Hei Nimimerkki!
Yksi raskaimpia taakkoja kannettavaksi on, kun Jumala tuntuu syyttävän ja omatunto ei saa rauhaa. Sitä tunnetta tai kokemusta on vaikea paeta mihinkään. Sanoilla voi puhua itsensä ulos monesta tilanteesta, mutta vaikeaa on silloin, kun ei pääse millään selittelyillä pakoon sitä tunnetta, että Jumalan silmät näkevät myös selittelyjen läpi.
Tämä on ehkä yksi tapa kuvata herätyksen tilaa. Enkä tarkoita sitä, että sinä olisit jotenkin vaeltanut Jumalan armon ulkopuolella. Kristittynä kasvamiseen kuuluvat erilaiset "Jumalan koulut", eli ajanjaksot, jolloin elämäntilanteet tai omatunto ravistelevat totuttuja kuvioita. Ne saattavat kestää ihan hetken tai sitten vuosia. Minun korviini kuulostaa siltä, että olet jonkinlaisessa Jumalan koulussa.
En tiedä, millä tavoin osaisin rohkaista. Jumalan kouluissa erityisen raskasta on, että Jumala osaa tökätä juuri sellaisiin kipupisteisiin, että ne ovat itselle suuria, mutta toisen korvissa hyvin mitättömiä. Kun omia ajatuksiaan ja kipuilujaan yrittää selittää, ne eivät kuulosta läheskään yhtä vaikeilta, miltä ne sydämessä tuntuvat. Minä uskon oikein hyvin kipusi suuruuden. Mutta mitä tahansa sanon, se ei välttämättä ole sinun sydäntäsi rauhoittava vastaus. Se kuuluu myös Jumalan koulujen luonteeseen. Hyvin lähelläkin olevat ihmiset voivat olla auttajina valovuosien päässä.
Yhteen mainitsemaasi asiaan aivan erityisesti kiinnitin huomiota. Aloitan siitä:
Yksi päivä vähän vilkaisin, mutta en voinut yhtään peloltani keskittyä lukemiseen, kun en oikein osannut sanoa, mikä niistä pelottavista kohdista oli Jumalan puhetta juuri minulle. Olen joistakin luvuista alleviivannut melkein kaiken ja kun avaan Raamatun, niin usein ne alleviivatut kohdat avautuu enkä tiedä, onko ne Jumalan puhetta minulle vai avautuuko Raamattu vain siksi siitä kohtaa, kun olen niin paljon siitä kohtaa alleviivannut.
Uskoon lipsahtaa helposti mukaan taikauskon piirteitä. Minä olen luonteeltani sellainen, että olen liian nopeasti tulkitsemassa maailmassa tapahtumia asioita jonkinlaisina enteinä. Vähän niin kuin Jeesukselle esitetyssä kysymyksessä tehtiin:
Opetuslapset kysyivät häneltä: "Rabbi, kuka on
tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt
sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?"
(Joh. 9:2)Jotain samankaltaista asetelmaa olen kuulevinani tuossa sinun kysymyksessäsi. Ikään kuin kyselet: onkohan tämä eteeni avautunut Raamatun kohta juuri nyt minulle ja minua varten tässä? Liioiteltuna esimerkkinä vaikka seuraava: Jos mietit elämässäsi jotain ratkaisua, ja avaat Raamatun kohdasta, jossa joku alleviivauksesi alkaa sanalla: "Mene...", niin ajattelet, että se kohta on merkki, että kuuluu mennä. Raamattua ei pidä lukea tällä tavoin. Se ei ole taikaesine.
Kaikki asiat Raamatussa on kirjoitettu lukijaa varten. Mutta Raamatun kokonaisuus ja kunkin luetun kohdan asiayhteys määrittelevät, miten lukijan siihen on suhtauduttava. On ennen kaikkea yritettävä saada tekstin sanoma selväksi. Jos Raamatun tekstille annetaan muita merkityksiä kuin mitä se itsessään sisältää, sitä käytetään taikakaluna. Irrallinen sana on yhtä paljon merkki kuin puusta putoava käpy.
Lisäksi lukijan oma elämäntilanne vaikuttaa siihen, kuinka kovasti luettu kohta iskee vastaan ja haastaa.
Esimerkiksi Jeesus opettaa kahdesta miehestä, joista toinen rakensi kalliolle ja toinen hiekalle. Lukija ei saa toimia niin, että jos omassa Raamatussa hiekalle rakentamisen kohta on alleviivattu tai sattuu silmään paremmin, se tarkoittaisi oman elämän kysymysten olevan hiekkapohjalla.
On luettava koko kohta, ja mietittävä, mitä Jeesus sillä tarkoitti. Sen lisäksi on pohdittava, mitä se omaa elämää ajatellen tarkoittaa. Jos omatunto on herkkä, se syyttää lähes jokaisesta asiasta. Silloin on pohdittava sitä, miksi omatunto syyttää. Onko omatunto herkkänä siksi, että Jumalan Sanan viesti käy kohti - vai siksi, että on vain paha olla, ja kaikki tuntuu kaatuvan päälle? Omatunto ei ole aina oikeassa. Yliherkkä omatunto tekee yleensä yliampuvia johtopäätöksiä.
Siitä me ymmärrämme, että totuus on meissä,
ja me voimme hänen edessään rauhoittaa
sydämemme, jos se meitä jostakin syyttää.
Jumala on meidän sydäntämme suurempi ja
tietää kaiken. (1. Joh. 3:19-20)Oikeaa Jumalan tuntemista tai oikeaa Sanan lukemista ei ole mahdollisimman pikkutarkka ja herkkä kuunteleminen. Liian tiukka Raamatun tulkitseminen on yhtä väärin kuin liian löysä tulkitseminen. On helppo löytää kirkkohistoriasta monia lahkoja, jotka ovat syntyneet, kun raamatuntulkintaa on tiukennettu aina vain enemmän ja enemmän.
Minulla on paljon erilaisia syntejä elämässä enkä jaksa ollenkaan ponnistella niitten voittamiseksi. On jotenkin täysin lyöty olo tässä uskonelämässäni. Pelkään siis Raamatun sanaa ja rukoillessani (ellei ole hätä) en oikein osaa sanoa mitään Jumalalle.
Herätyksen tila saa mielen todella araksi. Silloin Raamatun moniulotteisuus aiheuttaa kipua jopa sellaisissa kohdissa, joissa kaikki muut kokisivat suurta riemua. Esimerkiksi:
Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa!
(Fil. 4:4)Positiivisella mielellä oleva kokee tämän hienona rohkaisuna ja lupana olla iloinen Jumalankin edessä. Ahdistuksessa puolestaan nuo jakeet on helppo lukea yhtenä uutena käskynä ja taakkana edellisten päälle: "Kaiken muun syyllisyyteni lisäksi teen vielä senkin synnin, etten osaa aina iloita..."
Suurin ongelmasi ei varmaankaan lopulta ole Raamatun Sana, vaan se Jumala, jonka sinä siellä kohtaat. Näet Jumalan todella ankarana ja vaativana. Varmaankin luotat siihen, että Jeesus on sinun syntiesi sovittaja ja välimies sinun ja Isän välillä. Silti taidat tuntea liian usein, että Jeesuskin katsoo tuomiten tai on ainakin sen verran sivussa, ettei peitä Isän vihaista katsetta.
Jeesus on Raamatussa välillä todella ankara. Mutta se, mitä hänellä on sinulle sanottavanaan, ei riipu siitä, mikä kohta Raamatusta sattuu aukeamaan. Hänellä oli ihan eri viesti publikaaneille ja fariseuksille. Ja kummatkin olivat totta. Tässäkin asiassa Raamattua on luettava viisaudella.
Toivon, että jokin seuraavista kohdista voisi lohduttaa ja rohkaista sinua. Ainkin minun mielestäni nämä sopisivat sinulle nyt ja sinun täytyisi näitä mietiskellä rauhassa:
Köyhää minä katson, köyhää, hengeltään
särkynyttä, sanani alla arkaa. (Jes. 66:2b)
Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien
uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun
ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen
sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne
löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun
kuormani on kevyt. (Matt. 11:28-30)
Katso: minun palvelijani, jonka olen valinnut, minun
rakkaani, johon olen mieltynyt. Minä lasken henkeni
hänen ylleen, ja hän julistaa kansoille oikeuden. Ei hän
huuda eikä riitele, ei kuulla hänen ääntänsä kaduilla.
Murtunutta ruokoa hän ei muserra, savuavaa lampun-
sydäntä hän ei sammuta. Hän on saattava oikeuden
voittoon. Hänen nimeensä kansat panevat toivonsa.
(Matt. 12:18-21)
Rakkaat lapset! Kirjoitan tämän teille, jotta ette tekisi
syntiä. Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän
luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus.
Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän
vaan koko maailman. (1. Joh. 2:1-2)
Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut
minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille
hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja
sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut
vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.
(Luuk. 4:18-19)
Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen
Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka
uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki
ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta
mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden,
koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.
Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen
verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi.
Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa. Pitkämieli-
syydessään hän jätti menneen ajan synnit rankaisematta,
mutta nyt meidän aikanamme hän osoittaa vanhurskautensa:
hän on itse vanhurskas ja tekee vanhurskaaksi sen,
joka uskoo Jeesukseen. (Room. 3:22-26)
Jumala herätti meidät yhdessä Kristuksen Jeesuksen
kanssa ja antoi meillekin paikan taivaassa osoittaakseen
kaikille tuleville aikakausille, kuinka äärettömän runsas
on hänen armonsa ja kuinka suuri hänen hyvyytensä,
kun hän antoi meille Kristuksen Jeesuksen. Armosta
Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.
Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan
lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan
voisi ylpeillä. (Ef. 2:6-9)
Kristuksen veressä meillä on lunastus,
rikkomustemme anteeksianto. (Ef. 1:7a)
Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä,
jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. (Room. 8:1)Toivotan voimia Jumalan kouluun koko sille ajalle, jonka hän näkee hyväksi sen kestää!
