Moi Kukkis!
Raamattu on kirjoitettu ihmisille, joten se käsittelee ihmisten taivaaseen pääsemistä. Eläimistä ei juurikaan puhuta. Ja ne harvat kohdat, joissa jotain syvällisempää sanotaan eläimet mainiten, ovat yleensäkin opetusta ihmisille. Näyttäisi siltä, että Raamatussa yksinkertaisesti on koko ajan selvä ero ihmisten ja muun luomakunnan välillä.
Eläinten taivaaseen pääseminen nousee usein esille aivan pienten lasten kanssa. Heillä on iso huoli esimerkiksi kuolleesta lemmikistä – ja toki menetetyn lemmikin surussa voi aikuisellekin tulla hetkellisesti sama huoli. Lapsille vanhemmat yleensä sanovat, että koira pääsi koirien taivaaseen tai jotain vastaavaa, jotta lapsi saisi lohdutusta. Vaikka vanhempien tarkoittama "koirien taivas" ei käytännössä ole kannanotto siihen, onko eläimillä ikuista elämää, se saattaa jäädä kansan uskomuksena sellaisena elämään.
Olen kerännyt alle muutamia raamatunkohtia, jotka menevät jollain tavalla lähelle kysymystäsi:
Minä päättelen, etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen
kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme.
Koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä.
Kaiken luodun on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen,
ei omasta tahdostaan, vaan hänen, joka sen on alistanut.
Luomakunnalla on kuitenkin toivo, että myös se pääsee kerran pois
katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen.
Me tiedämme, että koko luomakunta yhä huokaa ja vaikeroi synnytystuskissa.
Eikä vain luomakunta, vaan myös me, jotka olemme ensi lahjana
saaneet omaksemme Hengen, huokailemme odottaessamme Jumalan
lapseksi pääsemistä, ruumiimme lunastamista vapaaksi. (Room. 8:18-23)
Koko luomakunnan voitaisiin ajatella tässä koskettavan ihan kaikkea luotua, myös eläimiä. Luomakuntahan joutui katoavaisuuden alle ihmisen syntiinlankeemuksen vuoksi, joten siksi voisi kuvitella, että kaikki muukin luomakunta odottaisi tästä katoavaisuudesta poispääsyä. Kokonaisuutta katsoen en kuitenkaan usko, että tässä Raamattu ottaa kantaa eläinten taivaaseen pääsemiseen, vaan puhuu ihmisen katoavaisuuden muuttumisesta katoamattomuudeksi taivaassa. Muutenhan pitäisi olettaa, että jokainen lahonnut puukin löytyisi tuoreena taivaasta. Luomakuntaahan nekin ovat.
Vielä minä näin auringon alla: oli oikeuspaikka - ja siellä vääryys,
oli tuomioistuin - ja sielläkin vääryys. Minä ajattelin itsekseni:
Jumala tuomitsee oikein, niin syyttömän kuin syyllisen,
sillä jokaisella asialla ja teolla on aikansa. Ja minä ajattelin:
Näin tapahtuu ihmisten vuoksi. Jumala koettelee heitä,
jotta he ymmärtäisivät olevansa pelkkiä luontokappaleita.
Sillä ihmisten ja eläinten kohtalo on yhtäläinen: samalla tavoin
kuolevat molemmat, yhtäläinen henki on kaikilla. Ihmisillä ei ole
etusijaa eläimiin nähden, kaikki on turhuutta. Kaikki menee samaan
paikkaan: kaikki on tullut tomusta ja kaikki palaa tomuun.
Kuka tietää, kohoaako ihmisen henki ylös ja vajoaako eläinten
henki alas maahan? (Saarn. 3:16-21)
Saarnaaja sanoo rajusti, että ihmisten ja eläinten kohtalo on samanlainen. Ja vielä hän sanoo, että samanlainen henki asuu heissä. Lisäksi hän toteaa, että kaikki menevät samaan paikkaan. Saarnaajan kirjalle ei kuitenkaan tehdä oikeutta, jos ajatellaan tämän tarkoittavan teologista kannanottoa eläinten ikuisen elämän puolesta. Jos niin olisi, silloin Saarnaajan pitäisi sanoa selvästi, että ihminen menee taivaaseen. Nyt hän pohdiskelee sitä, mitä ihminen voi nähdä ja tietää, niin kuin hän tekee koko kirjan ajan. (Ja myöhemmin hän löytääkin vastauksen ihmisen hengen loppusijoituspaikan ongelmaan...) Tämän kohdan pointti on siinä, että elämä on katoavaista, eikä ihminen elä tätä elämää sen pysyvämmin kuin mikään eläinkään. Sama idea löytyy Psalmista:
Rikkainkaan ihminen ei ole ikuinen, eläinten tavoin hän lakkaa olemasta.
Tämä on heidän tiensä, mielettömien tie, ja yhä uudet ihmiset mieltyvät
heidän puheisiinsa. (sela) Kuin lammaslauma he vaipuvat tuonelaan,
kuolema paimentaa heitä siellä. Jo seuraavana päivänä oikeamieliset
kulkevat heidän ylitseen. Tuonela on heidän asuinsijansa, se kuihduttaa
heidät. Mutta Jumala lunastaa minut, hän tempaa minut tuonelan otteesta.
(sela) Älä kadehdi, kun joku rikastuu, kun hän kartuttaa talonsa omaisuutta.
Kuollessaan hän ei ota mukaansa mitään, hänen omaisuutensa ei seuraa
häntä hautaan. Vaikka hän eläessään ihastelee osaansa ja toiset kiittävät
hänen menestystään, hänen täytyy mennä isiensä luo, paikkaan, jossa ei
valoa nähdä. Rikkainkaan ihminen ei ole ikuinen, eläinten tavoin hän lakkaa
olemasta. (Ps. 49:13-21)
Ihmisen katoavaisuutta havainnollistetaan eläinten katoavaisuuden avulla. Jos tämä kohta haluttaisiin ottaa opetuksena eläinten ikuisesta kohtalosta, niin silloin jakeen 15 mukaan kaikki lampaat joutuvat tuonelaan, mutta eivät ihmiset - tai ainakin psalminkirjoittajan Jumala pelastaa tuonelasta... Joten eipä taida tämäkään kohta puhua eläinten taivaasta tai helvetistä.
Mooseksen kirjoissa on maininta siitä, kuinka kaiken elävän olennon veressä on sielu:
Ja kuka ikinä Israelin heimosta tai muukalaisista, jotka asuvat teidän
keskellänne, saa pyydystetyksi syötävän metsäeläimen tai linnun,
hän vuodattakoon sen veren maahan ja peittäköön multaan.
Sillä kaiken lihan sielu on sen veri, jossa sen sielu on; sentähden minä
sanon israelilaisille: Älkää syökö minkään lihan verta. Sillä kaiken lihan
sielu on sen veri; jokainen, joka sitä syö, hävitettäköön.
(3. Moos. 17:13-14 KR38)
Otin lainauksen vanhan käännöksen mukaan, koska siinä käytetään sanaa "sielu". Uudessa puhutaan "elämänvoimasta". Kohta on siksi mielenkiintoinen, että on tapana puhua ihmisen "iankaikkisesta sielusta". Onko eläimilläkin tällainen? Tämän kohdan valossa ei voida niin sanoa. Sielu, jonka voi vuodattaa maahan, ei ole iankaikkinen. Tässä yhteydessä sielu tarkoittaa elämää ja sitä voimaa, mikä virtaavassa veressä on ja joka pitää elämää yllä.
Tällä erää en löytänyt osuvampia kohtia. Ja en usko, että paljon paremmin eläinten kohtalosta mikään muu kohta kertoisi. Itse näen asian niin, että Raamattu ei puhu eläinten ikuisesta elämästä siksi, että Raamatun aikoina oli itsestään selvää, että Jumala oli luonut vain ihmisen omaksi kuvakseen ja elämään ikuisesti:
Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi,
mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. (1. Moos. 1:27)
Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen
sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento.
(1. Moos. 2:7)
Muista elollisista olennoista poiketen ihminen luotiin yhteyteen Jumalan kanssa. Vain ihmisen sanottiin saaneen Jumalan Hengen. Jopa Saarnaaja, joka edellä esitellyssä kohdassa arvuutteli ihmisen katovaisuutta ja sen kohtaloa toteaa myöhemmin:
Tomu palaa maahan, josta se on tullut. Henki palaa Jumalan luo,
joka on sen antanut. (Saarn. 12:7)
Mielestäni mitään asiaa ei saa perustella Raamatun hengellä tai jollain yleisvaikutelmalla, koska siinä toimenpiteessä syötetään omia ajatuksia Raamattuun. En siis pysty vakaalla rintaäänellä sanomaan tästä aiheesta kannanottoa. Ihmisestä kuitenkin puhutaan selvästi olentona, joka on luomakunnassa erityisasemassa Jumalan suhteen. En siksi itse usko, että eläimet pääsisivät taivaaseen, vaan että ne vain lakkaavat olemasta. Ehkä taivaassa on eläimiä, mutten usko, että siellä koetaan samanlaista jälleennäkemisen riemua, mitä ihmisten kanssa. Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan. Uskon, että tällöin luodaan uudet eläimetkin.