Se on kyllä ollut tarkoituksena, mutta ei ihan onnistunut. Ajanlaskun muuttaminen Jeesuksesta alkavaksi olisi ollut täysin mahdotonta alkukirkon aikaan, jolloin Jeesuksen syntymän ajankohta olisi helpommin ollut määriteltävissä. Keisari olisi tuskin kuunnellut pienen vähemmistöuskonnon toiveita uudesta kalenterista. Ja apostolit tuskin edes sellaista ajattelivat. Evankeliumin julistaminen oli tärkeämpää.
Parin kolmen vuosisadan kuluttua kristinuskosta tuli Euroopan valtauskonto ja sitten ajanlaskukin muutettiin "kristilliseksi". Ymmärrykseni mukaan joku munkki laski 300-luvulla Jeesuksen syntymän ajankohtaa, mutta ei osunut aivan kohdalleen. Ajanlasku kuitenkin muutettiin tämän laskelman mukaiseksi, mikä on nykytietämyksen mukaan muutaman vuoden verran pielessä. Toisaalta. Ei Jeesuksen syntymävuotta vieläkään osata määritellä tarkasti. Sen arvioidaan olevan jossain 4-7 eKr.