On olemassa ainoastaan yksi syy, jolla rokotetta voitaisiin kristinuskon nimissä vastustaa. Se olisi tilanne, jossa apostolien sanoin
ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä. (Ap. t. 5:29) Koska Raamatussa ei ole mitään selkeää käskyä, joka voitaisiin liittää koronarokotteisiin, voidaan löytää vain kaksi kiertotietä vedota Jumalan tahtoon. Käytän tarkoituksella sanaa kiertotie, koska tässä yhteydessä nämä toimintamallit eivät ole oikeita. Ensimmäinen niistä on profetia, joka ilmoittaa, että rokote on vastoin Jumalan tahtoa.
Profetiat koetellaan Raamatulla ja seurakunnan harkinnallaViimeksi äsken pomppasi silmille ihan näky/profetia vuodelta 2008 (jonkun pastori Jon Matutisin saama), jossa oli sudet lampaiden joukossa niityllä pistämässä piikillä, lampaat eivät tajunneet edes mitä tapahtui, ja Jumalan ääni oli sanonut että älkää ottako rokotusta.
Aito profetia on Jumalan Pyhän Hengen työtä. Profetioita tarvitaan, koska niiden tehtävä on käynnistää prosesseja ja osua sydämeen. Profetia on kuin merkkivalo, joka syttyessään käskee kiinnittämään huomion johonkin. Mutta, nyt sanon asian, joka on ehkä monen profetioista innostuneen hyväksyä:
Niin tärkeä armolahja kuin profetia onkin, se ei ole silti kristityn auktoriteetti.
Profetia on Jumalan tapa ohjata kristittyjä ja seurakuntaa, mutta se ei kerro, mitä on tehtävä. Aito profetia muistuttaa Jumalan käskyistä, mutta profetia ei ole käsky. Kun merkkivalo syttyy, se ei anna toimintaohjeita. Sen jälkeen tarvitaan ymmärrystä Raamatusta ja seurakunnan viisasta harkintaa jatkotoimenpiteistä, koska valo vain kiinnittää huomion asiaan.
Vanhan testamentin profeetat järjestään muistuttivat yhdestä ja samasta asiasta: lopettakaa epäjumalien palvonta ja palatkaa Jumalan ja hänen käskyjensä luo. Heidän julistuksensa kärki ei ollut käskeä kansaa tekemään jotain yllättäviä uusia juttuja. Heidän tehtävänsä oli osua kuulijoiden sydämeen niin, että he omassatunnossaan ymmärtäisivät luopuneensa Jumalasta.
Täysin samaa sanoo Paavali profetian tarkoituksesta. Profetia ei kerro uusia jumalallisia salaisuuksia, vaan profetian sisältämän jumalallisen viisauden on tarkoitus osua ihmisen sydämeen ja paljastaa jotain, minkä ihminen itsekin tietää:
Jos ... kaikki profetoisivat ja joku epäuskoinen tai ulkopuolinen tulisi paikalle, hän joutuisi kaikkien koeteltavaksi ja tutkittavaksi ja hänen sydämensä salaisuudet paljastuisivat. Silloin hän heittäytyisi kasvoilleen maahan, rukoilisi Jumalaa ja tunnustaisi: "Jumala on todella teidän keskuudessanne.” (1. Kor. 14:24-25)Yksittäinen kristitty voi saada sydämelleen Jumalan kehotuksen toimia tietyllä tavalla. Tällöin kokemus on niin vahva, että se saa kristityn toimimaan profetian mukaan, vaikka mikään profetia ei itsessään pakota. Paavali opettaa:
”Profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan.” (1. Kor. 14:32).Seurakunnan keskellä esiintyvät profeetat asetetaan erityisen tiukasti seurakunnan järjestyksen alle:
Profeetoista saa esiintyä vain kaksi tai kolme, ja toiset arvostelkoot. (1. Kor. 14:29) Tässä kohdassa sanotaan kaikkein tärkein sääntö: Seurakunnan arvostelukyky menee profetian arvovallan yläpuolelle. Kristityn tärkeimmät auktoriteetit ovat siis ensimmäiseksi Jumalan Sana ja toiseksi Sanaan sitoutunut seurakunnan harkintakyky. Vasta sitten tulevat profetiat ja muut henkilahjat. Niillä on oma tärkeä tehtävänsä. Oikean profetian kautta Jumala pystyy kiinnittämään seurakunnan huomion johonkin asiaan, joka syystä tai toisesta on tarpeen nostaa esille.
Profetioista – aivan erityisesti vääristä sellaisista – on hauska viehättyä ja niiden ympärille on todella helppo rakentaa kristillisiä salaliittoteorioita. Tällöin elämä täytyy suuresta merkityksellisyyden tunteesta. ”Jumalan salaisuuksiin” vihkiytynyt kristitty kokee kuuluvansa niiden harvojen ja valittujen joukkoon, jotka näkevät totuuden. Ulkopuolelta kuullut arvostelut vain lisäävät uskoa siihen, että aikanaan pilkkaajat joutuvat häpeään, kun näkymätön todellisuus lopulta paljastuu heille.
Olen nuoruudessani elänyt tämän vaiheen. Onneksi en tehnyt silloin mitään vahingollisia käytännön valintoja. Kuuntelin vain haltioituneena kokouksissa ja tallenteilta erilaisia spekulaatioita Jeesuksen pikaisesta takaisin tulemisesta ja sen tiimoilta saaduista tuoreista profetioista. Näitä oli paljon. Koko ajan tuli lisää. Myös valtava määrä vanhoja profetioita kaivettiin naftaliinista. Hetken aikaa se into kantoi, mutta vähitellen ihan maalaisjärjelläkin alkoi tajuta, että loppujen lopuksi se oli vain sen oman kuplan ruokkimista.
Tämä sama ilmiö on kulkenut koko kristikunnan historian halki. Aihepiirit vain vaihtuvat. Keskiössä on milloin itänaapurin hyökkäys Suomeen tai aivan kulman takana odottava massiivinen herätys. Yksilötasolla kestosuosikki on profetoida ihmisiä naimisiin tiettyjen tuttujen tai tuntemattomien henkilöiden kanssa. Tällä hetkellä vuorossa ovat koronarokotteeseen liittyvät profeetat.
Salaliitoteorioiden profeettoja yhdistää se, että he eivät ota vastuuta vääristä profetioistaan eikä heillä usein ole myöskään omaa seurakuntaa, jonka valvottavana he ovat. Sen vuoksi he pystyvät huolettomasti sanomaan mitä vain. Kun se ei toteudu, he korjaavat sanamuotoa, kertovat Jumalan viisaudessaan viivyttäneen profetian täyttymistä tai vaivihkaa vaikenevat. Luulen, että valitettavasti kaikessa rauhassa profetoimistaan tulee jatkamaan sekin profeetta, joka on ilmoittanut, että kaikki koronarokotteen ottaneet kuolevat kolmen vuoden kuluttua ensimmäisestä piikistä.
Ennen kaikkea salaliittoprofeettoja yhdistää se, että he profetoivat asioita, jotka velvoittavat kuulijoita uskomaan heidän sanomansa ilman, että asiaa voisi tarkistaa Jumalan Sanasta. Se ei voi olla seurakunnalle välitettävän profetian sisältö. Tärkeä nyrkkisääntö on se, että kukaan ihminen ei saa profetoida toiselle ihmiselle sellaista käskyä tai kieltoa, jota Raamattu ei vahvista.
Anniinan esimerkkinä mainitsema profeetta oli hyvin helppo googlata. Profetia on alun perin kerrottu sikainfluenssan aikaan. Silloin se rokote oli pedon merkki. Nyt se on vain päivitetty koronaan sopivaksi. Samanlaisia profeettoja tulee ja menee jatkuvasti. Jos kaikki nämä täytyisi tarkistaa, pitäisi jokaisessa seurakunnassa olla valtava nettiprofeettapoliisien armeija, joka käyttää valtavasti paukkuja tutkiakseen kaikenlaisia netissä liikkuvia profetioita ja niiden oikeellisuutta.
Kristillisen seurakunnan tehtävä ei ole olla huolissaan kaikista mahdollisista vääristä teistä. Silloinhan huomio kiinnittyy eniten juuri vääriin asioihin. Tärkeintä on keskittyä siihen, mikä on oikein. Raamatun tunteminen yhdistettynä terveen harkinnan henkeen on riittävää. Jumalan Sanassa on kaikki se, mitä kristitty tarvitsee elääkseen elävässä suhteessa Jeesukseen. Profetia on Paavalin mainitsemista henkilahjoista suurin siksi, että se tehokkaimmalla tavalla osuu ihmisen sydämeen ja puhuttelee, jos ihminen tarvitsee rohkaisua, Jumalan läsnäolon kokemusta tai palauttamista Jumalan Sanan ääreen. Mutta mikään profetia ei saa laittaa seurakuntaa sekaisin.
Koronarokote ei ole pedon merkkiJäljellä on vielä yksi vaihtoehto, joka lopulta on väärä kiertotie. Profetiahan voisi periaatteessa viitata Jumalan Sanaan, ja muistuttaa seurakuntaa Ilmestyskirjassa mainitusta pedon merkistä. Tällöin profetia toimisi teoriassa juuri niin kuin sen kuuluu toimia. Käytännössä ongelma on, että koronarokotteen tulkitseminen pedon merkiksi osoittaa huonoa tieteellistä tuntemusta ja erittäin huonoa raamatuntuntemusta. Koronarokote on uudesta rokotetekniikastaankin huolimatta vain rokote, eikä se Raamattua tutkimalla täytä ensimmäistäkään pedon merkin tunnuspiirrettä.
Pedon merkistä kerrotaan seuraavaa:
Se on myös saanut vallan tappaa kaikki, jotka eivät kumarra pedon kuvaa. Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin. Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku. (Ilm. 13:15-17)Kirjaimellinen tulkinta edellyttää, että
kaikki seuraavat asiat täyttyvät:
1. On pakko kumartaa pedon kuvaa. – Rokotetta ei ole pakotettu, vaikka yhteiskunnassa on lukemattomia muita pakollisia velvollisuuksia. Ja ei tämän kohdan mukaan pakkorokotuskaan olisi ongelma vaan se, että täytyisi kumartaa pedon kuvaa.
2. Merkki otetaan oikeaan käteen tai otsaan. – Minulla on oikeakätisenä tapana ottaa rokotteet aina vasempaan käteen. Se sopi hyvin, eikä kukaan käskenyt valita oikeaa kättä tai otsaa.
3. Merkin puuttuminen estää
kaiken ostamisen. – Mikään ostaminen tai myyminen ei ole sidoksissa koronarokotukseen. Joihinkin tapahtumiin tai paikkoihin pääsemistä voidaan rajoittaa koronapassilla, mutta se on eri asia kuin ostaminen ja myyminen.
4. Pedon merkki on pedon nimi tai luku. – Tähän on vaikea edes keksiä, miten se rokotteessa toteutuisi. Toisaalta salaliittoteorioiden historia osoittaa, että kreikan tai heprean kirjainten numeroarvoilla kikkaillen jokaisesta asiasta saadaan lopulta numero 666.
Rehellinen raamatunlukija näkee, että yksikään pedon merkin tunnuspiirteistä ei toteudu. Lisäksi erityisen outoa olisi se, että jos rokotteen ainoa tarkoitus on merkitä ihmisiä pedon merkillä, niin miksi ihmisiä rokotetaan toisen tai kolmannen kerran. Yksi kerta riittäisi.
Ilmestyskirjan lukemisen yleisin virhe on sotkea vertauskuvallista ja kirjaimellista lukutapaa keskenään täysin mielivaltaisesti. Tällöin kaikki sellainen, mille keksitään joku kirjaimellinen tulkinta, otetaan kirjaimellisesti. Kaikki muu luetaan vertauskuvallisesti. Lopputuloksena on se, että Ilmestyskirja ei ohjaa lukijaa vaan lukija Ilmestyskirjaa. Se ei ole oikein.
Jos halutaan väittää koronarokotetta pedon merkiksi, joudutaan suorittamaan harvinaisen epälooginen päättelyketju:
- Huonon rokotekattavuuden ja sairaaloiden kuormitusten vuoksi yhteiskunnassa on pohdittu, voidaanko rokotuksiin velvoittaa. Jos yhteiskunnassa on pakko tehdä jotain, se viittaa selvästi pedon merkkiin.
- Rokote ja käsi liittyvät toisiinsa. Yhteys pedon merkkiin syvenee.
- Koronapassi (jonka saa näin sivumennen sanoen myös koronan sairastamalla) on selvästi osoitus yhteiskunnan halusta alistaa ihmiset valtaansa. Kytkös pedon merkkiin on ilmeinen.
- Pedon nimeä ei ole kukaan kuullut ja numero ei suoraan liity koronarokotteeseen, mutta se onkin vertauskuvaa, jota epäuskoinen ei ymmärrä.
Todellista tukea Raamatusta ei saada yhtään. Lopulta päätelmä rakentuu vain sen varaan, että joku väittää omasta mielestään tai kokemansa näyn tai ilmestyksen johdosta, että tämä koronarokote on pedon merkki. Kaikkein hulluin keksintö on sosiaalisessa mediassa käyttöön noussut termi ”pedon merkin esiaste”. Tämä on täydellinen sana, jolla voidaan kylvää pelkoa ilman, että sen julistajan tarvitsee ottaa mitään vastuuta mistään.
Ilmestyskirjan mukaan on vain kahdenlaisia ihmisiä: 1. niitä, joilla on Jumalan omien sinetti otsassa ja 2. niitä, joilla on pedon merkki otsassa tai kädessä. Olen tavannut monia kristittyjä, joiden mielestä pedon merkki on näkyvä ja konkreettinen asia. En ole tavannut ensimmäistäkään kristittyä, joka puolestaan väittää Jumalan sinettiä näkyväksi tai konkreettiseksi asiaksi. Tämä on hyvin epäloogista, koska kummatkin kerrotaan Ilmestyskirjassa samalla tavalla ja toistensa vastakohtina.
Raamatussa pedon merkki kuvaa Jumalan tahdon vastaista elämää. Sen vastakohta on juutalaisten uskontunnustus, joka on Jeesuksen sanojenkin mukaan Raamatun tärkein käsky:
Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi. (5. Moos. 6:4-5) Tämä on niin oleellinen asia, että sen noudattamisen tärkeyttä painotetaan kielikuvalla:
Sido ne merkiksi käteesi ja pidä niitä tunnuksena otsallasi. (5. Moos. 6:8 ) Tämä kertoo, kuinka Jumalan on hallittava niin ajatuksia kuin tekoja – merkkinä otsalla ja kädessä. Vastakohtana on heittäytyminen Jumalan tahdon vastaisen maailman houkutusten valtaan joko ajatuksissa tai teoissa. Se tarkoittaa Ilmestyskirjan pedon seuraamista eli pedon tahdon näkymistä ajatuksissa tai teoissa – merkkinä otsassa tai kädessä.
Vastaukseni on venynyt jo todella pitkäksi. Silti paljon jäi kirjoittamatta. Erityisesti Ilmestyskirja on teos, jota ei voi ymmärtää yhtä kohtaa tutkimalla. Kysymys pedon merkistä avautuu parhaiten vasta sitten, kun opiskelee Ilmestyskirjaa loogisesti koko ajan samalla vertauskuvallisuuden tasolla lukien. Tälle opiskelulle olen yrittänyt itsekin tarjota mahdollisuuksia. Laitan tähän muutaman linkkivinkin omiin nettipapin vastauksiini ja Youtubesta löytyvään Ilmestyskirjan luentosarjaani. Ne ovat ajalta ennen koronaa, mutta ehkä sitä suuremmalla syyllä ne ovat hyödyllisiä yleispäteviä opetuksia Ilmestyskirjan tulkinnasta ja pedon merkistä.