Pyhitä lepopäivä

[Sääksiläinen]

Olen miettinyt jo monta kertaa pyhisin, että pitäisi siivota, kun ei arkena tai lauantaina ehdi. Onko syntiä ravistella mattoja ja tuulettaa vuodevaatteita sunnuntaina? Jos on ihan pakko, niin olisko parempi tehdä se vasta iltapäivällä eikä kirkonmenojen aikaan?

[Nettipappi Marko]

Tervehdys, Sääksiläinen!

Kysymyksesi ei ole vähäpätöinen, vaikka se aluksi näyttääkin liittyvän pieneen yksityiskohtaan käytännön elämässä. Perimmiltäänhän on kyse siitä, miten mainitsemasi sunnuntaisiivous suhtautuu 10 käskyn lakiin. Sen pidemmittä johdannoitta liitän tähän koko 3. käskyn:

     Muista pyhittää lepopäivä. Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi,
     mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä
     mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi eikä orjattaresi,
     ei juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi. Sillä kuutena
     päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on, mutta
     seitsemännen päivän hän lepäsi. Sen vuoksi Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti
     sen. [2. Moos. 20:8-11]

Käsky on itsessään hyvin selvä, mutta herättäähän se heti loogisen jatkokysymyksen: mitkä asiat ovat työtä ja tehtäviä, jotka ovat kiellettyjä? Vanha raamatunkäännös kun käyttää "tehtävä" sanan kohdalla sanaa, joka jättää paljon sijaa pohdinnoille:

     Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran,
     sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita... [2Moos. 20:9-10a KR38]

Juutalaiset halusivat olla hyvin varmoja siitä, mitkä asiat ovat työtä, tehtäviä ja askareita. Niinpä he laativat selvän normiston. Isien perinnäissääntöjä sisältävään Talmudiin koottiin muun muassa tarkkoja rajoja työn ja vapaan välille. Sapatinmatka (2000 kyynärää, eli n. 1 km) oli matka, jonka sai kulkea sapattina niin, että sitä ei vielä pidetty työnä. Muun muassa vasaralla lyöminen, solmujen avaaminen tai sitominen, leipominen ja kehrääminen olivat myös kiellettyjä. Nykyisin ortodoksijuutalaisilla on sapattihissejä, jotka kulkevat ilman, että niissä tarvitsee painaa nappia. Tällöin napin painaja ei syyllisty työn tekemiseen.

Säännöt kuulostavat todella pikkutarkoilta, mutta taustalla on toisaalta jalo ja vakava lähtökohta. Sapattikäsky oli Jumalan antama. Käskyn rikkomisesta langetettiin ankara tuomio, koska sapatti oli myös merkki Jumalan ja Israelin välisestä liitosta:

     Mooses kutsui koolle kaikki israelilaiset ja sanoi heille: "Näin on Herra käskenyt
     teidän tehdä: Kuutena päivänä viikossa tehkää työtä, mutta seitsemäs päivä
     pitäkää pyhänä. Se on sapatti, Herran pyhä lepopäivä. Jokainen, joka sinä
     päivänä tekee työtä, surmattakoon. Älkää sytyttäkö sapatinpäivänä tulta,
     missä sitten asuttekin." [2. Moos. 35:1-3]

     Pitäkää kunniassa sapatti ja määräykset, jotka olen siitä antanut, sillä sapatti
     on sukupolvesta toiseen oleva merkkinä liitosta, jonka minä olen teidän
     kanssanne tehnyt. Siitä muistatte, että minä, Herra, olen erottanut teidät
     omaksi kansakseni. Pitäkää sen vuoksi kunniassa sapatti; sen tulee olla teille
     pyhä. Sitä, joka sapatin pyhyyttä loukkaa, rangaistakoon kuolemalla. Jokainen,
     joka tekee sapattina työtä, poistettakoon kansansa keskuudesta. Kuutena
     päivänä viikossa tehtäköön työtä, mutta seitsemäs päivä on sapatti, Herran
     pyhä lepopäivä, ja jokaisen, joka tekee työtä seitsemäntenä päivänä, on
     kuoltava. [2. Moos. 31:13-15]

Jeesus ei hyväksynyt isien tekemiä lisäsääntöjä, jotka tekivät lepopäivästä suorastaan raskaan taakan. Niinpä häntä syytettiin yhden tärkeimmän käskyn rikkomisesta. Jeesus joutui siksi palauttamaan mieliin lepopäivän todellisen tarkoituksen:

     Ja Jeesus sanoi heille: "Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia
     varten. Niinpä Ihmisen Poika on myös sapatin herra." [Mark. 2:27-28]

Tämä on ollut pitkä johdanto varsinaiseen kysymykseesi, mutta halusin nostaa nuo raamatunkohdat esille. Ensinnäkin Jumala todella tarkoitti lepopäivän lepäämistä varten. Jumala loi ihmisen sellaiseksi, että kuusi työpäivää ja yksi lepopäivä on tarpeellinen rytmi. Jumala käski juutalaisten pitää lepopäivää kuolemanrangaistuksen uhalla. Säädös oli ankara varmasti osittain sen takia, että kyseessä oli liiton merkki. Toisaalta kyllä se kertoo jotain siitä, miten valtavan tärkeä asia se on. Täällä Suomessa työnteko on opittu niin hyvin, että jos lepopäivän haluaa viettää, siihen ei voi vain antaa lupaa. Se pitää käskeä.

Omassa elämässäni olen huomannut, että se toimii. Meidän perheessämme sunnuntaisin ei tehty työtä. Eikä oikeastaan mitään askareitakaan. Muistan lapsena, että sunnuntai ei ollut suoranaisesti mikään kyläilypäiväkään. Sitä vietettiin rauhassa kotosalla. Eläväiselle poikalapselle se oli välillä aika tylsää, mutta opin kyllä sen, ettei jumalanpalveluksen aikaan touhuttu muuta, vaikkei itse messussa olisi ollutkaan. Silloin rauhoituttiin kuuntelemaan radiojumalanpalvelusta.

Myöhemmin opiskeluaikoinani kannoin stressiä opinnoista - ainakin joskus. En ole koskaan ollut mikään pitkän matkan valmistautuja tentteihin, joten sunnuntaina oli luonnollista lukea maanantaina olevaan kokeeseen. Jossain vaiheessa aloin kiinnittää huomiota siihen, että päivät alkavat muistuttaa toisiaan. Kävin aamulla kirkossa, mutta sen jälkeen sunnuntai ei aina eronnut muista päivistä. Tai jos erosi, niin sitten oli koko ajan olo, että pitäisi varmaan tehdä kouluhommiakin. Ei oikein osannut levätä, eikä tehdä töitäkään.

Päätin lopulta ottaa kotona opitun mallin käyttöön. En suhtautunut lepopäivään lupauksena vaan käskynä. Koulutöitä ei tehdä sunnuntaisin, vaikka olisi tentti heti maanantaiaamuna. Piste. Harmittaa, että oivalsin tämän vasta aivan opiskelujen viimemetreillä. Lapsena suosikkipäiväni oli lauantai, mutta opiskeluaikoina sunnuntaipäivistä tuli päiviä, joita odotin jo viikolla. Lepäämisestä pystyi nauttimaan täysin siemauksin, kun oli kielto tehdä töitä. Jos tentti painoi päälle, voi lohduttautua vanhan kansan sanonnalla: "pyhätyö ei arkena auta", luottaa uusintatentin voimaan tai uskoa tenttimenestykseen hyvin levätyn valmistautumispäivän ansiosta. Mitä tahansa itselleen sanoikin töitä väistellessään, se oli kivaa ja toimivaa. Oivalsin todella, mikä idea Jumalalla oli käskeä lepoon.

Opiskeluissa tällainen onnistuu paljon helpommin kuin monissa ammateissa. Nykyisellään kaipaan niitä entisiä sunnuntaipäiviä. Moni muukin joutuu töihin sunnuntaisin. Eikä esimerkiksi perheissä voida levätä kaikista asioista. Jeesus otti tämänkin huomioon:

     Tai ettekö ole laista lukeneet, että papit tekevät temppelissä
     sapattinakin työtä mutta ovat silti syyttömiä? [Matt. 12:5]

     Kun synagogan esimies näki, että Jeesus paransi sairaan sapattina,
     hän suutuksissaan sanoi paikalla oleville: "Viikossa on kuusi päivää
     työtä varten, tulkaa silloin parannettaviksi älkääkä sapattina." Herra
     vastasi: "Te tekopyhät! Jokainen teistä kyllä päästää sapattina
     härkänsä tai aasinsa kytkyestä ja vie sen juomaan. Tätä Abrahamin
     tytärtä on Saatana pitänyt siteissään jo kahdeksantoista vuotta.
     Eikö häntä olisi saanut päästää vapaaksi sapatinpäivänä?"
     [Luuk. 13:14-16]

     Jeesus kääntyi lainopettajien ja fariseusten puoleen ja kysyi: "Onko
     sapattina lupa parantaa vai ei?" He eivät sanoneet siihen mitään.
     Silloin Jeesus kosketti miestä, paransi hänet ja lähetti hänet pois.
     Sitten hän taas kysyi: "Miten te itse teette? Jos jonkun poika tai
     härkä putoaa kaivoon, niin kai hän heti nostaa sen sieltä, vaikka
     olisikin sapatti?" [Luuk. 14:3-5]

Kenenkään ei pidä syyttää itseään synnintekijäksi, jos hänen on pakko tehdä sunnuntaina työtä. Tällöin merkittävin kysymys onkin se, mikä on pakollista ja mikä ei. Opiskelukaverieni kanssa meillä oli sanonta: "Menen työntämään härän kaivoon." Sillä tarkoitimme sitä, että jätimme tekemättä viikolla jonkun jutun, joka oli sitten pakko hoitaa sunnuntaina. Se ei palvele lepopäivän viettämistä. Enkä usko, että edellä olevat raamatunkohdat kannustavat myöskään siihen, että lääkärien kannattaisi laajentaa vastaanottoaikansa myös pyhäpäiville, jotta voisivat tehdä sapattinakin enemmän hyvää.

Kovasti olen nyt kirjoittanut ja lainaillut tekstiä. Enkä tiedä, mitä tarkalleen ottaen haluan sinulle sanoa. Lapsuuden kotiseurakuntani kirkkoherra sanoi silloin minua häirinneen asian. Hän kertoi, että halkojen hakkaaminen on hänelle suurta lepoa, ja hän saattaa tehdä sitä pyhänä. Hengellisen työn tekijälle näin saattoi hyvin ollakin. Lepopäivä on mahdollisimman suurta lepoa varten. Ja siksi se täytyy viettää leväten. Erittäin tärkeää on kuitenkin olla rehellinen. Lepopäivälle tekemisen keksimisessä ihminen on nerokas. On helppo pettää itseään: "Minulle suurta lepoa on tehdä tämä ja tämä juttu - ainakin, kun sitten saa sen pois mielestään ja osaa sen jälkeen rentoutua... Ja sitten vielä tuo toinen asia, niin sitten..."

Sana "askare" on hyvä sana. Askareita eivät mielestäni ole ne jutut, joita haluaa sisällyttää lomaohjelmaansa ja joilla ajattelee hemmotella itseään. Kannattaa miettiä, onko sunnuntaisiivous tällainen asia.

[pyrski]

Hei!

Tavallaan liittyy aiheeseen - tavallaan ei. Eli onko kristityllä mitään velvoitetta pyhittää lepopäivänsä juuri sunnuntaina? Seitsemännen päivän adventistitkin viettävät pyhää lauantaina juutalaisen käytännön mukaan. Voiko eläkeläinen/työtön pyhittää lepopäivänsä vaikka keskiviikkona ja pitää sitten sunnuntaina leipomistalkoot? Vaikuttaako vallitseva kulttuuri (Suomessa sunnuntai on toistaiseksi vielä hivenen rauhallisempi päivä kuin esim lauantai) kristityn etiikkaan tässä asiassa?

Itse olen vain huomannut, että monesti siitä lauantaista on tullut sunnuntaita pyhempi päivä. Lauantaina nukun pitkään, herättyäni on aikaa rukoilla ja lukea Raamattua ja illalla käydään nuortenillassa. Sunnuntaille olen joskus tahallaankin jättänyt töitä, jotta lauantaina ei tarvitse niistä huolehtia. Sunnuntaijumis ei ole kuulunut omiin rutiineihini moneen vuoteen.

No niin kuin tuossa tuli todettuakin, pyhäpäivän vieton tulisi olla tärkeää, muttei lakihenkistä. Mutta tässähän sitä pohditaan sitten!

[Nettipappi Marko]

Moro, Pyrski!

Laajensin viestiketjun otsikkoa sunnuntaisiivouksista ylipäätään lepopäivän pyhittämiseen. Olet siis kirkkaasti aiheessa. Ja tiukoilla kysymyksillä siihen pureuduitkin.

Ensimmäiset kristityt viettivät jumalanpalvelustaan sunnuntaina, eli sapatin jälkeisenä päivänä. Koska ensimmäiset kristityt olivat juutalaisia, heille oli luontevaa jatkaa sitä rytmiä, jota koko heidän yhteiskuntansa noudatti. Lepopäivä oli siis lauantai. Ja varmasti he kävivät aluksi myös synagogassa sapattipalveluksissa. Jeesuksen ylösnousemusta he kokoontuivat kuitenkin juhlimaan ylösnousemuksen päivänä, eli sunnuntaisin.

Pian kristinusko levisi pakanoiden keskuuteen. Heillä ei ollut kytköksiä juutalaiseen sapattikäytäntöön. Hellenistisessä kulttuurissa ei ollut yhtä vahvaa pyhäpäiväkäytäntöä kuin juutalaisilla. Myös juutalaiskristityt erosivat pikkuhiljaa synagogayhteydestä, kun niissä alettiin rukoilla pahaa Jeesuksen seuraajille. Uskoisin, että tätä kautta kristittyjen pyhäpäiväksi on pikkuhiljaa muotoutunut sunnuntai.

Kuten mainitsitkin, adventtikirkko on vahvasti sitä mieltä, että ainoa oikea lepopäivä on lauantai. Muissa kirkkokunnissa ajatellaan, että lepopäivänä voi olla aivan hyvin vaikka sunnuntai. Ainakin suomalaisessa kalenterijärjestelmässä nimenomaan sunnuntai on Raamatun lepopäiväksi käskemä viikon seitsemäs päivä.

Alusta asti sapatti oli kaikille juutalaisille yhteinen tietty viikonpäivä. Sapattikäsky annettiin erämaavaelluksen aluksi. Seuraavan 40 vuoden aikana israelin kansa huomasi, että sapattia ei olisi voinut minään muuna päivänä pitääkään. Jumalan lähettämä manna määräsi tämän:

    Näin he keräsivät sitä joka aamu sen verran kuin kukin tarvitsi. Päivällä, kun
     aurinko alkoi paistaa kuumasti, se suli. Viikon kuudentena päivänä he kuitenkin
     poimivat kaksinkertaisen määrän, kaksi omer-mitallista kutakin varten, ja
     israelilaisten päämiehet menivät kertomaan siitä Moosekselle. Silloin hän sanoi
     heille: "Näin on Herra sanonut: Huomenna on lepopäivä, Herran pyhä sapatti.
     Leipokaa tänään, mitä haluatte leipoa, ja keittäkää, mitä haluatte keittää,
     mutta ottakaa talteen kaikki, mikä jää yli, ja säilyttäkää se huomisaamuun."
     Ja he säilyttivät sen seuraavaan aamuun saakka, niin kuin Mooses oli käskenyt,
     eikä se ruvennut haisemaan eikä siihen tullut toukkia. Mooses sanoi: "Syökää se
     tänään, sillä tänään on Herran sapatti. Tänään sitä ei löydy maasta. Kuutena
     päivänä viikossa voitte sitä kerätä, mutta seitsemäntenä päivänä on sapatti,
     eikä sitä silloin ole." Vielä seitsemäntenäkin päivänä jotkut kansasta lähtivät
     sitä keräämään, mutta he eivät löytäneet mitään. Herra sanoi Moosekselle:
     "Kuinka kauan te kieltäydytte noudattamasta minun käskyjäni ja lakiani?
     Muistakaa, että Herra itse on asettanut teille sapatin, ja siksi hän antaa teille
     kuudentena päivänä kahden päivän ruoan. Pysykää siellä missä olettekin;
     kenenkään ei pidä seitsemäntenä päivänä lähteä asuinpaikastaan." Niin kansa
     vietti seitsemäntenä päivänä lepopäivää. [2. Moos. 16:21-30]

Pyhäpäivän viettäminen on huomattavasti helpompaa, jos koko yhteiskunta noudattaa sitä. Suomessa tilanne on ollut pitkälti sellainen. Kaupat eivät ole ennen olleet auki sunnuntaisin, joten perheissä opittiin käymään kaupassa lauantaisin myös sunnuntain tarpeita ajatellen. Nyt kehitys on menossa eri suuntaan, mikä on minun mielestäni harmillista. Mitä enemmän pyhät muistuttavat arkipäiviä, sitä enemmän eri työntekijäryhmät myyjistä, bussikuskeista, vartijoista jne. alkaen joutuvat tekemään töitä sunnuntaisin. Toki tilanne on ollut esimerkiksi Paavalin Kreikkaan perustamissa seurakunnissa vielä vaikeampi. Ympäröivä yhteiskunta tuskin tuki kristittyjen lepopäiväpyrkimyksiä mitenkään. Kristittyjen oli vain opeteltava pitämään se oman kalenterinsa mukaan. He varmasti saivat tukea toisistaan, niin kuin kristittyjen yhteyteen kuuluu.

Tämä tuen näkökulma on mielestäni merkittävä kysymys siirtyvää sapattia mietittäessä. Juutalaisuudessa temppelipalvelusta suorittavat papit rikkoivat sapatin. Silti heille ei määrätty jotain korvaavaa päivää sapatiksi niin kuin toimittiin juutalaisten kohdalla esimerkiksi pitämättä jääneen pääsiäisen tapauksessa. Tämä johtunee pääasiassa  siitä, että papeilla oli temppelityövuoro viikon ajan kahdesti vuodessa. Sapatti jäi siis pitämättä harvoin. Toisaalta syynä voi olla se, että sapatti ei ole niin helposti sapatti, jos koko muu yhteiskunta rullaa vauhdilla eteenpäin. Esimerkiksi minun pitää laittaa työpuhelin kiinni vapaapäivinäni. Moni ihminen ajattelee olevansa kohtelias, eikä soita minulle sunnuntaina työasioissa. Puhelimeni alkaa piristä heti, kun työviikko alkaa. Mutta maanantaina on yleensä minun vapaapäiväni. Jos kristityt pitävät lepopäiviään jokainen oman kalenterinsa mukaan, tilanne on hyvin samankaltainen. Vertaistuki lepopäivälle on paljon vahvempaa silloin, jos se pidetään porukassa.

[Nimimerkki]

Hei Nettipappi

Vanhassa testamentissa Jumala painottaa vähän väliä kaikkien Hänen käskyjensä tarkkaa noudattamista, kuten tiedät.  Mutta miten nyt kun elämme Uutta Liittoa, niin miten on sapattikäskyn laita? Pitääkö uskovan ihmisen yhä viettää sapattia samanlaisin säännöksin kuin juutalaiset? Onhan se sentään yksi kymmenestä käskystä. Mistä löytyisi kattava luettelo kaikesta, mitä sapattina saa ja ei saa tehdä. Miten on esim. käveleminen(kävelylenkillä käyminen) sapattina ja astioiden peseminen ruokailun jälkeen? Entä kaupassa käynti? Ruuanvalmistus taikka ruuan lämmittäminen mikrossa? Koska kolmannessa mooseksen kirjassa sanotaan 23:3:ssa, että "silloin älkää YHTÄKÄÄN askaretta toimittako" ja 23:29 ja "jokainen, joka sinä päivänä toimittaa jotakin askaretta, hävitettäköön kansastansa". Neljännessä mooseksen kirjassa kerrotaan miehestä, jonka seurakunta kivitti kuoliaaksi, koska tämä mies oli poiminut polttopuita sapatinpäivänä.

Miten siis Pyhäpäiväkäsky pidetään tänä päivänä käytännössä siten, että siitä tulee Jumalan mielisuosio? Olen joskus kuullut jotakin minulle hämäräksi jäänyttä opetusta, että Jumalan kansa on jo päässyt "sapatinlepoon" ja Pyhäpäiväkäsky ei siis olisikaan voimassa? Mitä tällä mahdetaan tarkoittaa?

Ne kohdat, joissa Jeesus puhuu parantamisesta ja lähimmäisen auttamisesta sapattina, ne ovat minusta aivan itsestäänselviä, niissä ei ole mitään epäselvää, mutta kysymykseni koskeekin, mitä OMIA ASIOITA saa hoitaa ja mitä OMIA ASKAREITA saa tehdä sapattina.

[Nettipappi Marko]

Hei Nimimerkki!

Olen kirjoittanut lepopäivästä jo aikaisemmin tekstiä, joten liitin kysymyksesi kyseisen ketjun jatkoksi. Mielestäni olen vastannut lähes kaikkiin kysymyksiisi jo yllä olevissa vastauksissani. Pariin kysymyksesi yksityiskohtaan tartun kuitenkin vielä eri sanamuodoin:

Pitääkö uskovan ihmisen yhä viettää sapattia samanlaisin säännöksin kuin juutalaiset? Onhan se sentään yksi kymmenestä käskystä.

Kymmenen käskyä on aina ja kaikille ihmisille tarkoitettu ohjeisto. Myös lepopäivän pyhittäminen kuuluu siihen. Mutta sapatti oli myös liiton merkki, joka liittyi vain Vanhaan liittoon. Minun ymmärrykseni on, että Jumala tahtoo meidän pyhittävän lepopäivän, mutta siihen ei kuulu samanlaisia tarkennuksia kuin juutalaiseen kulttilakiin.

Mistä löytyisi kattava luettelo kaikesta, mitä sapattina saa ja ei saa tehdä.

Tällaista luetteloa ei ole Raamatussa, eikä sellaista saa ikinä tehdäkään. Silloin aletaan tehdä omia perinnäissääntöjä, joista Jeesus ärähti todella tiukasti juutalaisille. Jotkut Jumalan käskyt ovat sillä tavoin avaria, että pikkutarkka luonne haluaisi saada yksityiskohtaisemmat ohjeet. Usein se tarkempien ohjeiden kaipuu kuitenkin nousee siitä ajatuksesta, että toivotaan käskyjen antavan jotain kivoja porsaanreikiä. Onneksi tai valitettavasti - näkökulmasta riippuen - Jumalan käskyt ovat usein sellaisia, että niitä on tutkittava herkällä omallatunnolla.

Sapattikäsky ei sisällä yksityiskohtaista luetteloa siksi, ettei sellaista voida tehdä. Muuten lista alkaa muodostua vääränlaiseksi kahleeksi. Näin kävi esimerkiksi Raamatun ajan paimenille, kun heitä pidettiin kaikkein halpa-arvoisimpina ihmisinä, koska he eivät työnsä vuoksi voi pitää sapattia niin kuin keskivertojuutalaiset pystyivät.

Olen joskus kuullut jotakin minulle hämäräksi jäänyttä opetusta, että Jumalan kansa on jo päässyt "sapatinlepoon" ja Pyhäpäiväkäsky ei siis olisikaan voimassa? Mitä tällä mahdetaan tarkoittaa?

Luulen, että tuo opetus ottaa vauhtia väärällä tavalla tästä Heprealaiskirjeen kohdasta:

     Jumalan kansalla on siis yhä sapattijuhla edessään.
     Se, joka pääsee levon maahan, saa levätä kaikkien
     töidensä jälkeen niin kuin Jumalakin työnsä tehtyään.
     Pyrkikäämme siis kaikin voimin tuohon lepoon, ettei
     yksikään lankeaisi seuraamaan noiden niskoittelijoiden
     esimerkkiä ja sen vuoksi jäisi taipaleelle. (Hepr. 4:9-11)

Vanhassa käännöksessä käytetään jakeessa 11 sanaa "sapatinlepo". Mutta asiayhteydestä käy hyvin ilmi, että siinä puhutaan taivaasta, joka kaiken tämän elämän kilvoittelun jälkeen on lepopaikka. Tähän kohtaan vedoten ei siis voida kumota käskyä lepopäivästä.

Tämä lyhykäinen vastaus oli siis täydennys aikaisempiin vastauksiin. Esitä toki tarkentavia kysymyksiä, jos jokin jäi vielä auki.

[Jerusanne]

Miksi emme vietä sapattia niinkuin Jumala opetti. Ihanaa oli Israelissa kun ei ollut juuri autoilla pärrääjä eikä muitakaan kulkijoita, paitsi sitten juutalaiset menivät synagookaan ym perheen kanssa kävellen. Ihana rauha! Täällä porukka juoksee pyhinä marketeissa!

[Nettipappi Marko]

Hei Jerusanne,

Viimeisinä vuosikymmeninä suomalainen kristillisyys on ollut varsin näkyvässä murroksessa. Edellisten sukupolvien tuntema kristillinen yhtenäiskulttuuri on kadonnut. Vaikken ole vielä vanhus, pystyn näin keski-ikäisenä ihmisenäkin muistamaan kirkkaasti sen ajan, jolloin kaikki kaupat olivat visusti kiinni pyhäpäivinä. Jos oli unohtanut ostaa vaikkapa kahvimaitoa lauantaina ennen kauppojen sulkeutumista, oli nöyrästi ajeltava lähimmän huoltoaseman kahvioon, ja ostettava sieltä maitoa huomattavasti kauppojen hintoja kalliimmalla.

Muistan oikein hyvin ajan, jolloin evankelisluterilaiseen kirkkoon kuului 92 % suomalaisista. Lopusta kahdeksasta prosentista iso osa oli muiden kristillisten kirkkokuntien jäseniä. Ei siis mikään ihme, että kaikissa rutiineissa näkyi paljon selvemmin kristillisyys alkaen koulun tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta, koulun ruokarukouksista ja hartauksista päätyen suurempaan jumalanpalvelusten osallistujamääriin ja näkyvämpiin kristillisiin perinteisiin.

Tällainen elämänmeno on kulttuurillisesti kristinuskon kulta-aikaa. Voisin kuvitella, että se on jotain samanlaista kuin Raamatun lehdillä kerrottu juutalainen kulttuuri. Valtio ja hengellisyys kulkevat niin kiinteästi käsi kädessä, että hengelliset arvot näkyvät arjessa hyvin käytännöllisesti, vaikka kansa ei sataprosenttisesti olisi uskonnollista tai vakaumuksellista. Eivät kaikki suomalaiset ole menneiden sukupolvien aikaankaan olleet itse syvästi vakaumuksellisia, vaikka ovatkin olleet kristillisiin perinteisiin hyvin kotiutuneita.

Kysymykseesi voin siis vastata aika helposti: Emme vietä sapattia tai pyhäpäivää Suomessa samalla tavalla kuin Israelissa siksi, että kristinusko ei ole suurimmalle osalle suomalaisista auktoriteetti tai elämäntavan sanelija. Vaikka tämä vastaus on helppo antaa, nousee siitä luonnollisestikin heti jatkokysymyksiä:

• Onko kristinusko kokenut suuren tappion pyhäpäiväasiassa?
• Olisiko parempi, että valtion lait edelleen rajaisivat sunnuntaita niin, että se pakottaisi ihmiset pitämään lepopäivää?
• Millaisia valintoja kristityn täytyy tehdä oman pyhäpäivänsä suhteen, kun yhteiskunta ei pyhäpäivän viettämiseen kannusta?

Uskossa on aina kaksi puolta. Toisaalta se on mitä suurimmassa määrin joukkuelaji. Yksinäinen puu ei pala kauaa, eikä myöskään uskon liekki säily vahvana, jos ei ole yhteyttä toisiin kristittyihin. Samalla tavoin uskonnollisia tapoja ja Jumalan tahtoa on paljon helpompi noudattaa, jos ympärillä elävät ihmiset tekevät samoin. Pyhäpäivän viettäminen tulisi paljon helpommin rutiiniksi, jos töiden tekeminen ja askareiden toimittaminen - vaikkapa kaupassa käynti - ei olisi edes mahdollista.

Toisaalta yhtä aikaa on totta se, että usko on henkilökohtainen suhde Jeesukseen. Joukkuelaji muuttuu tapakristillisyydeksi ja suorastaan ulkokultaisuudeksi, jos uskon sisällöllä ei ole mitään henkilökohtaista merkitystä. Kaikki asiat tehdään vain siksi, että muutkin tekevät.

Minun mielestäni unelmatilanne on se, jossa syvälle henkilökohtaiselle vakaumukselle olisi tarjolla vahva yhteisön tuki. Valitettavasti elämä on ihannetilanteissakin aaltoliikettä. Mitä vahvempi yhteisön tuki, sitä helpompi on päästä tavoitteisiin - mutta vaarana on myös veltostuminen ja henkilökohtainen välinpitämättömyys. Mitä heikompi yhteisön tuki, sitä enemmän on otettava itse vastuuta - mutta joskus paraskaan yksilösuoritus ei oikein onnistu, jos kaikki muut kulkevat eri suuntaan.

Ehkä ensimmäiset kristityt olivat jonkinlaisia vastavirtaan kulkijoita. Kun sanoma Jeesuksesta ei tavoittanut juutalaista kansaa, jatkui sen julistaminen suurimmaksi osaksi pakanakristittyjen keskuudessa. Tällöin pakanakristityt olivat omilla paikkakunnillaan Rooman valtakunnassa selvänä vähemmistönä. Käsky lepopäivän pyhittämisestä oli ratkaistava siitä huolimatta, että ympäröivä yhteiskunta ei sapattia viettänyt. Tiukkaa sapattisäännöstöä noudattavaan Israeliin verrattuna ero oli kuin yöllä ja päivällä. En tiedä, kuinka pakanakristityt ovat toimineet. Luultavasti he ovat pyrkineet viettämään pyhäpäivää niissä rajoissa, miten se on vain ollut mahdollista. Ehkä mallia saatiin juutalaiskristityiltä, joita oli erilaisina pieninä yhteisöinä ympäri Rooman valtakuntaa.

Muutettavat muuttaen jotain samankaltaista - joskin paljon pienemmässä mittakaavassa - on tässä tilanteessa, jossa yhtenäiskulttuuri on hävinnyt. Kolmannen käskyn tukena ei ole enää suurta enemmistöä, joten pyhäpäivän viettäminen jää yksilön vastuulle. Minä itse luonnollisestikin iloitsisin siitä, että yhteiskunta tukisi minun vakaumukseni mukaista hengellisyyttä. Suomi ei kuitenkaan ole teokratia niin kuin oli Raamatun ajan juutalaisuus. Meillä ei ole myöskään yhtä vahvaa yhtenäiskulttuuria kuin Israelin juutalaisilla. Pohjoismaisessa demokratiassa päätöksenteko heijastaa enemmistön mielipiteitä, ja tässä asiassa se näkyy pyhäpäivän aseman heikkenemisenä.