selkeästi tiiviimmin kuin kaupungin muiden kristittyjen. Tällaista mallia en löydä Raamatusta. Se, että käyn tunnustuskuntien tilaisuuksissa ei tarkoita että hyväksyisin tunnustuskunnat. Enkä usko, että se että Jumala voi toimia ja toimii tunnustuskunnissa, tarkoittaa sitä, että Hän hyväksyisi tunnustuskuntien olemassaolon. Käyn niiden tilaisuuksissa, mutta toivoisin tulevaisuudessa asioiden olevan toisin.

2. Tätä en pysty noudattamaan, vaikka haluaisin. Olen hyvin hämmentynyt asian suhteen. Paikkakunnallani on ainakin viisi eri seurakunnaksi kutsuttua yhteisöä. Niissä kaiketi omanlaisensa järjestykset ja johtajat. Mistä minä tiedän, mihin niistä pitäisi mennä? Ja keiden alle alistua? Jos kyselen heiltä itseltään, eivätköhän he toivo minun liittyvän heidän liikkeeseensä?

Uskon siis, että minulla ei ole johtajia, joiden suhteen noudattaa kuuliaisuuden käskyä.

"Voit mielestäni ilman muuta toivoa ja rukoilla, että löytäisit seurakunnan, jossa on järjestys, joka sinulle sopii. Mutta siihen asti pitäisin oikeana ratkaisuna odottaa sen seurakunnan löytymistä kuulumalla ja sitoutumalla johonkin olemassa olevaan järjestykseen ja rakentamalla sitä muutenkin kuin vain hengellisen yhteyden tasolla."

Minä uskon vakaasti, että minulla on jo seurakunta, jonka lisäksi en toista tarvitse. Apostolit eivät tietääkseni tarvinneet tunnustuskuntia, miksi minä ja muutkaan kristityt tarvitsisivat? Eikö se ole ikään kuin seurakunnan korvike? Uskon, että paikkakuntani pyhät ovat Jumalan seurakunta paikkakunnallani. Mutta en usko, että tällä hetkellä vallitsee oikea järjestys tässä seurakunnassa. Seurakunta on siis jo olemassa, mutta se ei ole järjestäytynyt oikein. Rukoilen, että Jumala kutsuisi kristityt uskomaan taas ykseyteen ja näyttämään tämän uskon konkreettisella tavalla. Rukoilen myös, että Jumala palauttaisi sellaisen järjestyksen, josta Raamattu kertoo.

Minulle ei sovi minkään paikkakuntani tunnustuskunnan järjestys. En koe kodikseni mitään niistä, joiden tilaisuuksissa olen vieraillut. Minusta ei tunnu hyvältä ajatus, että minun pitäisi kuulua ja sitoutua johonkin tunnustuskuntaan, kunnes löytäisin jonkun seurakunnan, jonka järjestys sopisi. Pidän vääränä tunnustuskuntien rakentamista. Olin yhden jäsen aikoinani, nyt tuntuu vapauttavalta, että olen eronnut sen jäsenyydestä.

Tahdon rakentaa paikkakuntani kristittyjä, palvella ja tukea heitä. Olla yhtä heidän kanssaan. Olen sitoutunut heihin. Koen, että minulla on palvelutehtäväkin heidän keskuudessaan, jolla voin rakentaa todella Kristuksen ruumista, ei vain tiettyä tunnustuskuntaa. Mutta vierastan jonkin tietyn liikkeen tai suuntauksen rakentamista tai tukemista. Niiden perusta on mielestäni ihmisessä eikä Jumalassa. Sanon aika vahvasti, mutta minusta ne täyttävät lahkon tai eriseuran tunnusmerkit. Tämän sanon hyvin surullisena ja mieleni on raskas, koska näen hajaannuksen.

Olen uskoakseni kokenut hajaannuksen takia jopa ruumiillista ahdistusta. Se tapahtui silloin, kun piirsin eräällä leirillä julkisesti näkyville ympyrän, jonka jaoin sektoreihin ja piirsin jokaiseen erilaisen ristin. Sitten piirsin paksut rajaviivat. Minua ahdisti valtavasti se, minkä olin piirtänyt. Tuntui että olisi pitänyt poistaa se tai jotain, mutta se oli niin totta! En poistanut sitä.

Jos johtajille kuuliaisuuden osoittaminen tarkoittaisi johonkin tunnustuskuntaan (joita pidän lihan tekoina) liittymistä, minun on valittava olla niiden jäsenyyden ulkopuolella. Paluu jäsenyyteen olisi taas siihen vanhaan malliin palaamista, josta Jumala on minulle avannut ja kirkastanut paljon uutta, niin että luovuin siitä. Tunnustan Raamatun opettajien auktoriteetin, kunnioitan pidempään uskossa olleita, mutta en todellakaan tiedä, onko minulla johtajia tai pitäisikö olla. En osaa enkä halua päättää itselleni jotain tunnustuskuntaa. En näe sitä tarpeellisena.

Oikea rakkaus, sanoma ja usko... Minusta oikea rakkaus ei ole sellaista, että valitaan itselleen jotkut ihmiset, joihin sitoudutaan ja joita rakennetaan toisia kristittyjä enemmän. Minusta oikea sanoma ei ole jonkun tietyn kirkkokunnan opilla höystetty sanoma. Näen joka kirkkokunnan opissa jotain lihallisia piirteitä, jotka mielestäni ovat ainakin osin syvempiä ongelmia kuin vain ihmisten vajavaisuus ja lankeemukset. Ykseydellä on myös evankeliumia hyödyttävä merkitys: "että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt". Jos Jumalan seurakunta ei ole eri nurkkakuntiin jakautunut, vaan yksi, maailma uskoo ymmärtääkseni paremmin. Oikea usko kohdistuu Kristukseen. Uskomme myös, että Kristus on yksi eikä monta. Koska Kristus on yksi, ei Hänen ruumiinsa saa olla jaettu.

Kirjoitit kirjoittaneesi vihkosen aiheesta "Seurakunnan kolminaisuus". Mitä tuumaat, jos heitän ehdotuksen, että seuraavan aihe olisi "Seurakunnan ykseys"?

[Nettipappi Marko]

Tervehdys Jere!

Kiitos kirjoituksestasi ja vastakommenteista! Luulen, että ymmärrän ajattelukuviotasi oikein hyvin, vaikken läheskään kaikessa ole samaa mieltä. Toisaalta emme ehkä ole kauhean kaukanakaan toisistamme, ainakaan ihanteiden osalta. Koen, että suurin eromme on siinä, miten olemme päättäneet käytännössä toimia ihanteidemme edessä.

Sinulla on nuoren ihmisen ja nuoren uskon intoa, jota suorastaan ihaillen kuuntelen. Toisaalta - vaikken ikäloppu ole itsekään - myös vähän haikeana katselen sivusta, ja toivon, ettet iske tulevaisuudessa päätäsi pahasti seinään tai pety. Joka tapauksessa Jumalalla on mainio tapa kuljettaa meitä kristittyjä yhtä aikaa niin samankaltaisilla kasvutarinoilla, jotka kuitenkin ovat jokaiselle henkilökohtaisesti räätälöityjä.

Asia, jonka kaikkein painokkaimmin haluan sanoa sinulle, on maltti ja levollisuus. Hieman ärsyyntyneenäkin katselen kristittyjen keskustelupalstoja, joissa toinen toisensa perään nousee esille kiivaita teinejä, jotka haukkuvat vuoroin minkäkin tunnustuskunnan epäraamatullisena ja hajaannuksen edistäjänä. Mutta kertaakaan en ole huomannut kenelläkään näistä kriitikoista mitään konkreettista ehdotusta siihen, millä käytännön toimenpiteillä kristikunta oikeasti yhdistetään yhdeksi seurakunnaksi. Kritisointi on helppoa. Todellinen yhteyden rakentaminen ja näkyvät toimenpiteet ovat äärimmäisen vaikeita. Odotan niitä ihmisiä, jotka ottavat ensimmäisen askelen, eivätkä bunkkereista huutele, että toisten kuuluu niin tehdä. (Enkä tällä kommentilla oikeasti viittaa sinuun.)

Sinulla on upea ihanne. Ja miksei olisi. Jeesus itse rukoili, että kristityt olisivat yhtä. Minä ihannoin aivan sitä samaa. Mutta kuten jo moneen otteeseen on edellä kirjoitettu, minä en pidä minkään kirkkokunnan järjestystä itsessään vääränä. Pikemminkin se on oikein, että seurakunnat ovat järjestäytyneitä. Erinomainen sanonta kuuluu: "Kaikki harhaopit alkavat luodun elämän halveksimisesta." Järjestykset ovat yksi luotuun elämään kuuluva asia. Raamattu sanoo:

     Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala.
     (1. Kor. 14:33a)

Sinun ihanteesi on rakentaa Kristuksen seurakuntaa järjestysten ulkopuolella odottaen yhtä sinun mielestäsi raamatullista järjestystä. Minun ihanteeni on rakentaa Kristuksen seurakuntaa oman kirkkokuntani järjestyksen sisällä odottaen kristittyjen syvempää ykseyttä ja kohtaamista. Minä pidän sinun toimintamalliasi monelta osin ongelmallisena ja koen, että siinä on luovuttu sellaisesta näkyvästä seurakuntaan sitoutumisesta, joka kuuluu luotuun elämään ja Raamattuun. Sinä ajattelet minun toimivan väärin, kun edustan lahkoa muistuttavaa kristillisyyden muotoa.

Tämä meidän näkemyseromme on loppujen lopuksi tosi pieni verrattuna siihen, jos aletaan keskustella siitä, onko lapsena kastettu ihminen oikein kastettu tai syntyykö ihminen syntisenä. Ne liittyvät kysymykseen ihmisen pelastumisesta, ja siihen verrattuna kysymys seurakunnan järjestäytymisestä on vähäpätöinen. Jos kristityt joskus onnistuvat yhdistymään yhdeksi suureksi seurakunnaksi, täytyy järjestäytymiskysymysten lisäksi ratkoa esim. edellä mainitut kysymykset, jotta pelastuksesta voidaan opettaa selvin sanoin väistelemättä arkoja kiistakysymyksiä.

Tätä varten hyvää harjoitusta onkin, miten esimerkiksi minä ja sinä osaamme kohdata toisemme ja tunnustaa oikeiksi kristityiksi. Ja kuinka osaamme kunnioittaa toisiamme toteuttamassa kutsumustamme. Kuinka olisi mahdollista, että kummatkin voisimme rinta rinnan omista lähtökohdistamme omilla lahjoillamme palvella ja rakentaa Kristuksen kirkkoa. Jos yhteyden rakentaminen vaatii sen, että jommankumman on ensin muututtava, että kelpaa toiselle, tuskin sen suurempi näkyvä yhteys tulisi muutenkaan koskaan kyseeseen.

Jos et kuulu mihinkään näkyvään seurakuntaan, joudut nöyrtymään siihen asetelmaan, että sinulla ei ole seurakunnan johtajia, jotka tukisivat sinua näkemyksissäsi tai haluaisivat seurakuntaa viedä näkemystesi suuntaan. Sinun pitäisi olla itse johtaja ja paimen. Ja jos päätät ryhtyä paimeneksi edistääksesi jotain uutta, minkä muut kirkkokunnat ovat hukanneet, toimit hyvin perinteisen lahkon perustajan tavoin.

Joskus taisimme kasvotusten jutellakin siitä, että en esimerkiksi voisi antaa sinun koskaan omassa laumassani nousta julistamaan, että kristityt eivät saa kuulua olemassa oleviin tunnustuskuntiin. Vaikka jaamme saman ihanteen todellisesta yhteydestä, en voi allekirjoittaa sinun käytännönratkaisujasi. Koen, että sen jälkeen olisi pian enemmän lampaita ilman paimenia. Jokaisella lampaalla on tietysti Hyvä Paimen, mutta kun tämä elämä on myös näkyvää elämää, tarvitaan palkkapaimeniakin. Muuten lopputulos on suurten keskustelupalstojen kaltainen, jossa on vain mielipiteitä ja hurja määrä erilaisia besserwissereitä, mutta ei mitään järjestystä tai todellista yhteyttä.

Viittasit kirjoitukseeni Seurakunnan kolminaisuus. Koen, ettet oikein ole ymmärtänyt sen pointtia, kun ehdottelit seuraavan kirjoituksen aiheeksi seurakunnan yhteyttä. Minun korvaani se kuulostaa samalta kuin kritisoitaisiin Jumalaa hajaannuksesta, kun hän ilmoittaa itsensä Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä eikä yhtenä Jumalana. Kirjoitukseni pääpointti on, kuinka seurakunta voisi käytännössä löytää enemmän sitä yhteyttä, jota jo Isä, Poika ja Pyhä Henki kolminaisuudessa osoittavat. Yhteyden haaste on siinä, että kristityt eivät ole samasta muotista valettuja. Todellinen yhteys on sitä, että erilaiset ihmiset kohtaavat. Mitä rikkaammaksi seurakunta Kolmiyhteisen Jumalan mukaan muotoutuu, sitä vähemmän sillä on eroja muihin tunnustuskuntiin nähden. Tällöin yhteys alkaa syntyä kuin itsestään.

[Jere]

Halusit siis ilmeisesti käytännön toimenpiteitä ja konkreettisia ehdotuksia. No, voin esittää jotain.

Itse olen jo ottanut sen askelen, jonka toivon muidenkin kristittyjen ottavan. Se ensi askel on lähteminen niistä ulos. Lähteminen pois tunnustuskuntien jäsenyydestä, niiden tukemisen ja rakentamisen lopettaminen. Tämä sen jälkeen, kun ihminen on ymmärtänyt, että ne eivät ole Jumalan seurakuntia. Niissä voi olla joissakin hyvin paljon kristillisiä aineksia, toisissa taas vähemmän. Mutta niitä yhdistää se, että niiden perusta on ihmisessä, ei Jumalassa. Raamatusta en ole löytänyt mitään muuta seurakuntaa kuin Jumalan seurakunnan. Sieltä en ole löytänyt käskyä perustaa kirkkoja ja liikkeitä, jotka kulkevat jonkun nimellä tai seuraavat omia oppejaan ja erottautuvat muista kristityistä. Jotka ilmentävät ja edesauttavat hajaannusta omalla olemassaolollaan.

Uskon että rehellisesti on lopulta myönnettävä, että Raamattu ei tue sellaista mallia, joka nykyään vallitsee. Kun ihmiset ymmärtävät tämän ja sen, että tunnustuskunnan ja seurakunnan välille ei voi asettaa yhtäläisyysmerkkiä, uskon, ettei tunnustuskunnan jäsenyydestä luopuminen olekaan niin pahalta vaikuttava asia. Monet tietysti saattavat sanoa, että se on seurakunnan hylkäämistä ja seurakunnattomuusoppia. Mutta Raamatulla ei voida mielestäni vaatia ihmistä kuulumaan mihinkään tunnustuskuntaan tai liittymään sellaiseen. Siis ensi askel on eroaminen niistä.

Kun ihmiset luopuvat siitä, mikä on heidän omaansa ja heidän rakenteensa, uskon että tulee Jumalalle tilaa toimia enemmän. Emme enää sido Jumalaa omien rakenteidemme sisään, vaan etsimme Hänen rakenteitaan. Jos emme edes tahdo asioiden muuttuvan tai etsiä Hänen järjestystään, miksi Hän meitä siihen pakottaisi? Meidän oman tahtomme on uskoakseni ensin alistuttava Jumalan tahdolle.

Kun ojentaudumme Jumalan puoleen ja annamme Jumalalle vapaat kädet, uskon Hänen ennallistavan seurakuntajärjestyksen, joka löytyy Raamatusta. Nyt sitä käytäntöä, ihan yksinkertainen rautalankamalli:

Kristityt lähtevät ulos tunnustuskunnista suurin joukoin, niihin luultavasti jää ihmisiä, sekä uskomattomia että myös joitakin uskovaisia. Mutta laaja joukko haluaa silti taas, että uskovien keskuudessa on yksi sydän ja yksi sielu. He kokoontuvat paikkakunnittain yhteen. Raamatusta on luettavissa, millainen järjestyksen tulee olla. Jumala kutsuu luultavasti seurakunnista joitakin apostoleiksi. Nämä puolestaan Raamatun mukaisesti valitsevat vanhimmat paikallisille seurakunnille. Tästä muodostuu raamatullista järjestystä, kuten sen ymmärrän. Seurakuntia ei kontrolloida toisten seurakuntien toimesta, Herra on maailmanlaajuisen seurakunnan pää, paikallisia kaitsevat niiden vanhimmat. Seurakunnissa voi lisäksi olla diakoneja ja evankelistoja ja profeettoja ja armolahjat toimivat. Esitä toki lisäkysymyksiä, jos haluat minun kertovan käytännön asioista enemmän.

Olen valmis luopumaan näistä näkemyksistä, jos ne osoitetaan vääriksi. Luovuinhan aiemman kirkkokuntanikin järjestyksestä, kun ymmärsin sen järjestyksen ja perustan olevan vastoin sitä, mitä Raamatussa lukee. Tämä kaikella kunnioituksella sen jäseninä olevia veljiä ja sisaria kohtaan, mutta ei sitä tunnustuskuntaa kohtaan. Minusta on erittäin tervettä olla valmis luopumaan vaikka vuosiakin oman elämän osana olleesta asiasta, jos se paljastuu totuuden kanssa ristiriidaksi olevaksi. Oletko sinä teoriassa valmis luopumaan luterilaisen kirkon jäsenyydestä, jos se osoitetaan Raamatulla vääräksi? Entä jos Jumala kehoittaa eroamaan jäsenyydestä ja julistamaan sillä tapaa ykseyttä?

Olennaista on ymmärtää, että ei ole mitään sellaista raamatullista seurakunnan tehtävää, joita tunnustuskunnat nykyään hoitavat, joita yksi Jumalan seurakunta ei voisi hoitaa. Lähetystyö, avustus, ihmisten auttaminen, rukous, ehtoollinen, opetus... ne ovat kaikki yhden Jumalan seurakunnan tehtävissä. Raamatun järjestys on mielestäni täysin toimiva vielä tänäkin päivänä.

Ongelma ykseyden kannalta: opilliset asiat. Kuten kaste. Emmekö tiedäkin, että joko lapsikaste tai "vain uskovien kaste " -oppi on väärässä? Logiikallani toinen on pakosti väärässä. Raamattu puhuu yhdestä kasteesta, mikä tarkoittaa käsitykseni mukaan opillisesti yhtä kastetta, ei määrällisesti. Uskon, että alkuseurakunnassa oli tuo yksi kaste, samanlainen kaikille. Nykyään opillisesti yksi kaste ei vallitse kaikkien kristittyjen keskuudessa.

No, tämän kanssa en ole täysin löytänyt ratkaisua. Kastekiista on hirvittävä kristikuntaa jakava kiista. Mielestäni erittäin kauhea ongelma. Tärkeä kysymys on, onko erilainen kastenäkemys tarpeeksi suuri ero, jotta se lasketaan sellaiseksi harhaopiksi, jonka perusteella on pysyttävä erossa eri kastenäkemyksen omaavista ihmisistä? Jos kyllä, ykseys lienee hyvin vaikeaa saavuttaa, ja uskon, että vain Jumalalla on ratkaisun avain. Jos taas erilaisen kastenäkemyksen omaavaa voi kutsua veljeksi tai sisareksi, miksi ei pystytä olemaan samaa seurakuntaa heidän kanssaan? Onko minun tehtävä päätelmä, että veljeyden kynnys on alempi kuin ykseyden kynnys? Omassa tapauksessani se, joka on veljeni tai sisareni, se on samaa seurakuntaa kanssani.

Voisin kysyä sinultakin sitä, missä menee harhaopin raja? Itse siis en ole varma tällä hetkellä. Riittääkö veljeyteen/sisaruuteen, että sanoo uskovansa Jeesukseen? Riittääkö, että ollaan samaa mieltä ihan perusasioissa (ja mitkä nämä perusasiat ovat?)? Miten suuri harhautumisen on oltava, jotta voidaan sanoa toista harhaoppiseksi tai kieltää veljeys/sisaruus? Sinä tunnet Raamattua luultavasti minua paremmin, onko siellä kerrottu vastausta?

Olen ymmärtänyt, että käsityksesi on se, että MAP-kirkko ei ole kristillinen kirkko, mutta katolinen kirkko on. Raja siis kulkee käsittääkseni mielestäsi jossain tuossa välissä. Mikä kirkko on rajan "oikealla" puolella, se lienee mielestäsi kristillinen, oli sen järjestys mikä tahansa. Mutta se, joka ei ole, ei ole kristillinen, vaikka sen järjestys olisi hyvinkin raamatullinen. Olenko ymmärtänyt oikeansuuntaisesti? Jossain kulkee raja, milloin ollaan tarpeeksi harhassa, vai mikä tämän rajan määrittää? Jos MAP-kirkon järjestys ei ole mielestäsi väärä, niin mikä siinä tai Jehovan todistajissa on niin väärää, että et voi sanoa niitä kristillisiksi kirkoiksi? En siis todellakaan kannata MAP-kirkkoa, vaan vastustan. Haluan vain kysyä perusteita. Erityisesti Raamatun perusteita.

Mutta Marko, sinulla on minusta valtavan vaikea työ selittää Raamatulla, miksi luterilainen kirkko olisi kristillinen kirkko, mutta MAP-kirkko ei. Miksi katolinen kirkko olisi, miksi Jehovan todistajat eivät. Oma kantani on kuten arvattavaa se, että mikään mainituista ei ole. Raamatusta löydän vain yhden seurakunnan. En löydä Raamatusta tukea millekään muulle "seurakunnalle".

Jos mennään vielä pidemmälle, niin voin kysyä, onko branhamilaisuus (http://fi.wikipedia.org/wiki/Branhamilaisuus) mielestäsi kristillinen kirkko? Ja millä perusteella? Vai onko se tietynlainen rajatapaus? Entä schwenckfeldiläisyys (http://fi.wikipedia.org/wiki/Schwenckfeldil%C3%A4isyys)? Entä Iglesia ni Cristo (http://fi.wikipedia.org/wiki/Iglesia_ni_Cristo)? Voitko pitää monofysiittiseen kirkkoon kuuluvia ja sen oppiin uskovia veljinäsi ja sisarinasi, vaikka nämä uskoisivat, että Kristuksella on vain yksi luonto? Entä onko nestoriolainen kirkko kristillinen, vaikka tämä uskoisi, että Kristuksessa on kaksi erillistä persoonaa? Vai lipsahtaako ei-kristilliseksi kirkoksi ja jos, niin missä? Kolminaisuusopissa? Miksi juuri se olisi ratkaisukysymys? Ja miksi jotain muuta harhaa kuin kolminaisuusopin kieltämistä voitaisiin sen sijaan katsoa läpi sormien?

Voidaan mennä vielä yhdelle tasolle (sori kysymysten paljous) mutta missä vaiheessa esim. Suomen evankelis-luterilainen kirkko voisi lakata mielessäsi olemasta kristillinen kirkko? Vasta siinä vaiheessako, kun viimeinen sen jäsen, joka ei elä julkisesti synnissä, kuolee tai eroaa? Sittenkö, kun kirkossa on jäseninä enää homoseksuaalisuuden hyväksyjiä ja yhteiskunnan mielipiteen mukaan kirkkoa hallinnoivia ihmisiä? Vain sellaisia, jotka eivät pidä syntiä minään, hyväksyvät kaiken ja puhuvat vain jostakin armoksi kutsutusta. Sellaisia, jotka ovat täysin hämärtäneet todellisen evankeliumin näkymästä kirkossa.

Jos sanotaan, että kaikkien kristillisten kirkkojen järjestys on oikea, on siinä tapauksessa valtaisa taakka määritellä, mikä on kristillinen kirkko, jos halutaan sisällyttää määritelmään tietyt nykyajan kirkot ja liikkeet ja jättää tietyt pois. Mutta jos vain katsotaan Raamattua ja uskotaan, mikä on sen opetus ja periaate, ei seurakunnan määrittely ole lainkaan vaikeaa. Mutta silloin saattaa joutua kohtaamaan jotain epämieluisaa.

Itse uskon, että yksi seurakunta voi olla mahdollista ilman täyttä samanmielisyyttä, edes opillisesti. Eikö moni kirkko kuitenkin ainakin sano yhtyvänsä siihen, että kristittyjen tulisi olla yksi? Mutta eri asia on, miten suuria uhrauksia ja lähimmäisten kärsimistä ollaan valmiit tekemään ykseyden takia. Itse koen, että ykseydestä puhutaan ja opetetaan Suomen kristillisessä kentässä vähemmän kuin pitäisi. Siksi itse haluan puhua siitä, mielestäni tämä asia kuvainnollisesti huutaa päästä julki.

Mutta siis: minä olisin Jumalan seurakunnassa valmis tekemään tiettyjä myönnytyksiä: olisin ja olen valmis olemaan yhtä seurakuntaa lapsikastetta kannattavien kanssa. Ei minulle ole väliä, miten paimenet pukeutuvat tai onko pöydällä tai huoneessa oltava risti, miksi vastustaisin näitä asioita, jos joku ne tärkeäksi kokee. Samoin suitsuttimet ja sen sellaiset hyväksyisin, kunhan niihin ei kahliuduta. Urut, flyygeli vai kitara, samantekevää. Ehtoollisyhteyttä kannattaisin, vaikka uskovat uskoisivatkin siitä eri asioita. Jos erimielisyyksiä tulee, ei oikea ratkaisu ole mielestäni perustaa omaa kirkkokuntaa. En kaipaa enää yhtään lisää. Pitäisi kokeilla muita keinoja käsitellä asiaa.

Uskon, että tämä asia on varma: jos minä ja sinä, jotka uskomme kasteesta eri tavalla, olemme molemmat todella uskossa ja pysymme loppuun saakka ja käymme pyhitysprosessin loppuun asti, olemme kerran oleva SAMAA MIELTÄ kasteesta, yhdessä Herran kanssa. Täysin. Olemme silloin Jeesuksen kaltaisia ja tiedämme totuuden. Eikö ole hienoa!

Kommentoin vielä muutamia kirjoittamiasia asioita. Paimeneksi en koe voivani itse ryhtyä. Jos Pyhä Henki joskus panee minut paimeneksi apostolin valinnan kautta ja jos täytän kaitsijan kriteerit, sitten voin Jumalan tahdosta ottaa viran vastaan. Mitään uutta seurakuntaa en halua perustaa, varsinkaan itseni ympärille. Haluan olla Jumalan käytettävissä seurakunnan järjestyksen ennalleenasettamiseksi, seurakunnan, jonka Pää on Kristus.

Ymmärrän toisaalta, miksi et haluaisi antaa minun nousta julistamaan näitä. Mutta toisaalta en ymmärrä, sillä eikö julistajan puhe pidä koetella Raamatulla ja pitää se, mikä hyvää on? Eikä sanoa etukäteen: tuo henkilö ei saa koskaan julistaa minun lampailleni, koska hän ei ole samaa mieltä? Tuli mieleen tämä Raamatunkohta: 38 Ja nyt minä sanon teille: pysykää erillänne näistä miehistä ja antakaa heidän olla; sillä jos tämä hanke eli tämä teko on ihmisistä, niin se tyhjään raukeaa; 39 mutta jos se on Jumalasta, niin te ette voi heitä kukistaa. Varokaa, ettei teitä ehkä havaittaisi sotiviksi itse Jumalaa vastaan." (Ap. t. 5:38-39, 1933/1938-käännös) Painottaen viimeistä virkettä.

Mutta siis seuraavaa vastaustasi jään odottamaan (ja myös sitä ihanaa yksimielisyyttä, vaikka se olisikin tullakseen vasta Herran luona ) Ole siunattu rakas veljeni!

[Nettipappi Marko]

Hei Jere!

Kirjoitit todella pitkän kysymyksen, joka sisälsi sellaisen nipun erilaisia alakysymyksiä, että en varmasti kaikkiin osaa kerralla vastatakaan. Käytännössä kirjoittelit enemmän mielipidekirjoituksen ja esseen kuin kysymyksen. Jatkoa ajatellen pyydän aavistuksen enemmän kysymyksenomaisuutta. Jotkut kysymyksesi voit myös aivan hyvin jakaa ehkä vähän tarkemmin omiksi aiheikseen. Toki kysymykset kasteesta, harhaopeista yms. ovat mitä oleellisimmin kysymyksiä liittyen seurakuntaan, mutta helpompi on käsitellä yhtä teemaa kerrallaan. Vastaan tällä erää kirjoituksella, joka ei erittele kaikkia mainitsemiasi asioita kovin tarkasti.

Meidän perustavanlaatuinen eromme tässä kysymyksessä on se, että edelleen pidät tiettyjä Raamatussa mainittuja malleja sitovina ja velvoittavina seurakuntaelämän järjestämisen tapoina. Ehkä toistan itseäni, mutta esimerkki ei voi olla sitova. Käsky on.

Alkukirkon esimerkki ei ole kaikilta osin nykyiseen yhteiskuntaan sopiva. Jo Raamatun aikaan malli muuttui. Aivan aluksi seurakunnassa oli vain apostoleita johtotehtävissä. Pikkuhiljaa huomattiin, että tarvitaan myös diakoneja. Pakanaseurakunnissa oli alusta asti seurakunnan vanhimpia. Organisaatio muuttui selkeästi.

Alkukirkko eli myös omaisuuden yhteydessä niin, että kukaan ei pitänyt mitään omanaan, vaan möi omaisuutensa ja antoi sen apostolien haltuun. Paavalin työn vaikutuksessa syntyneissä pakanaseurakunnissa jäsenet selvästi omistivat asioita, kun Paavali heidän keskellään organisoi keräyksen.

Lisäksi iso muutos organisaatiossa tapahtui silloin, kun kristityt suljettiin ulos synagogayhteydestä. Enää ei kokoonnuttukaan temppelissä, niin kuin alkukirkko teki. Täytyi toimia toisin.

     Pelko levisi ihmisten keskuuteen, ja apostolien kätten
     kautta tapahtui monia ihmeitä ja tunnustekoja. Uskovat
     pysyttelivät yhdessä, ja kaikki oli heille yhteistä. He
     myivät talonsa ja tavaransa, ja rahoista jaettiin kaikille
     sen mukaan kuin kukin tarvitsi. Joka päivä he uskollisesti
     kokoontuivat temppeliin, ja kodeissaan he yhdessä
     mursivat leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin
     mielin. (Ap. t. 2:43-46)

Jo Raamatun aikaan kasvavan seurakunnan organisaatio muuttui. Se ei ole ollut siis pysyvä järjestykseltään.
Koen, että Jeesus on tästä erilaisuudesta puhunut jo julkisen toimintansa aikana. Jeesuksen sanoissa näen asian niin, että seurakuntia voi olla useita. Eri seurakunnat ovat yhtä laumaa, kun ne kaikki tunnustavat Kristuksen ylimmäksi paimenekseen.

     Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät
     ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa.
     Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma
     ja yksi paimen. (Joh. 10:16)

Vaikka elettäisiin eri tarhoissa, on lauma silti yksi, jos jokaisella tarhalla on yksi ylimmäinen paimen, Jeesus. Yleisesti ottaen kukaan kristittyjen yhteyden kannattaja ei vastusta ajatusta, että paikkakunnittain muodostuu seurakuntia. Kyllähän jo Ilmestyskirjakin erottelee eri seurakuntia. Raamattu kutsuu näitäkin seurakuntia yhdeksi Kristuksen ruumiiksi, vaikkeivät ne olisi koskaan toistensa kanssa tekemisissä:

     ...tervehtivät Korintissa olevaa Jumalan seurakuntaa,
     Kristuksen Jeesuksen pyhittämiä, Jumalan kutsumia
     pyhiä sekä kaikkia, jotka eri seuduilla, missä asuvatkin,
     huutavat avukseen Herramme Jeesuksen Kristuksen
     nimeä samoin kuin me. (1. Kor. 1:2)

Ne, jotka tunnustavat Jeesuksen Kristukseksi, ovat kristillisiä seurakuntia. Seurakunta muodostuu sisällöstä ja uskon kohteesta, ei ulkoisesta järjestäytymisestä.

     Näin te, veljet, pidätte esikuvananne Juudeassa olevia
     Jumalan seurakuntia, jotka tunnustavat Kristuksen Jeesuksen.
     (1. Tess. 2:14a)

Ulkoinen järjestäytyminen ei ole merkityksetöntä. Seurakunnissa pitää olla järjestys. Mutta millä nimellä kutakin vastuuhenkilöä kutsutaan, ei ole oleellista. Annettuaan erilaisia ohjeita seurakunnan kokoontumista varten, Paavali tekee yhteenvedon:

     Kaiken on vain tapahduttava arvokkaasti
     ja hyvässä järjestyksessä. (1. Kor. 14:40)

Olen huolissani opetuksestasi. Sinä puhut kovasti yhteyden puolesta, mutta hedelmäsi kertovat päinvastaista. Olet itse eronnut paikallisseurakunnasta, ja kehotat muitakin eroamaan. Tiedän, että tarkoitat seurakunnan nimellistä jäsenyyttä, mutta todellisuudessa tuollainen toiminta kuitenkin saa aikaan hajaannusta eikä yhteyttä. Eroaminen ei ole konkreettinen toimenpide - ainakaan yhteyden puolesta.

Eräs ystäväni näki näyn seurakuntaa ajatellen. Näky oli seuraava: "Näyssä oli Kangasalan uimahallin iso allas tyhjennettynä, ehkä vähän kavennettuna ja tasapohjaisena. Muissa altaissa oli normaalisti vettä ja uimahallissa oli uimareita. Heillä oli ihan täysi oikeus odottaa, että altaaseen voi pulahtaa kuten normaalisti.  Tyhjässä altaassa pelasi kuitenkin yksi porukka sählyä. Heillä oli peli menossa. Samaan tyhjään altaaseen tuli lisää ihmisiä, mutta he halusivatkin pelata koripalloa. Kukaan ei sanonut, että uima-altaassa ei saisi pelata sählyä, ei edes sitä että sählypelin keskellä ei voi alkaa pelata koripalloa. Kamalinta oli, kun joku kävi hyppäämässä reunalta tyhjään altaaseen ja kun kaiken keskelle alettiin virittää lentopalloverkkoa, kaaos oli täydellinen. Tästä ilmiselvästä epäjärjestyksestä huolimatta jokaista toimintaa pyrittiin jatkamaan toisia häiritsemättä ja toisista häiriintymättä. Edes uimahyppääjät eivät keskeyttäneet sählyä."

Unien ja näkyjen suhteen pitää tulkinnoissa olla varovainen. Mutta minulle tuo näky kertoo siitä, miten jokainen seurakunnan sisäinen ryhmä haluaa vetää johonkin suuntaan, jonka kokee oikeaksi. Jos sählyn pelaajilta tai koripallon pelaajilta kysyttäisiin, mistä löytyy seurakunnan yhteys, he sanoisivat, että siitä, että kaikki pelaisivat heidän valitsemaansa lajia. Todellisuudessa yhteys kuitenkin löytyy siitä, että nöyrrytään pelikentän edessä. Uima-altaassa on tarkoitus pelata vesiurheilulajeja.

Koen, että sinä olet "löytänyt totuuden", ja sinulla on näky siitä, miten seurakunta järjestetään niin kuin Raamatussa sanotaan. Et ole ensimmäinen, joka näin ajattelee. Mielestäni sinun ajatuksesi on lopulta yksi uusi laji, jonka kanssa olet tullut altaan reunalle. Yhteys syntyy kuitenkin siitä, että on vara riisuutua omista varusteistaan, ja hypätä olemassa olevaan altaaseen omalle paikalleen yhteyttä rakentamaan.

Kristillinen kirkko tarvitsee yhteyttä. Olet siinä aivan oikeassa. Mutta yhteys ei synny sillä menetelmällä, jota kaikki lahkot kirkon historiassa ovat yrittäneet: Puretaan entiset rakenteet ja tehdään yksi "puhtaan raamatullinen" rakenne. Ikään kuin Jumalan toimintamahdollisuudet alkaisivat vasta sitten, kun ollaan rakennettu järjestelmä, joka omasta mielestä on raamatullinen. Lopputuloksena on aina ollut entistä sulkeutuneempi ryhmä.

Jo apostolien aikana apostolit itse joutuivat elämään uusia tilanteita kunkin pelikentän mukaisesti. Helluntain saarna ja sen jälkeinen toiminta erosivat siitä, miten toimittiin ensimmäisten samarialaisten kristittyjen kanssa, tai kuinka Pietari toimi Korneliuksen kodissa. Sinulla ei ole mitään Raamatun Sanaa, jolla voitaisiin osoittaa olemassa olevien seurakuntien rakenteet Raamatun vastaisiksi. Merkitystä on sillä, että seurakunnissa on joku järjestys, ja että uskon kohde on ihmiseksi syntynyt, kuollut ja ylösnoussut Jumalan Poika, Jeesus.

On harmillista, että samalla paikkakunnalla on eri tavalla ajattelevia kristittyjä ryhmiä, jotka kyräilevät toisiaan. Yhteys näiden välille ei tule löytymään samankaltaisista rakenteista. Yhteys löytyy, kun eri tarhat tunnustavat, että heidät yhdistää sama Paimen, ja hyväksytään erilainen ajattelu kaikessa muussa. Sinällään onkin aika absurdia, että yhteyden nimissä rummutat sen puolesta, että kaikki omaksuisivat sinun ymmärryksesi raamatullisesta seurakunnan järjestyksestä. Todellisen yhteyden vaalijan pitäisi etunenässä olla hyväksymässä erilaisuus, koska samaan muottiin valettujen joukko ei ole todellista yhteyttä. Se on samanlaisuuden vaatimusta.

Ei Paavalikaan jyrähtänyt Korinttilaisille ja sanonut, mikä on oikea ratkaisu. Hän sanoi, että pitää sietää erilaisuutta:

     Veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen kehotan
     teitä kaikkia pitämään keskenänne yhtä, välttämään
     hajaannusta ja elämään yksimielisinä. Olen näet saanut
     kuulla Khloen väeltä, että teillä, veljeni, on keskenänne
     riitoja. Tarkoitan sitä, että toiset teistä sanovat: "Minä
     olen Paavalin puolella", toiset taas: "Minä Apolloksen",
     "Minä Keefaksen", "Minä Kristuksen". Onko Kristus jaettu?
     Onko ehkä Paavali ristiinnaulittu teidän puolestanne?
     Paavalinko nimeen teidät on kastettu? (1. Kor. 1:10-13)

Opilliset eroavaisuudet esimerkiksi sakramenttiopissa tai virkakysymyksissä ovat kompastuskivi ja toistaiseksi este sille, että voitaisiin kaikista asioista uskoa ja opettaa samalla tavalla. Mutta nekään eivät estä tervehtimästä eri tarhojen väkeä kristittyinä sisarina ja veljinä. Se on mielestäni ensimmäinen todellinen askel yhteyteen.

[Jere]

Hei!

Aikoja sitten kirjoittamani aiempi viestini tuntui nyttemmin luettaessa hieman jyrkältä ja kiivaalta ajatellen tämänhetkistä tilannettani. Tuo esimerkkihomma on tällä hetkellä pohdinnassa ja selvittelyssä Jumalan edessä. Olen tämän johdosta vaimentanut ulosantiani seurakunnan apostolisen järjestyksen puolestapuhumisen suhteen. Ikään kuin odotan, että esimerkin ja käskyn olemuksista kirkastuu tässä asiassa jotain, joka saisi minut muodostamaan lujemman kannan. Olet esittänyt hyviä perusteita sen puolesta, että esimerkki ei olisi sitova kuten käsky. Jumala johdattakoon minua oikeaan suuntaan.

Aluksi hieman vastauksia joihinkin viestisi kohtiin:

Uskoni mukaan ole eronnut paikallisesta seurakunnasta. Uskon, että paikallinen seurakunta ovat paikkakunnan uskovat. Uskon, että en voi liittyä paikalliseen seurakuntaan itse, sillä uskon, että Jeesus, joka on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti (Hepr. 13: lisää seurakuntaan ne, jotka saavat pelastuksen (Ap. t. 2:47). Uskon, että paikallisesta seurakunnasta minut voi erottaa pelastuksen menettäminen.

En siis kehoita ketään eroamaan paikallisseurakunnasta, vaan olemaan konkreettisesti yhtä samalla tavalla muidenkin kuin vain oman kirkkokunnan jäsenten kanssa. Ymmärrän hyvin, että toimintani näyttää hajottamiselta. Mutta Jumalan seurakuntaa en todellakaan halua hajottaa, vaan olla Jumalan käytettävissä, että se tulisi täydellisesti yhdeksi. Tiedostan, että siinä sivussa liikkeiden ja eriseurojen saattaa pitää hajota, mutta fokukseni ei ole niidenkään hajottaminen. Kuten Watchman Neen nimissä olevassa kirjassa Apostolinen lähetystyö lukee:

Minä en suvaitse lahkolaisuutta, enkä usko, että meidän pitäisi kuulua mihinkään lahkoon, mutta tehtävämme ei ole saada ihmisiä jättämään ne. Jos pidämme pääasiallisena tehtävänämme johtaa ihmisiä Herran ja Hänen Ristinsä voiman tuntemiseen, silloin ne jättävät itsensä iloisina Hänelle, oppien vaeltamaan Hengessä ja hylkäämään lihan työt. Me tulemme huomaamaan, että ei ole mitään tarvetta uskontokuntia koskevan kysymyksen teroittamiseen, sillä Pyhä Henki itse on heitä valaiseva. Jos uskova ei ole oppinut Ristin tietä ja Hengessä vaeltamaan, niin mitä voitetaan sillä, että hän jättää jonkun lahkon?
(Sivulta 141)

Tuo, että toimintani saa aikaan hajaannusta ja että eroaminen ei ole konkreettinen toimenpide yhteyden puolesta on sinun mielipiteesi. Minulla on omani. Jumalan sana ratkaiskoon. Minä uskon, että on tervettä ja ykseyttä auttavaa luopua eriseurasta, puolueesta tai lahkosta.

Koen, että olen juurikin hypännyt olemassaolevaan altaaseen sitä rakentamaan. Koen löytäneeni oman paikkani. Opettajan kutsu on ajan myötä saanut vahvistusta. Uskon tehtävääni kuuluvan muun muassa myös seurakunnan ykseydestä ja lahkoista puhumisen.

Minulla ei edelleenkään ole tarkoitusta tehdä itse uutta rakennetta vanhojen tilalle. Aikomukseni on olla Jumalan käytössä ja jos Hän hyväksi näkee, olla edesauttamassa Jumalan oman järjestyksen paluuta. En halua julistaa minun näkemystäni seurakunnasta siinä mielessä, että julistaisin jotain omaani. Haluan julistaa sitä, mitä Jumala minulle puhuu julistettavaksi. En minä todellakaan halua itseäni julistaa.

Hyväksyn myös erilaisuuden. Tosin joudun myöntämään, että en tiedä, missä välttämättömän yksimielisyyden raja kulkee. Toki en voi osoittaa kunnioitusta sellaiselle käsitykselle, joka ei ole tuon välttämättömän yksimielisyyden rajan sisällä.

Kerron vielä, jos en ole muistanut kertoa, että tunnustan veljikseni ja sisarikseni ne, jotka uskovat Jeesukseen siten kuin Raamattu opettaa. Tässä asiassa en katso kirkkokuntaa, johon nämä ihmiset kuuluvat, enkä kirkkokuntaan kuulumattomuutta. Vierastan itse sellaista opetusta, jossa pidetään tunnustuskunnista eronneita uskovia jotenkin parempina tai todellisempina uskovina, ja tunnustuskuntien jäsenyyteen jääneitä toisen luokan uskovina. Tällaisesta haluan sanoutua irti.

Hajaannuksesta, lahkoista ja eriseuroista

En kuitenkaan halua hyväksyä sitä, että kristityt ovat hajaannuksen tilassa. Olen aiemmin hahmotellut kantaani siten, että hyväksyn uskovat kirkkokunnasta riippumatta. Kirkkokuntien ja tunnustuskuntien toiminnan ja teot hyväksyn osittain riippuen toiminnan raamatullisuudesta. Mutta tunnustuskuntia itseään en hyväksy ja pyrin tuomaan tämän rakkaudellisesti esille.

10 Mutta minä kehoitan teitä, veljet, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen, että kaikki olisitte puheessa yksimieliset ettekä suvaitsisi riitaisuuksia keskuudessanne, vaan pysyisitte sovinnossa ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus.
11 Sillä Kloen perheväeltä olen saanut teistä kuulla, veljeni, että teillä on riitoja keskuudessanne.
12 Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", toinen: "Minä Apolloksen", joku taas: "Minä Keefaan", joku vielä: "Minä Kristuksen".
13 Onko Kristus jaettu? Ei kaiketi Paavali ole ristiinnaulittu teidän edestänne? Vai oletteko te kastetut Paavalin nimeen?
14 Minä kiitän Jumalaa, etten ole kastanut teistä ketään muita kuin Krispuksen ja Gaiuksen,
15 niin ettei kukaan saata sanoa, että te olette minun nimeeni kastetut.
(1. Kor. 1:10-15)

1 Niinpä, veljet, minun ei käynyt puhuminen teille niinkuin hengellisille, vaan niinkuin lihallisille, niinkuin pienille lapsille Kristuksessa.
2 Maitoa minä juotin teille, en antanut ruokaa, sillä sitä ette silloin sietäneet, ettekä vielä nytkään siedä;
3 olettehan vielä lihallisia. Sillä kun keskuudessanne on kateutta ja riitaa, ettekö silloin ole lihallisia ja vaella ihmisten tavoin?
4 Kun toinen sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", ja toinen: "Minä olen Apolloksen", ettekö silloin ole niinkuin ihmiset ainakin?
5 Mikä Apollos sitten on? Ja mikä Paavali on? Palvelijoita, joiden kautta te olette tulleet uskoviksi, palvelijoita sen kykynsä mukaan, minkä Herra on heille kullekin antanut.
6 Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun.
7 Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa.
(1. Kor. 3:1-7)

Minusta Raamattu antaa selkeästi ymmärtää, että jo se, että sanotaan, että ollaan jonkun puolta, on väärin, lihallista tai ihmisen tavoin vaeltamista. Eikö paljon enemmän sitten se, jos uskovat kutsuvat itseään "Paavalilaiseksi seurakunnaksi", "Apolloslaiseksi seurakunnaksi" tai "Keefaslaiseksi seurakunnaksi"?

Nykyään on juuri tällaista. Uskovaisten yhteisöillä on nimikyltit, joiden alla he ovat. Näen tämän lihallisena sen perusteella, mitä Raamatusta luen. Myös Kirjeessä galatalaisille kerrotaan lihan tekoihin kuuluvan muun muassa eriseurat ja lahkot. Olen tutkinut noiden kahden sanan merkityksiä kreikassa. Lyhyesti voin todeta, että eriseuraksi käännetylle διχοστασια-sanalle ominaista on jako ja eripura. Lahkoksi käännetylle αιρεσις-sanalle taas valinta, omien oppien seuraaminen ja puolue.

Nykyään juurikin kehoitetaan valitsemaan itselleen jokin tunnustuskunta kodiksi. Tunnustuskuntien olemassaolo taas käsitykseni mukaan edistää jaon voimassa pysymistä. Mutta minä uskon, että meidän ei ole tarkoitus valita itsellemme seurakuntaa, vaan Jumala valitsee meidät ja Herra itse lisää seurakuntaan ne, jotka saavat pelastuksen.

En siis koe asiakseni liittyä mihinkään tunnustuskuntaan, vaan haluan rakentaa Jumalan seurakunnan ykseyttä siten kuin Jumala haluaa. Tämä ykseys on samanlaista kuin Isän ja Pojan ykseys. En usko, että Isä on helluntailainen ja Poika baptisti. Heidän keskuudessaan vallitsee yksimielisyys. Ykseys on tärkeää juuri siksi, että se todistaa Jumalasta.

Sitten niitä kysymyksiä (osittain samoja asioita, joita olen jo aiemmin kysynytkin):

1. Oletko sinä teoriassa valmis luopumaan luterilaisen kirkon jäsenyydestä, jos se osoitettaisiin Raamatulla vääräksi? Vai oletko täysin varma, että luterilainen kirkko on ja tulee aina olemaan kotisi, ja että tämä on lopullinen totuus tässä asiassa?

2. Missä vaiheessa esim. Suomen evankelis-luterilainen kirkko voisi lakata mielestäsi olemasta kristillinen kirkko? Vasta siinä vaiheessako, kun viimeinen sen jäsen, joka ei elä julkisesti synnissä, kuolee tai eroaa ja kun kirkossa on jäseninä vain sellaisia, jotka ovat täysin hämärtäneet todellisen evankeliumin näkymästä kirkossa? Vai onko kerran perustettu kirkkokunta kirkko ikuisesti?

3. Jos kristillisen seurakunnan ainoa kriteeri on Jeesuksen Kristukseksi tunnustaminen, miksi MAP-kirkkoa ja Jehovan todistajia ei yleensä pidetä kristillisinä seurakuntina?

4. Jos perustelen Raamatulla, miksi tunnustuskuntiin ei tulisi kuulua, miksi et sallisi minun edes altistaa sitä seurakunnan koeteltavaksi puhumalla seurakunnalle?

5. Milloin aika on muuttunut siten, että Raamatussa kerrottu apostolisen esimerkin mukainen seurakuntajärjestys on lakannut olemasta voimassaoleva seurakuntajärjestys? Oliko jo helluntaita seuraavana päivänä teoriassa mielestäsi sallittua perustaa toisia järjestyksiä apostolisen mallin rinnalle? Alkoiko jossain vaiheessa olla syntiä julistaa esimerkiksi, että seurakunnan paimenet voi valita vain apostoli, tai että tulee olla vain yksi paikallinen seurakunta paikkakuntaa kohti?

6. Uskotko, että tulemme olemaan taivaassakin jaotellut kukin omaan yhteisöömme nimikylttien alle?

7. Jos asetat itsesi ei-uskovan asemaan, niin näetkö vaikkapa paikkakuntasi kristittyjä katsomalla yhden joukon vai monta erilaista yhteisöä, joista jotkut jopa lahkoja?

[Nettipappi Marko]

Tervehdys Jere!

Nyt taisi tulla ennätys siinä, kuinka kauan vastaus on viipynyt kysymyksen esittämisestä. Olemme toki käyneet keskusteluja tämän foorumin ulkopuolella, joten oletan, ettet tuskissasi ole odottanut tätä kirjoitustani. Toisaalta en ole pitänyt kiirettä, kun olen kokenut, ettei minulla ole juurikaan mitään uutta sanottavaa. Näkemyseromme ovat sellaiset, että suoranaisesti merkittäviä muutoksia ei tapahdu samoja juttuja pyörittelemällä. Yritän nyt kuitenkin jotain hahmotella.

Edelleen olen suurista linjoista hyvin vahvasti sitä mieltä, että luotu elämä tarvitsee järjestyksiä ja järjestelmiä. Sinä olet siitä ihan samaa mieltä, joskin olen ymmärtänyt sinun kokevan, että vain yksi järjestys on oikein. Minun näkökulmani on, että enimmillään Raamattu on näyttänyt esimerkin, kuinka apostolien aikaan seurakunnat toimivat. Vain muutamissa asioissa on annettu selkeitä kieltoja ja käskyjä.

Moni käytännönasia on muuttunut. Uusia seurakuntia ei perusteta aloittaen juutalaisesta synagogasta, leskien ammattiryhmä näyttää poistuneen, kristittyjen määrä on kasvanut eksponentiaalisesti, kristinusko on monissa maissa valtauskonto ja osa yhteiskunnan rakenteita jne.

Jo apostolit tekivät muutoksia seurakuntaelämään tilanteesta riippuen. Jossain tilanteessa Paavali opetti galatalaisia, ettei saa ympärileikkauttaa itseään, mutta ympärileikkasi itse Timoteuksen, kun se palveli käytännön tilannetta. Samoin apostoli opetti, että kaikkea saa syödä, mutta muiden apostolien kanssa teki rajoittavia käytännön ratkaisuja alueella, jossa oli sekaisin juutalais- ja pakanakristittyjä. Alkukristityt myivät talonsa ja antoivat omaisuuden apostoleille, mutta myöhemmin seurakunnat kokoontuivat kristittyjen omistamissa kodeissa.

Ulkoisia järjestyksiä kuuluu olla, mutta seurakuntaelämän käytännönjärjestelyistä ei ole annettu tarkkoja ohjeita. Ne voi järjestää kulloisenkin tilanteen mukaisesti. Mielestäni Jeesuksen sanat ovat tähänkin asiaan sopivat:

     Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut,
     niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi
     lampaiden puolesta. Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka
     eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat
     minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen. (Joh. 10:14-16)

Kaikki Jeesuksen äänen kuulevat kristityt muodostavat yhden lauman. Mutta tarhoja on silti useita. Eikä se saa olla millään tavalla uhka:

     Johannes sanoi hänelle: "Opettaja, me näimme erään miehen
     ajavan pahoja henkiä ulos sinun nimessäsi. Me yritimme estää
     häntä, koska hän ei kuulu meihin." Mutta Jeesus vastasi:
     "Älkää estäkö häntä. Eihän yksikään, joka tekee voimateon
     minun nimessäni, voi heti perään puhua minusta pahaa. Joka
     ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme." (Mark. 9:38-40)

Kristittyjen keskinäinen riiteleminen ei ole millään muotoa hyvä asia. Mutta erilaisia yhteisöjä ja seurakuntia ei saa myöskään pitää uhkana, jos ne elävät toisiaan kunnioittaen, rakastaen ja kristittyinä tervehtien. En pidä ongelmana sitä, että historian saatossa meille muotoutuneet yhteisöt kehittävät seurakuntaelämäänsä. Pidän ongelmana sitä, että uusia seurakuntia muodostetaan kehityksen nimissä.

Paavalin kirje roomalaisille päättyy pitkiin tervehdyksiin. Minulle välittyy niistä mielikuva, että samalla paikkakunnalla on ollut useita seurakuntia, joiden väki on ilmeisesti pysynyt uskollisena omien seurakuntiensa kokouksille. Paavali kirjoittaa yhdelle seurakunnalle, mutta pyytää heitä kertomaan terveiset toisessa kodissa olevalle seurakunnalle. Kirjeen vastaanottaneen seurakunnan ihmisistä hän luettelee monet nimeltä, mutta Priscan ja Aquilaan seurakunnalle pyytää lähettämään tervehdyksen. Samoin hänen lähettämiensä terveisten mukana tulevat tervehdykset kaikilta Kristuksen seurakunnilta eikä yhdeltä maailman laajalta sellaiselta. Otan tähän vain lyhyen lainauksen, ja jätän välistä pitkät henkilöterveiset:

     Tervehtikää Priscaa ja Aquilaa, työtovereitani Kristuksen Jeesuksen
     palveluksessa. He ovat panneet henkensä alttiiksi minun takiani, ja
     heitä kiittävät minun lisäkseni myös kaikki pakanuudesta kääntyneiden
     seurakunnat. Sanokaa terveisiä myös heidän talossaan kokoontuvalle
     seurakunnalle. ... Tervehtikää toisianne pyhällä suudelmalla. Kaikki
     Kristuksen seurakunnat lähettävät teille tervehdyksensä.
     (Room. 16:3-5a, 16)

Tämän kohdan perusteella en silti ala mitään suuria rakennelmia muodostaa. On aina riskialtista opettaa niiden vaikutelmien pohjalta, jotka tekstistä tulevat. Ne eivät ole käskyjä. Ehkä voisinkin sanoa, että mielestäni tässä on nähtävissä jotain alkuseurakunnan toimintamalleja - jotka nekään eivät ole sitovia esimerkkejä. Aiemmin jo taisin mainitakin, että esimerkkeihin sitominen tarkoittaisi sitä, että Jeesuksen ja Paavalin esimerkkiä seuratakseen jokaisen kristityn miehen kuuluisi olla naimaton.

Luotuun elämään nyt vain kuuluvat erilaiset rakenteet. Ap. t. 2:47 mukaan Jeesus lisäsi seurakuntaansa pelastuvia, mutta on väärin olettaa, että se tapahtuisi vain Hengessä tai vain Sanassa tai vain käytännössä. Jumalan toiminta tässä maailmassa tapahtuu monilla variaatioilla käytännöllisesti, opillisesti tai hengellisesti, mutta se tapahtuu aina luodun todellisuuden keskellä. Jeesuskin toimi maan päällä ihmisruumiissa ja sen sääntöjen puitteissa. Ylösnousemisensa jälkeen seinät eivät enää pidätelleet. Seurakunta, kristuksen ruumis, toimii tässä elämässä luotuisuuden rajoissa, vaikka katseleekin kaihoisasti ikuista ja rajatonta kohti.

Hajaannukseton yhteisö ei muodostu sillä, että tehdään yksi paikallisseurakunta. Hajaannusta voi olla yhtenäisten rakenteiden sisällä. Ykseyttä voi olla hajanaisten rakenteiden sisällä. Aiemmassa viestissäsi kirjoittelit siitä, että kun yksi asia (eri seurakunnat) on hoidettu, Jumala hoitaa kuntoon opilliset kysymykset kuten kastenäkemykset. Näin ei ollut edes alkuseurakunnassa, jossa näkemyksesi mukaan oli vain yksi näkyvä yhteisö:

     Olen ensinnäkin kuullut, että teillä seurakunnan kokouksissa
     ilmenee hajaannusta, ja osittain sen myös uskon. Täytyyhän
     teillä ollakin keskuudessanne ryhmäkuntia, jotta nähtäisiin,
     ketkä teistä osoittautuvat luotettaviksi.  (1. Kor. 11:18-19)

Kristittyjen hajaannus, riidat ja eripura eivät kiteydy erilaisiin yhteisöihin. Kristityt riitelevät ihan yhtä helposti samojen seinien sisällä kuin niiden ylikin. Keskimäärin riitely on pahempaa yhteisön sisällä kuin yhteisöjen välillä. Ajatuksesi asioiden järjestyksestä voisi kääntää toisinpäin todeten, että kun opilliset kysymykset järjestetään kuntoon, Jumala hoitaa ykseyden. Mutta kumpikaan ei ole ongelman avain. Oppi voi olla riitojen aihe ihan siinä missä eri tunnustuskunnatkin. Opin poistaminen ei ole ratkaisu, eikä tunnustuskuntien poistaminen. Vain keskinäisen rakkauden ja kunnioituksen löytäminen auttaa.

1. Oletko sinä teoriassa valmis luopumaan luterilaisen kirkon jäsenyydestä, jos se osoitettaisiin Raamatulla vääräksi? Vai oletko täysin varma, että luterilainen kirkko on ja tulee aina olemaan kotisi, ja että tämä on lopullinen totuus tässä asiassa?

Tähän on helppo vastata teoriassa, että tietenkin olisin. Käytännössä en osaa vastata, koska minä näen mahdottomana sen, että koskaan luterilainen kirkko itsessään voitaisiin osoittaa Raamatulla vääräksi. On mahdollista, että luterilainen kirkko luopuisi Kristuksesta, mutta käsittääkseni kysymyksessä tarkoitat tilannetta, jossa luterilaisen tunnustuskunnan olemassaolo todistettaisiin vääräksi.

2. Missä vaiheessa esim. Suomen evankelis-luterilainen kirkko voisi lakata mielestäsi olemasta kristillinen kirkko?

Jeesus perusti kirkkonsa sille tunnustukselle, jonka Pietari lausui ääneen.

     Simon Pietari vastasi: "Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika."
     Jeesus sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika.
     Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni,
     joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle
     kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita.
     (Matt. 16:16-18)

Luterilainen kirkko lakkaa olemasta kristillinen kirkko siinä vaiheessa, jos se ei tunnusta Jeesusta Messiaaksi, Jumalan pojaksi.

3. Jos kristillisen seurakunnan ainoa kriteeri on Jeesuksen Kristukseksi tunnustaminen, miksi MAP-kirkkoa ja Jehovan todistajia ei yleensä pidetä kristillisinä seurakuntina?

Raamatussa Jeesuksen nimittäminen Jumalan Pojaksi tarkoittaa ihmiseksi syntynyttä Jumalaa. Jehovan todistajat ja mormonit voivat käyttää samaa termiä, mutta sillä tarkoitetaan eri asiaa. Jeesus ei ole heille ihmiseksi syntynyt Jumala, jonka sovituskuolema on ainoa pelastus. Jumalakäsitys on kummallakin kirkkokunnalla kaikkineen hyvin suuresti kristillisestä kirkosta poikkeava.

4. Jos perustelen Raamatulla, miksi tunnustuskuntiin ei tulisi kuulua, miksi et sallisi minun edes altistaa sitä seurakunnan koeteltavaksi puhumalla seurakunnalle?

Profetiat on alistettava seurakunnan koeteltavaksi. Opetus ei ole sellainen asia. Seurakunnan paimenena minulla on vastuu omalta osaltani siitä, mitä seurakunnalle opetetaan. Jos tiedän opettajan näkemyksen ja tiedän, että hän aikoo puhua jotain ymmärrykseni mukaan Raamatun vastaista, on minun velvollisuuteni olla kutsumatta häntä puhujaksi.

5. Milloin aika on muuttunut siten, että Raamatussa kerrottu apostolisen esimerkin mukainen seurakuntajärjestys on lakannut olemasta voimassaoleva seurakuntajärjestys? Oliko jo helluntaita seuraavana päivänä teoriassa mielestäsi sallittua perustaa toisia järjestyksiä apostolisen mallin rinnalle? Alkoiko jossain vaiheessa olla syntiä julistaa esimerkiksi, että seurakunnan paimenet voi valita vain apostoli, tai että tulee olla vain yksi paikallinen seurakunta paikkakuntaa kohti?

Ei ole ollut aikaa, jolloin apostolien esimerkki ja silloinen toimintatapa olisi ollut Raamatun käsky. Eikä ole ollut aikaa, jolloin on julistettu, että seurakunnan paimenet voi valita vain apostoli tai että seurakuntia tulisi olla vain yksi paikkakuntaa kohti. Päinvastoin yllä otin esiin Roomalaiskirjeen kohdan, jossa näyttäisi lukevan, että Roomassakin olisi ollut ainakin kaksi seurakuntaa.

6. Uskotko, että tulemme olemaan taivaassakin jaotellut kukin omaan yhteisöömme nimikylttien alle?

En tietenkään. Tähän elämään kuuluu esimerkiksi miehen ja naisen yhteiselämään säädetty avioliitto, jota Jeesuksen mukaan ei ole taivaassa. Tähän elämään kuuluvat eri kansallisuudet ja kielet, mutta oletan, että taivaassa kaikki ymmärtävät toisiaan. Tähän elämään kuuluu se, että materia rajoittaa liikkumista, mutta ylösnousseesta Jeesuksesta kerrotaan, että hän tuli lukittujen ovienkin taakse. Tähän elämään kuuluu usko näkemättä, mutta taivaassa usko muuttuu näkemiseksi.

7. Jos asetat itsesi ei-uskovan asemaan, niin näetkö vaikkapa paikkakuntasi kristittyjä katsomalla yhden joukon vai monta erilaista yhteisöä, joista jotkut jopa lahkoja?

Monessa paikassa varmasti on hyvin surullisia kristittyjen välisiä riitoja. Kangasalaa ei silti pysty ottamaan sellaiseksi esimerkiksi, kun täällä eivät kristityt ole jaksaneet tapella keskenään yli seurakuntarajojen. Uskoisin, että täällä ulkopuolinen näkee kristittyjen joukon samoina hihhuleina erottelematta suuresti tunnustuskuntia. Mutta tiedän kyllä, mitä tarkoitat.