Kirjoittaja Aihe: Muistolause  (Luettu 10699 kertaa)

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 179
    • Profiili

Tämän otsikon alla yhdistyy kaksi erittäin hienoa tapaa tahi ohjetta, jotka olen elämäni varrella saanut. Ensinnäkin muistan, kuinka pyhäkoulusta saatiin viikoittain joku muistolause Raamatusta opeteltavaksi. Vaikka kohdat olivat lyhyitä, en enää muista niistä yhtään. Mutta erinomainen tapa on muistissa. Toiseksi Raamattuopiston aikana sain neuvon, että on hyvä opetella Raamattua ulkoa. Usein tulee eteen tilanne, että Raamattu ei ole käsillä silloin, kun sitä tarvitaan. Mahdollista on sekin, ettei joskus enää pysty syystä tai toisesta lukemaan Raamattua. Silloin on tärkeää, että sana elää sydämessä ja muistaa tekstejä ulkoa.

Nuorisotyönohjaajaopiskelujeni viimeisin tentti oli niin sanottu "suuri raamatuntuntemustentti". Tentin kolmas osio sisälsi 70 erilaista raamatunkohtaa, jotka piti opiskella ulkoa. Raamatunkohdat oli valittu taitavasti. Myöhemmin kesäteologiaikoinani huomasin, että varmaankin 90% nuorten esittämistä kysymyksistä oli sellaisia, joihin löytyi apua kyseisistä kohdista. Sen vuoksi minulta jopa kysyttiin, että osaanko Raamatun ulkoa. En osaa, mutta tentin ansiosta osasin erittäin hyödyllisiä kohtia.


HAASTE:
Kerran tai pari viikossa laitan tälle palstalle jonkun noista edellä mainitsemistani raamatunkohdista. Haastan foorumin käyttäjät mukaan Raamatun opiskeluun. Opiskelkaa tekstejä ulkoa sitä mukaa kun niitä tänne ilmestyy. Painakaa mieleenne myös kohta, josta kyseinen teksti löytyy. Pian teillä on mainio paketti hyviä Raamatun helmiä muistissanne. Jumala on luvannut, että hänen omat sanansa eivät palaa tyhjänä, vaan ne täyttävät tehtävänsä.
Marko Sagulin

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 179
    • Profiili

Ensimmäinen muistolause voi tuskin olla mikään muu kuin pienoisevankeliumi. Onhan siinä sanottu tiivistyvän koko Raamatun sanoman. Sen syvyys ja rikkaus tuppaavat toisinaan kuitenkin unohtumaan, kun Joh. 3:16 lyhenteeseen törmää jatkuvasti. Rippikoulusta jääkiekkohallien katsomoihin asti on teksti levinnyt. Jos joku ei ole tätä ulkoa vielä opetellut, on korkea aika.

            Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa,
          jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen,
          vaan saisi iankaikkisen elämän. (Joh. 3:16)
Marko Sagulin

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 179
    • Profiili

Moni on varmaan rippikoululäksynsä lukenut, joten pistän heti toisen muistolauseen, niin on kertaamisen lisäksi uuttakin opiskeltavaa. Yksinkertaisen hieno ja kaunis ohje Kolossalaiskirjeestä:

          Mitä teettekin, tehkää se täydestä sydämestä,
          niin kuin tekisitte sen Herralle ettekä ihmisille.
          (Kol. 3:23)
Marko Sagulin

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 179
    • Profiili

Edelliset muistolauseet ovat toivottavasti syvälle sydämeen syöpyneet. Nyt lausahdus, joka vielä muistuttaa meitä pelastuksen perustasta.

          Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot,
          että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva.
          Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen.
          (Room. 10:9-10)

Marko Sagulin

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 179
    • Profiili

Lyhyellä aikaa tulee nyt toinen muistolause, mutta tämän pitäisi olla suurimmalle osalle tuttu. Herran siunaus kuuluu niihin ehdottomasti osattaviin. Joten ehkäpä merkittävimmäksi suoritukseksi muodostuu raamatunkohdan opettelu. Ja se on erittäin helppoa, jos tuntee kertotalulua: 4 x 6 = 24. Eli Herran siunaus alkaa kohdasta 4. Moos. 6:24.

Ja sellainenkin knoppitieto tulkoon esille, että Raamatun sanamuoto on itse asiassa hieman erilainen yleisesti käytettyyn. Keskimmäisessä säkeessä sanat "sinulle" ja "kasvonsa" ovat toisin päin. Johtuisikohan siitä, että vanhassa käännöksessä oli tämä yleisesti käytetty sanajärjestys. Uudesta käännöksestä on sitten otettu vain uusi sana, muttei huomattu korjata sanajärjestystä.

          Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua,
          Herra kirkastakoon sinulle kasvonsa ja olkoon sinulle armollinen.
          Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.
          (4. Moos. 6:24-26)
Marko Sagulin

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 179
    • Profiili

Tällä erää lyhyt ja helposti opittava muistolause:

          Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia.
          (Room. 6:14)
Marko Sagulin

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 179
    • Profiili

Tämänkertainen muistolause on kohta, jota siteeraan aika usein. Siinä on kaksi upeaa pointtia. Ensimmäinen on erinomainen muistutus siitä, että ihminen ei voi purkaa Jumalaa palasiksi ja teorioiksi. Loppujen lopuksi ihminen ymmärtää Jumalasta yhtä vähän kuin kännykkä ymmärtää siitä insinööristä, joka sen suunnitteli. Jumalasta voidaan tietää vain se, minkä hän on ilmoittanut Raamatussa. Ja siitä päästäänkin toiseen pointtiin. On hyvä muistaa, että Jumala ei ole luvannut mitään parhaimmastakaan saarnasta, hengellisestä puheesta tai nettipapin kirjoituksesta. Hän on luvannut, että hänen omat sanansa kantavat hedelmää.

          Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne
          ole minun teitäni, sanoo Herra. Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu
          maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella
          ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella. Niin kuin sade ja
          lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka
          hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän,
          niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa
          vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään
          kaiken, mitä varten sen lähetän. (Jes. 55:8-11)
Marko Sagulin

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 179
    • Profiili

Onpas ikävästi jäänyt tämä muistolauseprojekti kesken. Mutta luulisi, että edelliset ovat jo hyvin iskostuneet mieleen. Tämänkertainen muistolause on kohta, jota yhdessä tänään kirjoittamassani vastauksessa jo käytinkin. Kertoo hyvin edellisen muistolauseen jatkoksi siitä, miten Jumala toimii oman käsittämättömän viisautensa mukaan, eikä sitä aina osaa ihminen ymmärtää:

          Herra lähettää kuoleman ja antaa elämän, vie alas tuonelaan ja nostaa sieltä.
          Herra tekee köyhäksi ja antaa rikkauden, painaa maahan ja kohottaa.
          (1. Sam. 2:6-7)
Marko Sagulin

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 179
    • Profiili

Tänään olen kirjoitellut Nettipapin vastauksen muun muassa Jumalan kurituksesta. Sen kunniaksi voisin poimia kolme kohtaa Jobin kirjasta. Oikein hyviä muistolauseita kaikki:

          Alastomana minä tulin äitini kohdusta, alastomana palaan täältä.
          Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi!
          [Job 1:21]


          Job vastasi: "Hullun puhetta, vaimo.
          Kun otamme Jumalan kädestä hyvän,
          totta kai meidän on otettava myös paha."
          Kaiken tämän keskellä Job ei sanallakaan
          kapinoinut Herraa vastaan.
          [Job 2:10]


          Minä tiedän, että lunastajani elää.
          Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä.
          [Job 19:25]

Marko Sagulin