Hei!

Olen elänyt tyttöystäväni kanssa avoliitossa nyt 4 vuotta, mutta tulin hiljattain uskoon.
Tyttöystäväni ei ole yhtä uskovainen kuin minä, mutta arvostaa kuitenkin uskoani ja elää hyvin paljon kristillisten arvojen mukaisesti. Olemme puhuneet naimisiinmenosta, mutta mieltäni painaa, että olemme harrastaneet esiaviollista seksiä ja asuneet yhdessä vastoin raamatun määräyksiä. Kysymykseni kuuluu, että miten voin tässä tilanteessa toimia? Tulisiko minun erota avopuolisostani? Ja mikäli jatkaisimme yhdessä ja menisimme naimisiin olisiko tämäkin syntiä, koska puolisoni ei ole yhtä uskovainen kuin minä?
Kiitos!

Mikä on näkemys tatuoinneista, ei kristillisistä. Minulla niitä on, ja tullut uskoon näin rilluvuosien jälkeen ja sekkailujen new agen parissa. Ne ovat ainoat asiat mitkä minua kokoajan vaivaavat, varsinkin seurakunnassa ja messussa käydessä. Lähinnä muiden suhtautuminen. Itse ymmärrän ne siten, että ne ovat vain lihallisia muistoja orjuudesta. Mutta olisi kiva kuulla näkemys.


Edit: Kännykän lyöntivirheet oiottu. Marko

Tervehdys Heidi!

Liitin kysymyksesi olemassa olevan viestiketjun jatkoksi. Sinun kannattaa lukaista edellä kirjoittamani viestit, koska huomasin kirjoittaneeni jo sinne sellaisia ajatuksia, joita sinun kysymyksesi herätti. Saatan hieman toistaa itseäni, mutta yritän laittaa pääasiassa vain muutamia spekulointeja lisää.

Kysymyksesihän on lähtökohdissaan niin hankala, että siihen voi vastata vain spekuloimalla. Mitään varmoja faktoja meille ei ole tarjolla. On jo näet aivan riittävän vaikeaa pohtia sitä, mikä on elämän alkupiste. Lasketaanko ihmiselämä alkaneeksi siitä, kun munasolu hedelmöittyy, vai siitä, kun se kiinnittyy kohdun seinämään ja saa mahdollisuuden kasvamiseen. Vai lasketaanko ihmiselämän alkavan siitä, kun lapsen sydän lyö ensimmäisen kerran vai siitä, kun tämä syntyy maailmaan ja alkaa elää äitinsä kohdun ulkopuolella.

Tämän lisäksi täytyisi vielä onnistua selvittämään se, millä tavoin sielu ja elämä eroavat toisistaan. Voiko ihminen olla elossa ilman sielua? Tai voiko sielu olla olemassa irrallaan ruumiista? Entä liittyykö sielu jollain tavalla ihmisen itseymmärrykseen ja persoonaan? Täytyykö lapselle syntyä taju omasta olemassaolostaan ennen kuin voidaan sanoa, että hänellä on sielu? Vai onko ihmisellä sielu jo silloinkin, kun hän ei vielä itse edes tajua olevansa elossa?

Näistä vaikeista pohdinnoista helpompi on se, milloin ihmisen elämän ajatellaan alkavan. Perinteisesti kristillisessä uskossa on ajateltu, että Psalmin sanoin: "Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut." (Ps. 139:16) Eli ihmisen elämä on elämää jo ennen syntymistä, vaikka matemaattisen tarkasti Raamattu ei sanokaan, lapsen kehittymiseen johtavista tapahtumaketjun kohdista elämä lasketaan alkaneeksi. Tämä ei kuitenkaan ratkaise sinun esittämääsi kysymystä.

Luomiskertomus on jumalallisen viisas ja samalla kiusallisen niukkasanainen. Kysymykseesi emme saa tarkkaa vastausta siksi, että luomiskertomuksessa ihminen luotiin aikuiseksi. Niinpä emme voi luomiskertomuksen sanoista päätellä sitä, kuinka asiat olisivat menneet hedelmöittymisen, sikiövaiheen ja syntymän osalta. Luomiskertomus kertoo vain valmiin lopputuloksen:

Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento. (1. Moos. 2:7)
Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. (1. Moos. 2:7 KR33)

Jälkimmäisenä on vanhan käännöksen mukainen versio, jossa Jumalan puhaltama elämän henki teki ihmisestä elävän sielun. Nykyinen kirkkoraamattu kääntää asian vähemmän sanatarkasti, mutta asiallisesti hyvin samaa tarkoittavana. Jumalan antama elämän henkäys tekee eläväksi.

Myöhemmin vedenpaisumuskertomuksen jälkimainingeissa sama asia sanotaan käänteisesti kuolemaan liittyen:
Mutta lihaa, jossa vielä on jäljellä sen elämänvoima, veri, te ette saa syödä. Ja jokaisen, joka vuodattaa teidän verenne, teidän elämänvoimanne, minä vaadin tilille. Minä vaadin tilille jokaisen eläimenkin. Vaadin tilille jokaisen ihmisen, joka vuodattaa lähimmäisensä veren. (1. Moos. 9:4-5)
Älkää vain syökö lihaa, jossa sen sielu, sen veri, vielä on. Mutta teidän oman verenne minä kostan; jokaiselle eläimelle minä sen kostan, ja myöskin ihmisille minä kostan ihmisen sielun, toiselle toisen sielun. (1. Moos. 9:4-5 KR33)

Näissä kohdissa elämänvoima liitetään kovin konkreettisesti vereen. Tosin oma raamatuntulkintani on sellainen, että en ajattele Raamatun tarkoittavan sielun sijoittumista fyysisesti vereen, koska sielua käytetään muissa yhteyksissä paljon enemmän ihmisen persoonaan ja henkisiin ominaisuuksiin liittyen, kuten esim. "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi." (5. Moos. 6:5)

Sen noista luomiskertomuksen ja vedenpaisumuskertomuksen jakeista kuitenkin voi päätellä, että sielu ja elämä liittyvät kovin kiinteästi toisiinsa. Ja ehkä siksi on turvallista ajatella monet mutkat suoriksi vetäen, että ihmisen sielu syntyy samalla kuin hänen elämänsäkin alkaa.

Tervehdys Ville!

Tunteet itsessään eivät ole oikeita tai vääriä. Joskus tunteet voivat tuntua erittäin hyviltä ja oikeilta, ja joskus niistä tulee itselle syyllinen tai häpeällinen olo. Mutta siitä huolimatta tunne itsessään ei ole oikein tai väärin. Merkitystä on sillä, kuinka siihen tunteeseen suhtautuu, mitä tunnetta herättäneestä asiasta oikeasti ajattelee ja miten sen suhteen käytännössä elää.

Aivan erityisesti seksuaalisuuden alueella tunne-elämä näyttelee suurta roolia, kuten itse hyvin vahvasti asian sanoitit. Kerroit, että sinun tunne-elämässäsi seksi on jatkuvan kaipuun kohde, ja laukeaminen on suorastaan parasta, mitä miehenä olemisessa voi kokea. Olet raadollisen rehellinen tunteistasi. Harva uskaltaa sanoittaa mielensä liikkeitä niin vilpittömän kuuloisesti kuin sinä.

Varsinaiseen kysymykseesi on helppo vastata, että tunne seksuaalisesta halusta tai ylpeyden tunne omasta miehekkyydestä ei ole väärin. Ja yhtä aikaa ollaan lähellä sitä rajaa, että se tunne alkaa ohjata ajattelumaailmaa ja käyttäytymistä. Paavali kirjoittaa siitä, että ruumiilla on omat halunsa, mutta niille tunteille ei pidä antaa päätösvaltaa ja ylintä hallintavaltaa meihin:

Meidän on elettävä nuhteettomasti niin kuin päivällä eletään, ei remuten ja juopotellen, siveettömästi ja irstaillen, riidellen ja kiihkoillen. Pukekaa yllenne Herra Jeesus Kristus älkääkä hemmotelko ruumistanne, niin että annatte sen haluille vallan. (Room. 13:13-14)

Jotain samankaltaista hän taisi sanoa jopa maaherra Felixille, joka ei ollut kovin mielissään Paavalin opetuksesta:

Jonkin ajan kuluttua Felix tuli juutalaisen vaimonsa Drusillan kanssa vankilaan, lähetti hakemaan Paavalia ja kuunteli, mitä tämä kertoi uskosta Kristukseen Jeesukseen. Mutta kun Paavali puhui Jumalan tahdon mukaisesta elämästä, halujen hillitsemisestä ja tulevasta tuomiosta, Felix pelästyi ja sanoi: "Saat mennä. Kutsun sinut taas toiste, kun minulla on aikaa." (Ap. t. 24:24-25)

Tuntemuksesi siitä, että sinun on tarkoitus siittää paljon lapsia, on hyvin luonnollinen. Ylipäätään sukupuolinen vietti on se käyttövoima, joka saa ihmiset kiinnostumaan parisuhteesta. Mutta jos tällaisessakin tapauksessa antaa tunteiden ohjata toimintaa, ollaan hyvin vaikeassa ja rikkinäisessä tilanteessa. (Toki olettaen, että niitä lapsia siitetään niin paljon, ettei yksi vaimo siihen riitä.) Tunne saa aikaan liikettä, mutta sitä liikettä on ohjattava viisaudella ja harkinnalla oikeaan suuntaan. Seurakunnan kaitsijoille ja palvelijoille annetut ohjeet ovat yleispäteviä, ja sopivat kenen tahansa kristityn ohjeeksi: Seurakunnanpalvelijan on oltava yhden vaimon mies, ja hänen on pidettävä hyvää huolta lapsistaan ja perheväestään. (1. Tim. 3:12) Eli vaikka tunne haluaisi saattaa maailmaan mahdollisimman paljon lapsia, niin todellisuudessa elämä on elettävä niin, että voi lapsistaan pitää huolta.

Tämän tarkemmin en osaa viestisi perusteella aiheeseen pureutua. Rohkaisen sinua pohtimaan sitä, millaisia tunteita sinulla on, ja mitkä ovat ne arvot, joiden suuntaan haluat omaa elämääsi ajatuksissasi ja teoissasi kuljettaa. Näiden välillä voi löytyä ristiriitoja, joiden tunnistaminen on ensimmäinen askel.

Moi.. Onko ok että miehenä haluan jatkuvasti seksiä? Miehinen himo on jatkuvasti ja onko väärin olla ylpeä haluistaan a omasta miehekkyydestä? Miehenä olemisessa on parasta laukeaminen ja sen jälkeinen erittäin miehekäs olo! Yhdynnän jälkeen tunnen olevani tosimies ja että mun tarkoitus on siittää paljon lapsia!