Miten juutalaiset pelastuivat ennen Jeesusta?

[Eero H.]

Niin miten juutalaiset pelastuivat ennen Jeesuksen sovitustyötä?
Oliko juutalaisuus tuolloin armouskonto?
Mikä oli lain asema tuolloin?

[Nettipappi Marko]

Tervehdys Eero!

Kysymyksesi on todella laaja ja siihen voidaan vastata kovin monesta näkökulmasta. Olen keräillyt joitain kohtia Raamatusta, joilla toivon valottavani asiaa sen verran, että koet saavasi riittävän vastauksen kysymystrilogiaasi. Jos tarkennettavaa jää – mikä ei todellakaan olisi ihme – niin kysy toki lisää.

Evankeliumeissa moititaan jatkuvasti fariseuksia, jotka luottivat omaan vanhurskauteensa. He ajattelivat olevansa riittävän hyviä ja kelpaavansa Jumalalle. Ja koska heistä käytetään toisinaan nimeä ”juutalaiset”, saattaa Uuden testamentin lukija helposti luulla, että juutalaisuus oli oikeasti sellaista, miten fariseukset käyttäytyivät. Ei näin! Vaikka fariseukset yrittivätkin paukutella henkseleitään hyvillä teoillaan, ei juutalaisuus perustunut siihen, että hyvillä teoilla ansaittaisiin pelastus. Juutalaisuus oli armouskonto niin kuin kristinuskokin. Ja totta kai näin kuuluu ollakin, koska kristinuskon ydin, usko Jeesukseen, oli asia, jota jo Vanha testamentti valmisteli. Olisi hullua, että sama Jumala toteaisi Vanhan testamentin aikana, että lain noudattaminen on mahdollista, mutta olisi juuri päinvastaista mieltä Uuden testamentin aikana.

Kun Jerusalemin temppeli vihittiin käyttöön, Salomo rukoili kauniin rukouksen. Tässä pieni pätkä siitä:

     Jos he tekevät syntiä sinua vastaan - eihän ole ihmistä, joka ei tee syntiä -
     ja sinä vihastut heihin ja jätät heidät vihollisten armoille, niin että nämä
     vievät heidät vangeikseen omaan maahansa, lähelle tai kauas, ja jos he
     sitten siinä maassa, jonne heidät on viety, tekevät parannuksen, kääntyvät
     puoleesi ja vangitsijoittensa maassa anovat sinulta armoa sanoen: ”Olemme
     tehneet väärin, olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet sinua vastaan”,
     ja jos he vankeina vihollistensa maassa koko sydämestään ja sielustaan
     kääntyvät puoleesi ja rukoilevat sinua suunnaten kasvonsa kohti omaa
     maataan, sitä, jonka sinä annoit heidän isilleen, kohti kaupunkia, jonka sinä
     valitsit, ja temppeliä, jonka minä olen sinulle rakentanut, niin kuule asuinsijaasi
     taivaaseen heidän pyyntönsä ja rukouksensa ja anna heille oikeutta.
     Anna kansallesi sen synnit anteeksi, millä tavoin se onkin sinua vastaan rikkonut,
     ja salli sen päästä vangitsijoittensa armoihin, niin että he säälivät sitä.
     (1. Kun. 8:46-50)

Jos pelastuminen olisi juutalaisuudessa perustunut lakien noudattamiseen, ei olisi mitään järkeä rukoilla syntejä anteeksi. Mitä hyötyä olisi pyytää armoa Jumalalta, jos armolla ei ole mitään virkaa ja vain lain noudattaminen pelastaa? Kuitenkin jo temppeliä vihittäessä Salomo toistaa ihan vähän väliä tässäkin pätkässä esiintyvää kohtaa: ”Anna anteeksi”. Vielä Salomo lisää, että ei ole olemassa ihmistä, joka ei tee syntiä. Koska näin on asia, ei lain noudattaminen voi pelastaa. Pelastuksen täytyy liittyä siihen, että synnit saadaan anteeksi - ei siihen, että joku osaisi elää lain mukaan virheettömästi.

Temppelipalvelus oli juutalaisuuden keskus. Ja temppelipalveluksen keskus oli suuri sovituspäivä. Tässä otoksia siihen päivään liittyvistä säädöksistä:

     Kun Aaron on saattanut päätökseen pyhäkön, pyhäkköteltan ja alttarin puhdistusmenot,
     hän tuokoon esiin elävän pukin, asettakoon molemmat kätensä eläimen pään päälle ja
     tunnustakoon siinä israelilaisten kaikki synnit, kaikki pahat teot ja rikkomukset, joihin
     israelilaiset ovat syyllistyneet. Näin hän pankoon ne pukin kannettaviksi ja lähettäköön
     sen sitten tehtävään määrätyn miehen ajamana autiomaahan. ...
     Hän peseytyköön pyhässä paikassa ja pukeutukoon omiin vaatteisiinsa. Sitten hän
     lähteköön pyhäkköteltasta, uhratkoon oman polttouhrinsa ja kansan polttouhrin sekä
     toimittakoon sovitusmenot itsensä ja kansan puolesta. ...
     Teidän on aina noudatettava tätä määräystä: seitsemännen kuun kymmenentenä päivänä
     teidän tulee paastota, eikä kukaan teistä, ei myöskään keskuuteenne asumaan asettunut
     siirtolainen, saa silloin tehdä mitään työtä, sillä sinä päivänä toimitetaan teidän syntienne
     sovitus ja te tulette jälleen Herran edessä puhtaiksi kaikista synneistänne. Se olkoon teille
     sapatti, pyhä lepopäivä, ja silloin teidän on paastottava. Tämä määräys on ikuisesti
     voimassa. (3. Moos. 16:20-21, 24, 29-31)

Koko tällaisen päivän viettäminen olisi mieletöntä, jos pelastus perustuisi siihen, että käskyjä noudattamalla pelastuu. Suuren sovituspäivän idea olikin siinä, että silloin kokoonnuttiin yhteen tunnustamaan synnit ja saamaan ne anteeksi. Tämä oli myös ainoa päivä, jolloin juutalaisia velvoitettiin paastoamaan. Paasto liittyi tässä yhteydessä katumukseen ja syntien suremiseen. Ja sekin on täysin mieletöntä, jos idea olisi siinä, että käskyjen täyttäjät pelastuvat.

Lisäksi kiintoisa yksityiskohta on siinä, että Suuri sovituspäivä oli sapatti, jolloin ei saanut tehdä työtä. Työn tekeminen ja ahkeroiminen liittyy lain noudattamiseen. Lepo liittyy armoon ja anteeksi saamiseen. Heprealaiskirje selittää Suurta sovituspäivää Jeesuksen uhrin tapahduttua:

     Lain mukaan melkein kaikki puhdistetaan verellä, eikä anteeksianto ole
     mahdollinen, ellei vuodateta uhriverta. ...
     Kristus ei mennytkään ihmiskäsin tehtyyn pyhäkköön, joka on vain
     todellisen pyhäkön kuva, vaan itse taivaaseen ollakseen nyt Jumalan
     edessä puhumassa meidän puolestamme. Hänen tarkoituksenaan ei
     myöskään ole antaa uhriaan toistuvasti, niin kuin tavallinen ylipappi
     kerran vuodessa vie kaikkeinpyhimpään verta, joka ei ole hänen omaansa.
     Muutoinhan Kristuksen olisi pitänyt kärsiä kuolema monet kerrat maailman
     luomisesta lähtien. Hän on kuitenkin tullut tähän maailmaan vain kerran,
     nyt aikojen lopulla, hävittääkseen synnin uhrillaan. (Hepr. 9:22, 24-26)

Juutalaisuudessa ylimmäinen pappi teki kerran vuodessa tehtävän, jonka Jeesus teki yhden kerran täydellisesti ja lopullisesti. Vanhan testamentin uhrit olivat näin esikuvaa Jeesuksesta. On viisaasti sanottu, että kaikki maailman ihmiset pelastuvat uskomalla Jeesukseen. Ennen Jeesusta eläneet pelastuivat uskomalla tulevaan Messiaaseen, joka on luvattu ja johon uhrit viittasivat. Jeesuksen aikana eläneet pelastuivat uskomalla Messiaaseen, jonka kanssa he elivät. Jeesuksen jälkeen elävät pelastuvat uskomalla kuolleeseen ja ylösnousseeseen Messiaaseen.

Vaikka Suuri sovituspäivä oli temppelipalveluksen tärkein päivä, ei syntien anteeksi antaminen ei kuulunut vain siihen yhteyteen. Syntiuhreja uhrattiin temppelissä jatkuvasti muulloinkin. Suurena sovituspäivänä se tehtiin vain koko kansan voimin. Vanhassa testamentissa puhutaan Jumalasta syntien anteeksiantajana myös muuallakin kuin temppelipalveluksen yhteydessä. Tässä yksi otos Psalmeista:

     Jumala, ole minulle armollinen hyvyydessäsi, pyyhi pois minun
     syntini suuren laupeutesi tähden. Pese minut puhtaaksi rikoksestani
     ja anna lankeemukseni anteeksi. Minä tiedän pahat tekoni, minun
     syntini on aina minun edessäni. Sinua, sinua vastaan olen rikkonut,
     olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi. Oikein teet, kun minua nuhtelet,
     ja syystä sinä minut tuomitset. Syntinen olin jo syntyessäni, synnin
     alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. (Ps. 51:3-7)

Psalmi jatkuu tuosta vielä edelleen samaan sävyyn, mutta tämä pätkäkin riittää selvittämään idean. On mahdotonta rukoilla Jumalaa näin, jos tiedetään, että ihminen pelastuu lakia noudattamalla. Daavid nimenomaan pyytää anteeksi sitä, että hän on rikkonut lakia ja Jumalan käskyjä. Ja hän tekee sen siksi, että tietää Jumalan olevan armollinen Jumala. Myös Jumalan omista sanoista löytyy selvä armon sanoma:

     - Tulkaa, selvittäkäämme miten asia on, sanoo Herra.
     - Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi.
     Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa.
     (Jes. 1:18)

     Minua et ole avuksesi huutanut, Jaakob, minun vuokseni, Israel,
     et ole vaivaa nähnyt. Lampaita et ole tuonut minulle polttouhriksi
     etkä teurasuhreillasi ole minua kunnioittanut. Minä en ole rasittanut
     sinua ruokauhreilla, en uuvuttanut vaatimalla suitsutusuhreja. Etkä sinä
     ole liioin tuhlannut hopeaasi suitsutusruokoon, et juottanut minulle
     teurasuhriesi rasvaa. Mutta synneilläsi kyllä olet minua rasittanut,
     pahoilla teoillasi minua vaivannut. Mutta minä, minä itse pyyhin pois
     sinun rikkomuksesi oman itseni tähden enkä muistele sinun syntejäsi.
     (Jes. 43:22-25)

Jos kerran juutalaisuus on armouskonto, miksi sitten laki oli olemassa? Ihan samoista syistä kuin nykyäänkin.

     Onnellisia ovat ne, joiden vaellus on nuhteetonta, ne, jotka seuraavat
     Herran lakia. Onnellisia ne, jotka pitävät hänen liittonsa ja koko sydämestään
     kysyvät hänen tahtoaan, ne, jotka eivät tee vääryyttä vaan kulkevat hänen teitään.
     (Ps. 119:1-3)

Laki oli ensinnäkin elämän ohje, joka pitää hyvällä tiellä. Sitä piti noudattaa, koska se oli Jumalan tahto. Niinhän pitää tehdä nykyäänkin. Ja samalla tavalla kun kukaan ei voi nykyään noudattaa sitä täydellisesti, ei siihen pystynyt kukaan juutalainenkaan. Lakia kuului noudattaa, mutta pelastus tapahtui anteeksiantamuksen kautta.

Lisäksi laki oli juutalaisille liiton merkki. Se muistutti liitosta, jonka Jumala oli tehnyt ihmisten kanssa. Kun esimerkiksi Psalmeissa ylistetään lakia, niin psalmirukoilija tuskin kiittää siitä, miten kiva on noudattaa käskyjä. Hän luultavimmin iloitsee siitä, että Jumala on tehnyt liiton kansansa kanssa, ja tämän liiton yksi merkki on Jumalan laki.

(Erikseen oli tietenkin maallista elämää koskevat lait, jotka olivat samassa asemassa kuin meillä Suome laki. Ja kulttilaista olikin jo puhe. Temppelipalveluksen säädöksillä oli sama merkitys kuin Jeesuksen uhrikuolemalla. Temppeli oli Jumalan kohtaamisen ja anteeksiannon paikka. Jeesus on nykyään ottanut sen tehtävän.)

Me kristityt puhumme laista ja evankeliumista. Laki on jotain, mitä Jumala vaatii. Evankeliumi on jotain, mitä Jumala antaa. Näin se meni juutalaisuudessakin. Laki vaati ihmisiltä nuhteetonta elämää, mutta kukaan ei pystynyt siihen täydellisesti. Juutalaisille evankeliumi julistettiin temppelissä, jossa heidän puolestaan uhrattiin syntiuhreja. Syntien sovitus oli ulkoisesti erillainen kuin kristityillä, mutta perustui siihen, että Jumala käski vuodattaa uhriverta syntien sovitukseksi. Vanhan testamentin uhrit olivat epätäydellisiä, eli niitä piti toimittaa vähän väliä. Jeesuksen uhri oli lopullinen. Sekä esikuvassa että lopullisessa uhrissa oli sama sisältö: Jumalan määräämä sijaisuhri syntien sovittamiseksi.

[Mirjam]

Mutta, mutta...

Miten juutalaisten piti uskoa tulevaan Messiaaseen? Että ylipäänsä tulee joku, vai että tulee "epä-maallinen" kuningas? Jos joku sattui luulemaan, että tulee ylivoimainen maallinen kuningas, niin tuntuu oudolta, että siitä tuomittaisiin, koska mielestäni Messiasennustuksista voisi myös olettaa, että tulee maallinen kuningas. Ja eikö VT:n aikana yksi kuninkaan nimitys/arvonimi ollut "Jumalan poika"?

En ole tosin vielä lukenu Raamattua läpi ja en tiedä kaikkia Messiasennustuksia, niin on paha alkaa tehdä yhteenvetoa 

Lisäys: missä on kerrottu kulttilaista? En löytänyt haulla, joten olisi kiva jos kertoisit.

[Nettipappi Marko]

Erinomaisia tarkentavia kysymyksiä, Mirjam!

Huomaan, että vastaukseni venähti tapani mukaan aika pitkäksi, mutta toivottavasti jaksat lukea ja toivottavasti tästä on apua. Pituus johtuu pitkälti siitä, että laitoin aika paljon Raamatun messiasennustuksia mukaan.

Miten juutalaisten piti uskoa tulevaan Messiaaseen?

Messias teema kulkee koko Raamatun läpi. Se alkaa jo Raamatun kolmannesta luvusta, syntiinlankeemuskertomuksesta. Otan lainauksen kyseisestä jakeesta myös vanhan käännöksen mukaan:

     Ja minä panen vihan sinun ja naisen välille ja sinun sukusi ja hänen sukunsa välille:
     ihminen on iskevä sinun pääsi murskaksi, ja sinä olet iskevä häntä kantapäähän.
     (1. Moos. 3:15)

     Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä
     välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän.
     (1. Moos. 3:15 vanha käännös)

Tämä on niin sanottu ”protoevankeliumi”, eli ensimmäinen evankeliumi. Heti syntiinlankeemuksen jälkeen käärme saa kuulla uhkaavan tuomion, joka on lupaus ihmiskunnalle. Jumala lupaa siemenen (jälkeläinen, ihminen), joka voittaa Saatanan. Adam ja Eeva varmasti toivoivat, että heidän esikoisensa olisi ollut tämä luvattu siemen, mutta Kain tuottikin täydellisen pettymyksen. Hänestä tuli veljensä murhaaja. Toivo jäi kuitenkin elämään.

Israelin kansan esi-isät Abraham, Iisak ja Jaakob saivat kaikki samantapaisen lupauksen. Niissäkin puhutaan siemenestä, joka on kaikkien kansojen siunaus. Minun nähdäkseni tämä on varsin selvä jatko jo paratiisissa annetulle lupaukselle. (Jälleen käytän vanhaa käännöstä, koska siinä tämä ajatus siemenestä näkyy paremmin.) Ensin Abrahamin saama lupaus Jumalalta:

     Minä runsaasti siunaan sinua ja teen sinun jälkeläistesi luvun paljoksi kuin
     taivaan tähdet ja hiekka, joka on meren rannalla, ja sinun jälkeläisesi valtaavat
     vihollistensa portit. Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat
     maan päällä, sentähden että olit minun äänelleni kuuliainen.
     (1. Moos. 22:17-18 vanha käännös)

Hänen poikansa Iisakin saama lupaus on lähes sama:

     Ja minä teen sinun jälkeläistesi luvun paljoksi kuin taivaan tähdet ja annan
     jälkeläisillesi kaikki nämä maat, ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi
     kaikki kansakunnat maan päällä, (1. Moos. 26:4 vanha käännös)

Ja niin myös hänen poikansa Jaakobin eli Israelin saama lupaus:

     Ja sinun jälkeläistesi paljous on oleva kuin maan tomu, ja sinä leviät länteen
     ja itään, pohjoiseen ja etelään, ja sinussa ja sinun siemenessäsi tulevat
     siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä. (1. Moos. 28:14 vanha käännös)

Kun Jaakob puolestaan siunasi omia poikiaan, hänen kauttaan saatiin Raamattuun jälleen yksi ennustus Messiaasta. Jeesushan syntyi Juudan sukukuntaan:

     Ei siirry valtikka pois Juudalta, ei käskijän sauva hänen suvultaan.
     Hänen heimostaan on tuleva se, jolla on valta, häntä kansat tottelevat.
     (1. Moos. 49:10)

Kun Jumala päätti tehdä kokonaisen kansan yhdestä ihmisestä, suunnitelma sisälsi sen, että tuohon kansaan syntyisi koko maailman pelastaja. Lupausta tarkennettiin ja muistutettiin yhä uudelleen. Pääasiassa viesti tuli eri päämiesten tai profeettojen kautta. Kansan ensimmäinen suuri johtaja Mooses sai seuraavan lupauksen:

     Herra, teidän Jumalanne, antaa veljienne joukosta nousta profeetan,
     joka on minun kaltaiseni. Häntä teidän tulee kuunnella. ...
     Siksi minä annan heidän omien jälkeläistensä joukosta nousta profeetan,
     joka on sinun kaltaisesi; minä panen sanani hänen suuhunsa, ja profeetta
     puhuu kaiken, minkä minä hänen puhuttavakseen annan. Jos joku ei
     kuuntele niitä sanoja, jotka hän minun nimissäni puhuu, minä itse vaadin
     tilille sen miehen. (5. Moos. 18:15, 18-19)

Tietenkin voidaan spekuloida, että tämä tarkoittaa ketä tahansa profeettaa. Mutta Mooseksen kaltaista profeettaa, jonka kanssa Jumala olisi keskustellut kasvoista kasvoihin, ei myöhemmin tullut. Vasta Jeesukseen tämä kuvaus sopii hyvin. Myöskin Mooseksen tehtävä johtaa kansa pois Egyptin orjuudesta, on erittäin hyvä kuva Jeesuksen tehtävästä vapauttaa kansa synnin orjuudesta. Merkittävimmin Jumalan selvästä suunnitelmasta kuitenkin kertoo se, että lupausten ketju jatkui jatkumistaan. Kuningas Daavidille Jumala lupasi, että hänen poikansa rakentaa temppelin. Salomo rakensikin Herralle temppelin. Mutta se, miten Daavid reagoi saamaansa lupaukseen, kertoo, että hänkin ymmärsi ennustuksen puhuvan jostain paljon enemmästä. Salomo ei yksinään täyttänyt ennustusta, vaan perimmiltään oli kyse Messiaasta, josta Uudessa testamentissa käytetään nimeä Daavidin poika:

     ”Poikasi rakentaa nimelleni temppelin, ja minä pidän hänen kuninkaallisen
     valtaistuimensa vahvana ikiaikoihin asti. Minä olen oleva hänelle isä, ja hän
     on oleva minulle poika, ja jos hän tekee väärin, kuritan häntä niin kuin ihmiset
     lapsiaan. Mutta minä pysyn uskollisena enkä hylkää häntä, niin kuin hylkäsin
     Saulin, jonka siirsin pois sinun tieltäsi. Ja sukusi ja kuninkuutesi pysyvät edessäni
     ikuisesti lujina, ja valtaistuimesi on kestävä ikuisesti.” ...
     Silloin kuningas Daavid meni rukoilemaan Herraa ja sanoi: ”Herra, minun Jumalani!
     Mikä olen minä ja mikä on minun sukuni, kun olet tuonut minut tähän asti?
     Eikä tässäkään vielä ollut sinulle kyllin, vaan olet antanut suvulleni lupauksia,
     jotka tähtäävät kauas tulevaisuuteen. Herra, minun Jumalani, voiko tällaista tulla
     ihmisen osaksi?” (2. Sam. 7:13-16, 18-19)

Ennustukset Messiaasta jatkuvat eri profeettojen julistuksessa. Esimerkiksi seuraavia poimintoja:

     Iloitse, tytär Siion! Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso, kuninkaasi tulee.
     Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla,
     aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa. Hän tuhoaa sotavaunut Efraimista
     ja hevoset Jerusalemista, sotajouset hän lyö rikki. Hän julistaa kansoille
     rauhaa, hänen valtansa ulottuu merestä mereen, Eufratista maan ääriin asti.
     (Sak. 9:9-10)

     Mutta Daavidin sukuun ja Jerusalemin asukkaisiin minä vuodatan armon ja
     rukouksen nöyrän hengen. Ja he kohottavat katseensa minuun, kohottavat
     katseensa häneen, jonka ovat lävistäneet. He surevat häntä, niin kuin surraan
     ainoaa poikaa, ja valittavat häntä katkerasti, niin kuin esikoista valitetaan.
     (Sak. 12:10)

     Sinä Betlehem, sinä Efrata, sinä olet pienin Juudan sukukuntien joukossa!
     Mutta sinun keskuudestasi nousee Israelille hallitsija. Hänen juurensa ovat
     muinaisuudessa, ikiaikojen takana. (Miika 5:1)

     Vieläpä ystäväni, johon luotin ja joka söi minun pöydässäni,
     kääntyy kopeasti minua vastaan. (Ps. 41:10)

Jotta tämä viesti ei paisuisi liiaksi, en liitä tekstinä mukaan kahta pisintä ja seikkaperäisintä ennustusta Jeesuksesta. Psalmi 22 ja Jes. 53 ovat huimia ennustuksia Kristuksen ristiinnaulitsemisesta ja sijaiskärsimisestä. Löydät tekstit näistä linkeistä:

http://www.nic.funet.fi/index/bible/finnish/1992/Ps.22.html#o62
http://www.nic.funet.fi/index/bible/finnish/1992/Jes.53.html

Jos joku sattui luulemaan, että tulee ylivoimainen maallinen kuningas, niin tuntuu oudolta, että siitä tuomittaisiin, koska mielestäni Messiasennustuksista voisi myös olettaa, että tulee maallinen kuningas.

Erittäin hyvä havainto. Raamatussa on yksi erinomainen ohje ennustuksien suhteen:

     Jos alatte kysellä mielessänne, mistä tiedätte, mikä sana ei ole lähtöisin Herralta,
     muistakaa tämä: Jos se, mitä profeetta puhuu Herran nimissä, ei toteudu,
     se ei ole Herran sanaa vaan väärän profeetan röyhkeää puhetta. Älkää kuulko häntä.
     (5. Moos. 18:21-22)

Ennustusten idea ei ole, että mihin tahansa kuulemaansa ennustukseen ihmisen pitäisi luottaa sokeasti. Vasta toteutunut ennustus todistaa, että profeetta ei ollut väärässä. Jeesus itsekin käytti samaa metodia. Hän ei edellyttänyt, että opetuslapset uskoisivat häntä etukäteen:

     Tämän kirjoitusten sanan on käytävä toteen: ”Ystäväni, joka söi minun pöydässäni,
     on kääntynyt minua vastaan.” Minä sanon tämän teille jo nyt, ennen kuin ennustus
     toteutuu, jotta sen toteutuessa uskoisitte, että minä olen se joka olen. (Joh. 13:18b-19)

     Kuulittehan, mitä sanoin: minä menen pois, mutta tulen taas teidän luoksenne.
     Jos rakastaisitte minua, te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän luo, sillä Isä on
     minua suurempi. Olen puhunut tästä jo nyt, jotta te uskoisitte, kun se tapahtuu.
     (Joh. 14:28-29)

Vaikka messiasennustuksissa on sellaisia kohtia, joita ei voi hyvällä tahdollakaan kuvitella maallisen kuninkaan ominaisuuksiksi, niin Jumala itsekään ei oleta, että ennustusten perusteella osattaisiin tarkasti sanoa asioiden kulku etukäteen. Ennustusten tärkein pointti on se, että usko vahvistuu sitten, kun huomataan Jumalan puhuneen totta.

Kun sanoin, että juutalaiset ovat pelastuneet uskomalla luvattuun ja tulevaan Messiaaseen, niin halusin sen olevan selventävä kielikuva uskolla pelastumisesta. En tarkoita, että juutalaisilla olisi ollut mahdollisuus tietää tarkasti, millainen tämä Messias on. Vanhan testamentin uhrikäytäntö oli esikuvaa Jeesuksesta. Ja sen todeksi eläminen oli siis Jumalan lupauksiin ja Jumalan liittoon uskomista, vaikkei kukaan varmasti osannut sanoa, millainen se lopullinen ja täyttynyt liitto on. Ennustusten ymmärtäminen ei ollut täydellistä – eikä tärkeintä. Myös juutalaisille oli tärkeintä elää Jumalan anteeksiantamuksessa tässä ja nyt. Ymmärrys ennustuksista oli ainakin Jeesuksen aikana kovin vääristynyt. Rooman miehityksen alaisena olevassa Israelissa todellakin odotettiin maallista vapauttaja-kuningasta. Jeesus ei sättinyt ihmisiä tästä, vaan siitä, että he eivät ymmärtäneet asioiden oikeaa kulkua edes sitten, kun Messias oli heidän luokseen saapunut.

Lisäys: missä on kerrottu kulttilaista? En löytänyt haulla, joten olisi kiva jos kertoisit.

Et voi löytää kulttilaki-sanaa millään hakusanalla, koska sitä ei esiinny Raamatussa. Kulttilailla tarkoitetaan kaikkea sitä lakia, joka liittyi temppelipalvelukseen ja juutalaisen kansan erityispiirteisiin. Siitä ei ole mitään erillistä kokonaisuuttaan, mutta käytännössä se sisältyy 2.-5. Mooseksen kirjojen teksteihin.

[Nettipappi Marko]

Morjens, Eero!

Huomasin erään oleellisen puutteen vastauksessani, jolla yritin selvittää juutalaisuuden armouskonnon luonnetta. Roomalaiskirjeessä Paavali selittää erinomaisen seikkaperäisesti, miten juutalaisten kantaisä Abraham pelastui uskolla eikä lain tekoja noudattamalla. Sama uskolla pelastuminen on kaiken takana juutalaisuudessa myös Abrahamin jälkeenkin. Alla olevasta linkistä löytyy hieno kohta, joka puhuu itsessään niin hyvin, etten rohkene sitä tämän enempää selittää.

http://www.nic.funet.fi/index/bible/finnish/1992/Room.4.html

[Suvi]

Entäpä miten esim. suomalaiset pelastuivat ennen Jeesusta/ennen kuin kuulivat evankeliumia? Tai nykyäänkään jotkut kansat eivät ole kuulleet evankeliumia... näillä kansoillahan ei ole/ei ole ollut edes vanhan testamentin lupauksia messiaasta?

ps. Jos menee liikaa aiheen ohi, niin ota uudeks aiheeks...

[Nettipappi Marko]

Hyvä kysymys, Suvi!

Ja ihan riittävän lähellä aihetta aloitettua aihetta... Mutta vastaus onkin sitten toinen juttu. Minun on todettava, että kysyit asiaa, johon ei voida saada varmaa vastausta Raamatun perusteella. Mieleeni nousee vain kaksi kohtaa, jotka käyvät edes vähänkään lähellä tätä ongelmaa – tai joita tähän kohtaan yleensä tarjoillaan.

     Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta.
     Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla.
     Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja,
     vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
     Pakanakansatkin, joilla ei ole lakia, saattavat luonnostaan tehdä, mitä laki vaatii.
     Silloin pakanat, vaikkei heillä lakia olekaan, ovat itse itselleen laki.
     Näin he osoittavat, että lain vaatimus on kirjoitettu heidän sydämeensä.
     Siitä todistaa heidän omatuntonsakin, kun heidän ajatuksensa syyttävät
     tai myös puolustavat heitä. (Room. 2:12-15)

Tässä kohdassa puhutaan siitä, miten Jumalan laki on ihmisillä sydämessä. Myös sellaiset, jotka eivät ole Jumalan tahdosta kuulleet, voivat sitä toteuttaa luonnostaan. Mutta samalla on huomattava, kuinka Roomalaiskirje jatkuu tästä eteenpäin. Se kertoo, kuinka kaikki ihmiset ovat juuri lain perusteella syntisiä ja tarvitsevat Kristusta. Tätä kohtaa ei siis voida käyttää perusteluna sille, että Jeesuksesta mitään tietämättömät voisivat pelastua kuuntelemalla omatuntoaan ja noudattamalla sitä. Tässä opetetaan, että laki on ihmiselle luonnollinen asia. Ja myöhemmin osoitetaan, että laki ei voi ketään pelastaa. Vain Jeesus pelastaa.

Toinen mieleeni noussut kohta on erittäin arvoituksellinen:

     Kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden,
     syytön syyllisten puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo.
     Hänen ruumiinsa surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi.
     Ja niin hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille,
     jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä
     kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin.
     (1. Piet. 3:18-20a)

Tällä kohdalla perustellaan joskus sitä, että Jeesus olisi käynyt tuonelassa julistamassa evankeliumia niille, jotka eivät hänestä vielä olleet kuulleet ja jotka olivat eläneet ennen häntä. Ongelmana on vain se, että tässä kohdassa puhutaan Nooan aikana vaikuttaneista ”hengistä”, ei kaikista ennen Jeesusta kuolleista. Siinä ei myöskään puhuta mitään Jeesuksen jälkeisistä ajoista.

Jumalalla saattaa olla jokin suunnitelma niiden ihmisten varalle, jotka eivät ole saaneet tilaisuutta uskoa Jeesukseen. Mutta jos tällainen suunnitelma on, niin siitä ei meille ole annettu tietoa. Päinvastoin Raamattu kehottaa meitä vähän väliä viemään sanomaa Jeesuksesta eteenpäin, jotta mahdollisimman moni voisi pelastua. Apostolit noudattivat tätä todella tunnollisesti ja heillä tuntui olevan suuri hätä sieluista. Tällainen asenne tuskin olisi kellään, jos ajatellaan, että kyllä Jumala ne pakanat jotenkin oikeudenmukaisesti hoitaa... Meillä kuuluu olla sama mieli kuin apostoleilla. Muita vaihtoehtoja ei anneta:

     Onhan kirjoitettu: ”Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu.”
     Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko?
     Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet?
     Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista?
     Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty?
     Onhan kirjoitettu: ”Kuinka ihanat ovat ilosanoman tuojan askelet!”
     (Room. 10:13-15)

[Pekko]

Uskoivatko juutalaiset, että kuoleman jälkeen ihminen menee joko taivaaseen tai helvettin? Keskittyivätkö juutalaiset oikeastaan edes kuoleman jälkeiseen elämään? Messiastakin kun odottivat vain maallisena hallitsijana ajamaan roomalaiset pois...

[Nettipappi Marko]

Hei Pekko,

Liitin kysymyksesi olemassa olevan ketjun jatkoksi, koska aihepiiri on yleisesti sama. Edellä olevat kirjoitukseni eivät kuitenkaan vastaa tarkasti kysymykseesi. Tosin en tiedä, vastaako tämä kirjoituksenikaan. Yritän parhaani.

Raamatuntutkimuksen kentässä vallitsee yksimielinen ymmärrys siitä, että Vanhan testamentin teksteissä ja juutalaisissa kirjoituksissa puhe kuoleman jälkeisestä elämästä yleistyy Uuden testamentin aikaa lähestyttäessä. Mitä varhaisemmista teksteistä on kyse, sitä vähemmän on minkäänlaista puhetta ikuisuudesta.

Vanhan testamentin kirjoitusten syntyhistoria on niin pitkä, että siitä voidaan nähdä eri vaiheita ja kasvua. Ensisijaisesti minä pidän tätä muutosta osoituksena Jumalan kasvattavasta työstä. Kun paratiisin kertomuksessa luvataan tuleva "vaimon Siemen", joka polkee rikki käärmeen pään, oli matka vasta alussa. Erilaisten vaiheiden kautta Jumala kasvatti itselleen kansan, jolle antoi oman maan ja johon tämä luvattu Messias pystyi syntymään. Maailma ei ollut valmis Messiasta varten vielä Adamin ja Eevan elinaikana, eikä vielä vuosituhansiin sen jälkeenkään.

Toiseksi tätä tätä kehityskulkua voidaan katsella siitä inhimillisestä näkökulmasta, että hengellisyyteen on tullut erilaisia ulottuvuuksia ja tekijöitä mukaan, jolloin myös puhe kuolemasta ja sen jälkeisestä elämästä saa erilaisia muotoja. Nämä näkökulmat ovat yhtä aikaa voimassa, eivätkä sulje toisiaan pois.

Mielestäni on kuitenkin täysin selvää, että vaikka Vanhan testamentin teksteissä ei puhuta kuoleman jälkeisestä elämästä lähellekään yhtä tarkasti kuin vaikkapa Jeesus tekee omissa opetuksissaan, on myös juutalaisuudessa ollut opetusta siitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Kaikesta päätellen sellaisten asioiden ei Jumalan näkökulmasta katseltuna ole kuitenkaan tarvinnut päätyä pyhiin kirjoituksiin. Pelastushistoria kulkee hyvin pitkällä aikajänteellä, ja Raamatun alkumetreillä ei vielä ollut ajankohtaista puhua vaikkapa uudesta taivaasta ja uudesta maasta.

Halki Raamatun löytyy kuitenkin selviä viitteitä siitä, että juutalaisuudessa on aina kulkenut mukana ajatus siitä, että ihminen voi jatkaa elämäänsä kuoleman jälkeen. Ensimmäinen viite on alkulukujen sukuluetteloissa, joissa vilahtaa Henok: Kun Henok oli elänyt 65 vuotta, hänelle syntyi Metuselah. Metuselahin syntymän jälkeen Henok eli vielä 300 vuotta vaeltaen aina Jumalan tahdon mukaisesti, ja hänelle syntyi lisää poikia ja tyttäriä. Henok eli kaikkiaan 365 vuotta. Hän vaelsi kuuliaisena Jumalalle. Sitten häntä ei enää ollut, sillä Jumala otti hänet luokseen. (1. Moos. 5:21-24)

Henokin tapaus muistuttaa hyvin pitkälti paljon myöhäisempää kertomusta Eliasta, joka yhtä lailla otettiin taivaaseen ilman, että hän näki kuolemaa: Kun he kulkivat ja puhelivat keskenään, siihen ilmestyi yhtäkkiä tuliset vaunut ja tuliset hevoset. Ne erottivat heidät toisistaan, ja Elia nousi tuulenpyörteessä taivaaseen. (2. Kun. 2:11)

Juutalaisuudessa tuonela oli sana, joka tarkoitti kuoleman jälkeistä tilaa. Vaikka joissain Uuden testamentin kirjoituksissa tuonela viittaa enemmänkin rangaistuksen paikkaan kuin taivaaseen, on se Vanhan testamentin teksteissä neutraalimpi sana. Tuonela oli sekä hurskaiden että jumalattomien osoite heti kuoleman jälkeen.

Hurskas Jaakob suri kuolleeksi luulemaansa poikaansa Joosefia: Hänen poikansa ja tyttärensä koettivat lohduttaa häntä, mutta hän ei huolinut lohdutuksesta, vaan sanoi: "Ei, minä suren, kunnes menen tuonelaan poikani luo." (1. Moos. 37:35)

Moosesta vastustanut Korahin joukko koki karmean kohtalon: Maa repesi heidän allaan, avasi kitansa ja nieli heidät kaikki telttoineen päivineen, samoin Korahin, hänen väkensä ja omaisuutensa. Näin he vaipuivat kaikkineen elävältä tuonelaan; maa sulkeutui heidän jälkeensä, ja he katosivat Israelin kansan keskeltä. (4. Moos. 16:31-33)

Tuonelasta siis puhutaan kahdessa sävyssä. Jobin kirjassa nämä tulevat hyvin selvästi esille:

Heidänkin päivänsä ovat onnen päiviä, rauhassa he saavat laskeutua tuonelaan. (Job 21:13)
Helteessä halkeillut maa nielee kevään vedet, tuonela sen, joka on tehnyt syntiä. Hänen oma äitinsä unohtaa hänet. Madot syövät hänet olemattomiin. Kukaan ei enää häntä muista. (Job 24:19-20)

Psalmeissa puhutaan todella paljon tuonelasta. Hyvin usein se näyttää esiintyvän kohdissa, joissa turvaudutaan Jumalaan vaikeuksien keskellä tai kiitetään siitä, kuinka Jumala on varjellut kuolemanvaarasta ja tuonelan tieltä. Tällainen on myös Psalmi 16:

Minun sydämeni iloitsee, mieleni riemuitsee, minun ruumiini ei pelkoa tunne. Sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan, et anna palvelijasi joutua kuoleman valtaan. Sinä osoitat minulle elämän tien, sinun lähelläsi on ehtymätön ilo, sinun oikealla puolellasi ikuinen onni. (Ps. 16:9-11)

Vanhan testamentin jumalallinen viisaus näkyy siinä, että mahdollisesti suurin osa juutalaisista on pitänyt tätä kohtaa ylistyksenä Jumalan ajallisesta varjeluksesta. Uudessa testamentissa tämä nähdään ennustuksena Jeesuksesta, jota tuonela ei voinut pitää otteessaan, vaan hän nousi kuolleista.

Tämä lienee hyvä kiteytys sille, miten minä näen Vanhan testamentin juutalaisuuden taivaskäsityksen. Hengellisen elämän termistö keskittyy tähän aikaan, vaikka taustalla on ajatus siitä, että jotain tapahtuu kuoleman jälkeen. Vanhan testamentin teksteistä ei kuitenkaan ole nähtävissä sellaista opillista rakennetta, joka käy ilmi vaikkapa Jeesuksen opstuksista. Uuden testamentin valossa monet Vanhan testamentin sanamuodot voidaan kuitenkin jälkikäteen nähdä jo pyhiin kirjoituksiin kätkettyinä viitteinä siitä, että kuoleman jälkeinen elämä Jeesuksen ylösnousemusta myöten on etukäteen ilmoitettu.