Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 26.03.2017 - klo:19:27 »
Jatkan Jumalan antamista lupauksista ihmisten antamiin lupauksiin. Viimeisimmäksi kirjoitin siitä, kuinka Jumalan lupaukset ovat voimassa, koska hän on ilmoittanut ne ihmisille. Jos hän on mielessään jotain päättänyt, meillä ei ole siitä mitään tietoa, eikä sillä ole silloin meille merkitystä.
Ihmisten suulliset lupaukset
Ihmisten suhteen tilanne on tietenkin siinä mielessä erilainen, että Jumala tietää meidän sydämemme jopa ilman, että meidän tarvitsee edes muotoilla sanoja edes ajatuksissamme. Kyllähän meillä on tapana rukoillakin vain mielessämme ilman puhetta. Toisaalta Raamatun aikoihin rukoileminen tapahtui yleensä puhuen.
Murheessaan Hanna rukoili Herraa, itki katkerasti ja teki
tämän lupauksen: "Herra Sebaot! Jos sinä näet palvelijasi
hädän ja muistat minua etkä unohda minua, vaan annat
minulle poikalapsen, niin minä luovutan hänet sinulle koko
hänen elämänsä ajaksi, eikä veitsi milloinkaan ole koskettava
hänen hiuksiaan." Kun Hanna rukoili pitkään Herraa, Eeli
seurasi hänen suunsa liikkeitä. Hanna rukoili näet hiljaa
itsekseen, huulet vain liikkuivat mutta ääntä ei kuulunut.
Siksi Eeli luuli hänen olevan juovuksissa ... Elkana vastasi
hänelle: "Tee niin kuin parhaaksi näet. Pysy kotona niin
kauan kuin poikaa pitää imettää. Antakoon Herra lupauksesi
toteutua." Hanna jäi Ramaan ja imetti poikaansa, kunnes
oli aika vieroittaa hänet. (1. Sam. 1:10-13, 23)
Myös ihmisen tekemissä lupauksissa näyttää koko Raamatun läpi kulkevan se ajatus, että ne lupaukset ovat suullisia tai jopa valalla vahvistettuja. Kysymyksessäsi mainittu Saarnaajan kirjan kohtakin puhuu suullisesta lupauksesta.
Kun teet Jumalalle lupauksen, niin täytä se viivyttelemättä, sillä hän
ei mielly tyhmiin. Täytä siis, minkä lupaat. On parempi olla lupaamatta
kuin luvata ja jättää lupaus täyttämättä. Älä anna suusi saattaa itseäsi
syylliseksi, älä sano Jumalan sanansaattajalle: "Minä tein sen vahingossa."
Miksi ärsyttäisit puheellasi Jumalan tuhoamaan kättesi aikaansaannokset?
Totisesti: paljot puheet ovat vain unta ja turhuutta. Totisesti: pelkää sinä
Jumalaa! (Saarn. 5:3-6)
Uhrilupaukset
Vanhaan testamenttiin on talletettu useampiakin esimerkkejä siitä, kuinka ihmiset ovat tehneet pyhiä lupauksia Jumalalle. Käytännössä jokainen esimerkki kertoo tapauksesta, jossa Jumalalle luvataan luovuttaa jotain. Yleensä uhrieläin.
Kun uhraatte nuoren sonnin polttouhriksi tai teurasuhriksi
täyttääksenne lupauksen tai tuodaksenne Herralle
yhteysuhrin... (4. Moos. 15:8 )
Sinä rukoilet häntä, ja hän kuulee sinua, ja sinä saat uhrata
hänelle sen minkä olet luvannut. (Job 22:27)
Olen antanut sinulle lupauksen, Jumala. Minä täytän
lupaukseni, uhraan sinulle kiitosuhrin. (Ps. 56:13)
Kun Herra, teidän Jumalanne, on täyttänyt pyyntönne,
tuokaa hänelle, mitä olette luvanneet. Tuokoot naapuri-
kansatkin uhrilahjojaan pelottavalle valtiaalle. (Ps. 76:12)
Pari esimerkkiä kyllä löytyy myös tilanteista, joissa puhutaan myös erilaisista lupauksista. Kiitoksesta tai ihmisen luovuttamisesta Jumalan palvelukseen.
Jos minun olisi nälkä, en sanoisi sitä sinulle, sillä minun on
koko maanpiiri, kaikki mitä on. Söisinkö härkien lihaa,
joisinko vuohien verta? Anna Jumalalle uhriksi kiitos,
täytä lupauksesi Korkeimmalle. Huuda minua avuksi hädän
päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua.
(Ps. 50:12-15)
Hanna sanoi hänelle: "Herrani, niin totta kuin elät, minä
olen se nainen, joka viipyi pitkään luonasi rukoilemassa
Jumalaa. Tätä poikaa minä rukoilin itselleni, ja Herra antoi
minulle mitä pyysin. Nyt minä luovutan hänet Herralle.
Olkoon hän Herran oma koko elämänsä ajan."
(1. Sam. 1:26-28a)
Hädässä annettuja lupauksia
Uhrilupaukset olivat toisaalta kiitollisuuden osoitus Jumalalle hänen hyvästä huolenpidostaan. Toisaalta nähtävissä on myös se, että niiden avulla haluttiin vedota Jumalaan. Hädän hetkellä ihmisillä on tapana tehdä mitä vain, että he tulisivat kuulluiksi. Tällaisia esimerkkejä on myös Raamatussa.
Minä tuon sinun temppeliisi polttouhrit, täytän lupauksen,
jonka huuleni sinulle lausuivat, jonka suuni puhui ahdingon
hetkellä. (Ps. 66:13-14)
Ei hän halveksinut heikkoa eikä karttanut kurjaa, ei kääntänyt
pois kasvojaan vaan kuuli, kun huusin. Sinua minä ylistän
seurakunnan keskellä. Sinun palvelijoittesi edessä lunastan
lupaukseni. (Ps. 22:25-26)
Sitten he tarttuivat Joonaan ja heittivät hänet mereen.
Meren raivo laantui heti. Miehet pelkäsivät ja kunnioittivat nyt
Herraa, uhrasivat hänelle teurasuhrin ja tekivät pyhiä lupauksia.
(Joona 1:15-16)
Nasiirilupaus
Kaikkineen lupaukset näyttävät Raamatussa olevan vähän isompi projekti kuin vain ajatuksissa heitetty juttu. Edellä olen puhunut suullisista lupauksista tai valalla vahvistetuista lupauksista. Nasiiriksi omistautuminen oli yksi lupaamisen muoto, joka ei tapahtunut ihan vahingossa. Toisaalta siksi siitä lupauksesta ei päässyt irti muuten kuin täyttämällä sen loppuun asti.
Sano israelilaisille: Jos joku mies tai nainen tekee erityisen
lupauksen omistautuakseen nasiirina Herralle ... Niin kauan
kuin lupaus on voimassa, ei partaveitsi saa koskea nasiirin
tukkaa eikä partaa. Koko sen ajan, jonka hän on vihkiytynyt
Herran nasiiriksi, hän on pyhä ja hänen on sen tähden
annettava hiustensa kasvaa vapaasti. ... Vaikka häneltä
kuolisi isä tai äiti, veli tai sisar, hän ei saa tulla heidän
takiaan epäpuhtaaksi. Hänen tukkansa on merkkinä
omistautumisesta Jumalalle. ... Papin tulee uhrata niistä
toinen syntiuhriksi ja toinen polttouhriksi. Näin pappi
toimittaa hänelle sovituksen vainajan vuoksi tapahtuneesta
saastumisesta. Samana päivänä hänen hiuksensa pitää
jälleen julistaa Herralle pyhitetyiksi, ja hänen täytyy uudelleen
omistautua Herralle aiemman nasiirilupauksensa mukaiseksi
ajaksi. Hyvitysuhriksi hänen on tuotava vuoden ikäinen karitsa.
Siihen saakka nasiirina vietettyä aikaa ei oteta huomioon,
koska vihkiytyminen on menettänyt pyhyytensä. ... Tämä laki
koskee nasiiria ja niitä uhrilahjoja, jotka hänen nasiirilupauksensa
nojalla on tuotava Herralle siitä riippumatta, mitä hän lisäksi
tahtoo antaa. Hänen on myös täytettävä kaikki se, mitä hän
on luvannut yli nasiirilain vaatimusten.
(4. Moos. 6:2, 5, 7, 11-12, 21)
Uuden testamentin aikaan myös juutalaiskristityt saattoivat noudattaa jotain samankaltaista lupauksenantotapaa. Apostolien teoissa Paavalin yhteydessä mainitaan kahteen kertaan hiusten leikkaaminen lupauksen merkiksi.
Paavali viipyi Korintissa vielä jonkin aikaa. Sitten hän hyvästeli
veljet ja lähti purjehtimaan kohti Syyriaa yhdessä Priscillan ja
Aquilan kanssa. Hän oli Kenkreassa leikkauttanut hiuksensa,
koska oli antanut uhrilupauksen. (Ap. t. 18:18)
Täällä on neljä miestä, jotka ovat antaneet uhrilupauksen. Ota
heidät mukaasi, puhdistaudu yhdessä heidän kanssaan ja maksa
heidän puolestaan, että he voivat leikkauttaa tukkansa. Siitä
kaikki ymmärtävät, että sinusta levitetyissä puheissa ei ole mitään
perää vaan sinäkin pidät kiinni laista ja elät sen mukaisesti.
(Ap. t. 21:23-24)
Lupausten peruminen
Lupaaminen oli vakava asia, ja siksi siihen ei suhtauduttu kevyesti. Kyse ei ollut mistään lämpimikseen puhumisesta vaalien alla. Jos ihminen oli luvannut uhriksi jonkun eläimen, lupaus kuului täyttää. Joku saattoi tulla katumapäälle yrittäen vaihtaa eläimen toiseen, josta oli helpompi luopua. Tästä oli kuitenkin Mooseksen uhrilaissa jo ohje:
Jos lupaus koskee uhriksi kelpaavaa eläintä, eläin pysyy Herralle
pyhitettynä. Lupauksen tekijä ei saa vaihtaa eläintä, ei tuoda
huonoa hyvän tilalle eikä hyvää huonon tilalle. Jos kuitenkin
joku vaihtaa eläimen toiseen, molemmat eläimet jäävät Herralle.
Jos taas Herralle on luvattu eläin, joka ei kelpaa uhriksi, lupauksen
tekijän on vietävä eläin papin luo. Pappi arvioi, miten hyvä tai
huono eläin on, ja hänen määräämänsä lunastussumma on
lopullinen. Jos omistaja tahtoo lunastaa eläimensä takaisin,
hänen tulee lisätä papin määräämään hintaan viidesosa.
(3. Moos. 27:9-13)
Älä harkitsematta lupaa pyhää lahjaa - olet ansassa,
jos lupaustasi kadut. (Sananl. 20:25)
Aivan armoton tämäkään järjestelmä ei ollut, koska vain Jumala on täydellinen.
Sano israelilaisille: Jos joku on juhlallisesti luvannut Herran
omaksi jonkin erityisen lahjan, hän voi kuitenkin lunastaa
lahjansa takaisin. Ihmisen sijasta hänen tulee silloin antaa
Herralle seuraavat lunastussummat: ... Jos lupauksen tekijä
ei pysty maksamaan täyttä lunastussummaa, hän vieköön
lahjoitettavaksi luvatun ihmisen papin luo, jonka tulee
määrätä lunastushinta sen mukaan, paljonko lupauksen
tekijällä on varaa maksaa. (3. Moos. 27:2, 8 )
Varoittavia esimerkkejä
Mooseksen laki antoi mahdollisuuden peruuttaa esimerkiksi ihmisen luovuttamisen Herran palvelukseen tai uhriksi kelpaamattoman eläimen tai rakennuksen lupaamisen Herralle, kunhan se lupaus maksettiin tietyillä lunastussummilla.
Kaikesta päätellen korkeassa asemassa olleet ihmiset olivat kuitenkin hyvin kunnian tietoisia, eivätkä he voineet peruuttaa antamiaan lupauksiaan, jos halusivat olla vakavasti otettavia. Kaksi tällaista kertomusta löytyy Raamatusta. Ensimmäinen on Vanhasta testamentista ja toinen Uudesta testamentista. Kumpikin kertomus johti syyttömän ihmisen surmaamiseen.
Jefta antoi Herralle tämän lupauksen: "Jos sallit minun voittaa
ammonilaiset, minä lupaan sinulle uhriksi sen, joka ensimmäisenä
tulee taloni portista minua vastaan, kun palaan voittajana kotiin.
Sen minä uhraan sinulle polttouhrina." ... Nähdessään tyttärensä
Jefta repäisi vaatteensa ja sanoi: "Voi, oma tyttäreni, mikä hirveä
onnettomuus! Miksi juuri sinun piti tulla ensimmäisenä minua
vastaan! Minä annoin Herralle lupauksen enkä voi sitä peruuttaa."
Silloin tytär sanoi hänelle: "Isä, sinä olet antanut Herralle lupauksen.
Tee siis minulle lupauksesi mukaisesti, kun Herra nyt on antanut
sinun kostaa vihollisillesi ammonilaisille." (Tuom. 11:30-31, 35-36)
Sitten Herodes vietti syntymäpäiviään ja Herodiaan tytär tanssi
vieraille. Tyttö miellytti Herodesta niin, että tämä valalla vannoen
lupasi antaa hänelle mitä hän vain pyytäisi. Äitinsä yllytyksestä tyttö
sanoi: "Anna minulle nyt heti vadilla Johannes Kastajan pää."
Kuningas tuli pahoille mielin, mutta koska hän oli vieraittensa kuullen
vannonut valan, hän käski täyttää pyynnön. (Matt. 14:6-9)
Väärät lupaukset
Lupaus itsessään ei kuitenkaan ole tae siitä, että asiat ovat menossa oikeaan suuntaan. Jeesus moittii fariseuksia siitä, että nämä olivat kehittäneet lupauksen, joka mahdollisti Jumalan käskyjen rikkomisen. Lisäksi Vanhassa testamentissa oli epäjumalanpalvelijoita, jotka vetosivat siihen, että he olivat luvanneet palvella epäjumalia. Tällaisissa tilanteissa lupauksen täyttäminen ei olisi missään tapauksessa oikein.
Mutta te opetatte, että jos joku sanoo isälleen tai äidilleen:
”Sen, mitä sinun piti minulta saada, olen luvannut uhrilahjaksi”,
hänen ei enää tarvitse kunnioittaa isäänsä tai äitiänsä. Näin te
olette perinnäissäännöllänne tehneet tyhjäksi Jumalan sanan.
(Matt. 15:5-6)
Näin puhuu Herra Sebaot, Israelin Jumala: Te kaikki, niin miehet
kuin naisetkin, teette mitä olette luvanneet. Sanotte, että olette
luvanneet uhrata Taivaan kuningattarelle ja tuoda hänelle juoma-
uhreja ja että haluatte myös pitää lupauksenne. Hyvin te olettekin
pitäneet sananne ja täyttäneet lupauksenne! Kuulkaa siis, mitä
minä, Herra, sanon teille kaikille Egyptissä oleville Juudan
asukkaille! Minä, Herra, vannon nimeni kunnian kautta näin: ...
Teitä kohtaa onnettomuus! (Jer. 44:25-26a, 29b)
Miesten ja naisten lupaukset
Vanhan testamentin lupaussäädöksissä on hyvin mielenkiintoinen korostus. Kaikkien antamat lupaukset eivät ole automaattisesti päteviä. Raamattua pidetään usein hyvin patriarkaalisena tai jopa sovinistisena kirjana. Tällaisia painotuksia on helppo löytää, ja yksi sellainen on, kun esimerkiksi väkimääriä laskiessa vain miehet lasketaan. Toisaalta, myös miehiltä vaaditaan enemmän. Israelin kansa kapinoi Herraa vastaan autiomaassa, eikä päässyt luvattuun maahan ennen 40 vuoden erämaassa harhailua. Tämän tarkoitus oli, että kapinoinnista vastuussa olevat miehet kuolivat erämaahan. Tällaisiksi vastuullisiksi henkilöiksi laskettiin 20-vuotiaat ja sitä vanhemmat miehet. Kun he olivat kuolleet, kansa oli vapaa menemään luvattuun maahan.
Myös lupausten suhteen miehet ovat erityisasemassa:
Jos mies lupaa Herralle jotakin tai valalla vannoen sitoutuu
kieltämään itseltään jotakin, hän ei saa rikkoa lupaustaan,
vaan hänen on tarkoin täytettävä se, minkä on luvannut.
(4. Moos. 30:3)
Sen sijaan nainen on eri tilanteessa, eikä häneltä vaadita yhtä paljoa:
Jos nainen, joka vielä on nuori ja asuu isänsä kodissa, antaa
Herralle lupauksen tai sitoutuu kieltämään itseltään jotakin,
hänen on pidettävä kaikki lupauksensa ja sitoumuksensa,
ellei hänen isänsä puutu asiaan. Mutta jos tytön isä sinä
päivänä, jona saa tietää asiasta, kieltää häntä, mitkään
tytön antamat lupaukset tai hänen tekemänsä päätökset,
joilla hän on sitoutunut kieltämään itseltään jotakin, eivät
enää päde. Herra antaa hänelle anteeksi, koska hänen isänsä
asettui vastustamaan lupausta.
Jos naimaton nainen on antanut lupauksen tai on harkitse-
mattaan sitoutunut kieltämään itseltään jotakin, hänen on
myös mentyään naimisiin pidettävä lupauksensa ja sitoumuk-
sensa, ellei hänen miehensä puutu asiaan. Mutta jos hänen
miehensä sinä päivänä, jona saa tietää asiasta, kieltää häntä,
mies samalla kumoaa vaimonsa tekemät lupaukset ja
päätökset pidättyä jostakin, ja Herra antaa vaimolle anteeksi.
Leskeksi jääneen tai miehensä hylkäämän naisen on pidettävä
lupaus, johon hän on sitoutunut.
Jos naimisissa oleva nainen lupaa Herralle jotakin tai valalla
vannoen sitoutuu kieltämään itseltään jotakin, hänen on
pidettävä lupauksensa ja kaikki sitoumuksensa, ellei hänen
miehensä puutu asiaan ja kiellä häntä. Mutta mitkään
vaimon antamat lupaukset tai hänen tekemänsä sitoumukset
eivät päde, jos hänen miehensä kumoaa ne sinä päivänä, jona
saa tietää asiasta. Jos mies ne kumoaa, Herra antaa vaimolle
anteeksi. Mies voi joko jättää voimaan tai purkaa jokaisen
lupauksen ja valallisen sitoumuksen, jonka hänen vaimonsa on
tehnyt halutessaan kieltäymyksellä kurittaa itseään. Mutta jos
mies ei seuraavaan päivään mennessä puutu asiaan, hän jättää
voimaan kaikki vaimonsa tekemät lupaukset ja sitoumukset.
Mies on ne vahvistanut, ellei hän ole puuttunut asiaan sinä
päivänä, jona sai niistä tiedon. Jos hän purkaa ne vasta
myöhemmin, hän joutuu kantamaan vastuun vaimonsa puolesta.
(4. Moos. 30:4-16)
Pitääkö Jumalalle luvata?
Kysymyksessäsi pohdit sitä, missä määrin Jumalalle saa tai pitää luvata asioita. Sen suhteen Raamattu on hyvin yksiselitteinen. Mitään pakkoa lupaamiselle ei ole.
Kun annat lupauksen Herralle, Jumalallesi, täytä se viivyttelemättä,
sillä Herra vaatii sinut tilille lupauksestasi ja sinä joudut sen
täyttämättä jättämisestä syynalaiseksi. Sitä, ettet anna lupauksia,
ei lasketa sinulle synniksi. Jos kuitenkin olet vapaaehtoisesti antanut
suullisen lupauksen Herralle, Jumalallesi, sinun on täytettävä se tarkoin.
(5. Moos. 23:22-24)
Jumala ei tarvitse ihmisen lupauksia ja uhreja. Jos on jotain hyvää, mitä Jumala ihmiseltä odottaa, niin on toimittava joka tapauksessa. Ja jos on jotain pahaa, mitä ihminen ei saa tehdä, senkään vuoksi ei tarvitse antaa mitään lupauksia. Jumala odottaa ihmisen elävän hänen tahtonsa mukaan ilman lupauksiakin.
Kun te tuotte minulle polttouhrejanne ja ruokauhrejanne,
minä en ota niitä vastaan. Juottovasikkoihin, joita te tuotte
ateriauhriksi, minä en katsahdakaan. Vie pois minun luotani
virsiesi pauhu! En halua kuulla sinun harppujesi helinää. Mutta
oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro.
(Aam. 5:22-24)
Raamattu näyttää pitävän lupauksia suullisina lupauksina, jotka on tehty "julkisesti". Ainakin meille välittyneet lupaukset ovat väistämättä olleet julkisia, kun ne ovat Raamatun lehdillekin päätyneet. Ajatuksissa ihminen voi hairahtua monella tapaa. Ajatuksia on lopulta aika vaikea hallita. Täydelliseksi kun sanotaan jo sellaista, joka onnistuu edes puheensa hallitsemaan.
Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se,
joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko
ruumiinsa. (Jaak. 3:2)
Siksi pidän ihmisen omantunnon kannalta hyvin tärkeänä, ettei hän tee lupauksia, jotka aiheuttavat taakkoja. Toisaalta ajattelen, ettei lupauksiksi voida laskea aivan kaikkia mielenliikkeitä ja ajatuksia. Myös iän myötä ymmärrys ja vastuu kasvavat. Ainakin yksi kommentti ehti tähän ketjuun tulla ennen vastaustani, ja siinä puhuttiin nuoruudessa tehdyistä lupauksista. Nuoruudessa tapahtuneita asioita ei tarvitse kantaa koko elämän taakkoina.
Älä muista nuoruuteni syntejä, älä pahoja tekojani!
Sinä, joka olet uskollinen ja hyvä, älä unohda minua!
(Ps. 25:7)
Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen
mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt
sen mikä kuuluu lapsuuteen. (1. Kor. 13:11)
En vähimmässäkään määrin halua vähätellä lupausten merkitystä ja vakavuutta. Mutta yhtä vahvasti on muistettava Jumalan armollisuus. Kaiken kaikkiaan Jumalan eteen saa tulla vaikka millä tavoin rikkoneena. Myös silloin vaikka olisi vakaalla harkinnalla ja juhlallisesti ja julkisesti luvannut asioita, joita ei ole pystynyt täyttämään. Kyllähän moni suomalainen kristitty solmii kirkossa Jumalan edessä, papin ja todistajien läsnäollessa lupauksia, joista liian moni ei pidä. Silti Jumala on armollinen ja uskollinen.
Jos olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena,
sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää. (2. Tim. 2:13)
