Hei! Mulla on elämässä semmonen tilanne, että olen poikaystäväni kanssa ollut yhdessä nyt kohta 3,5 vuotta ja kihloissa nyt yli vuoden ja ollaan asuttu erillään tähän asti. Nyt kuitenkin sain uuden työpaikan eri paikkakunnalta niinkuin ihmeen kaupalla Jumalan johdatuksesta, ja samalla myös asiat järjestyi niin että meille tarjottiin asuntoa ihan ihmeelliseltä taholta alle sadan metrin päästä mun uutta työpaikkaa. Otettiin se vastaan kun uskovaiset vanhemmatkin rohkaisivat että sen täytyy olla johdatusta. Nyt kuitenkin kun muutto lähenee koen ihan kauheeta ahdistusta siitä että kuinka iso synti meidän on asua yhdessä. Ollaan suunniteltu ensikesänä että mennään naimisiin ja naimisiinmeno on ihan kokoajan ollut tavoitteena. Ollaan vasta 19-vuotiaita ja keväällä valmistuin ammattikoulusta sekä puoliso käy siviilipalvelusta, joten meillä ei olisi mitenkään varaa nyt mennä naimisiin. Me haluttaisiin tosi kovasti kirkkohäät ja itse oon pitänyt sitä aina tärkeenä asiana että kun kerran elämässä mennään naimisiin niin pidettäisiin myös meidän näköiset häät ennemminkuin mentäisiin vaan kiireellä maistraattiin:( Nyt kuitenkin tuntuu että ei ole muuta vaihtoehtoa ja se harmittaa ihan hirveesti. Omat vanhempani kerkesivät asua yhdessä muutaman kuukauden ennenkuin menivät naimisiin, mutta me asuisimme kuitenkin melkein vuoden yhdessä ennen sitä. Olen koittanut lukea ja etsiä ajatuksia tästä aiheesta, mutta olen löytänyt vaan semmosia versioita missä puhutaan siitä että pariskunta vaan haluaa katsoa onnistuuko yhteiselo ennen naimisiinmenoa. Me oltaisiin valmiita heti menemään naimisiin jos vain olisi rahaa:( voisiko tämmöisessä tilanteessa käydä vaikka papin luona joka siunaisi meidän avoliiton ennen ensikesän häitä vai riittääkö sekään 😔

Hei,


Halusin kysyä anteeksiannosta ja parannuksesta.

Tarkoittaako parannus aina sitä, että hyvittää oman tekonsa?

Minua painaa yli vuosi sitten sanomani vale. Saanko valehtelun Jumalalta anteeksi, jos en tunnusta sille, jolle valehtelin? Hyödyin valheesta itse ja tiesin tehdessäni, että valehtelin. Kadun sitä, ja olen tehnyt ainakin jonkinlaisen parannuksen. En enää valehtele ja olen muutenkin tarkempi puheistani.

Mutta riittääkö tämä anteeksiannon saamiseksi? Vai vaatiiko Jumala minua myös korjaamaan tekoni?


Olen puhunut eräille katolilaisille, jotka sanoivat, että tämä on kuolemansynti ja jos en tunnusta sitä, niin joudun suoraan helvettiin.


Minulla on todettu myös uskonnollinen ocd, joka saa minut koko ajan epäilemään Jumalan rakkautta ja tuntemaan itseni täysin menetetyksi tapaukseksi. Uskoni on sen tähden kovin vajavaista, kysyisin siis myös, että riittääkö uskoni silti?

Uskoni on koetuksella.
Tosiaan kaikissa helluntai ja varmaan muissakin uskon piireissä raamattua pidetään absoluuttisena totuutena.
Kuitenkin sanotaan, että jokainen erehtyy hengen ilmoituksessa eli siis oliko raamatun ihmiset poikkeus? Eivätkö he pyhänhengen ohjaamina tehnyt sitten yhtään virhettä raamattua kirjoittaessa.

En myöskään voi olla huomaamatta raamatun raakuuksia jotka ovat ristiriidassa jumalan kuvani kanssa. Esim älä tapa, mutta hän kuitenkin vihkii kuolemaa kokanaisille kansoille naisille,lapsille jopa imeväisille!
Jumala on rakkaus onko imeväisten tappaminen rakkautta?


Raamatussa sanotaan, että hän on sama tänään,eilen ja iankaikkisesti.

Olen hämmentynyt…

Enkä voi olla kysymättä kun hän sallii kaiken julmuuden ja raakuudet tässäkin ajassa jota selitetään sillä, että kaikki paha ei ole jumalasta vaan saatanasta. Miksi hän ei tapa saatanaa sitten? Jos henki olennot eivät voi kuolla miksi hän loi niistä kuolemattomia tietäen tulevat tapahtumat?

En voi hiljentää sisäistä sydämeni halua kyseenalaistaa asioita enkä vain sokeasti uskoa helevtin peloteella.

Pitääkö meidän iloita taivaassa siitä, että kaikki läheisemme ovat ikuisessa tulessa kidutettaviksi kun ei uskoneet kirjaa mitä ei järjellä voida selittää.

Kiitos toivottavasti osaat auttaa tässä uskon kriisissä.

Hauska juttu! Eli heikompaa saa kusettaa ja käyttää tilaisuutta hyväksi. Sitähän se nykyinen puhelinmyynti ja pikavippi-kauppa suurimmaksi osaksi on... "puhelu tallennetaan"

Hei Elisa!

On murheellista kuulla, kuinka ahdistunut olet miettiessäsi parisuhteesi tulevaisuutta. On todella vaikea antaa mitään viisaita neuvoja tilannetta sen paremmin tuntematta. Viisaat neuvot ovat yleensä vähissä silloinkin, vaikka tilanteen tuntisi vierestä seuraten ja perinpohjaisesti.

Merkittävin neuvoni on kuitenkin sama, joka näkyy tässä viestisi sijoittelussa. Olit kirjoittanut kysymyksesi alunperin viestiketjuun Kristityn ja ei-kristityn suhde. Siirsin sen tähän parisuhteen moninaista epävarmuutta käsittelevään ketjuun. Viestistäsi näet saan vaikutelman, että vaikean tilanteesi taustalla ei ensisijaisesti ole erilainen usko. Kerroit miesystäväsi löytäneen omakohtaisen uskon vasta hiljattain, mutta yhtä lailla koet, että hän ei oikein osaa elää sen mukaan ainakaan sillä tavalla miten sinä sen toivoisit näkyvän. Sinä olet kulkenut tätä tietä jo liki kymmenen vuoden ajan, mutta toisaalta koet myös itsekin tarvitsevasi tukea omassa uskossasi. Kyse ei siis ole kahden täysin erilaisen vakaumuksen yhteentörmäyksestä.

Niinpä minun mielestäni teidän suurin kipupisteenne ei ole siinä, että eläisitte kristityn ihmisen ja ei-kristityn ihmisen jännitteisessä parisuhteessa. Pikemminkin koen, että teidän täytyy varsin kokonaisvaltaisesti miettiä sitä, millä tavalla te näette yhteisen tulevaisuutenne. Kyse ei ole pelkästään hengellisestä näkökulmasta, vaikka sinun mielessäsi tämä kääntyykin suureksi hengelliseksi kipuiluksi ja rukoukseksi. Rukouksesta on aina apua, mutta kahden ihmisen välisessä suhteessa rukous ei korvaa oikeanlaista keskustelua. Teidän tarvitsee rauhassa keskustella omista ajatuksistanne, tunteistanne ja toiveistanne.

Harkitkaa sellaistakin vaihtoehtoa, että kävisitte juttelemassa jonkin parisuhdetyöntekijän kanssa. Useissa seurakunnissakin on erinomaista perhetyötä, jos haluatte käsitellä myös hengellisiä kysymyksiä. Perhetyöntekijöillä on hyvä taito esittää kysymyksiä, jotka saavat teidät pohtimaan parisuhteen kokonaisuutta sekä omasta että toisen näkökulmasta. Se antaa valmiuksia arvioida myös sitä, mihin suuntaan olette parisuhteessanne kulkemassa.